12/31/2007
Vuodenvaihde keskellä lunta
Sunnuntaimme teimme muutaman tunnin vaelluksen Burlingtonin tuntumassa sijaitsevalle vuorelle. Sieltä saavuimme alas aika topakkaa vauhtia liukureilla. Erittäin mukavaa puuhaa. Illalla kävimme Montpelierissä lenkillä. Darby ujutti mut mukaan uudenvuoden juoksuun ja kävimme tutustumassa reittiin. Reittiä mainostettiin tasaisena, mutta jopa vermontilaiset kokivat sen mäkisenä.
12/28/2007
Pientä eloa taas
Perjantaina piipahdin uuden karhealla radalla tuossa lähiyliopiston takapihalla. Juoksin viissatasia vain viisi. Otin varovaisen alun jalan kannalta. Vetelin kuitenkin ne 1.35:een, joka riittänee nyt parin viikon ajan. Nyt ainakin jalka kesti ne.
Lauantaiaamuna lensimme Vermontiin, jossa on lunta puolisen metriä. Pienen lenkkeilyn ohella tarjolla on vähän vaeltelua ja ehkä vähän Bostoniakin. Bostoniin suuntaan uudelleen sitten tammikuun puolessa välissäkin. Pari vuotta sitten samoille sijoille suuntautuneella reissulla otti pattiin se, ettei ollut vammojen vuoksi mitään syytä ottaa tossuja mukaan. Nyt otan ne mukaan, vaikken pystyi juoksemaan. Sen verran suuret mielenterveydelliset väännöt on menossa.
12/18/2007
Taas mennään?
Maanantai menossa. Jalka on rauhassa, mies ei. Tänään ei juosta, eikä huomenna. Tiistai rullaa. Venyttelyä ja lämpöä home officessa. Päivä 2 ilman juoksua. Illalla on vähän kuntosalia. Aamulla sain ilmoitettua meidän mukaan tänne. Ilmoittautuminen meni sulkeutui muutamassa tunnissa, kun osallistujamäärä 10 mailille oli rajattu 12.000 juoksijaan. Kärjessä tietty on tilaa, jos juoksee matkan alle 48.00. Viime vuoden tuloslistalta löytyy muun muassa Tadesse Tola, John Korir, Lydia Simon ja Kathy Butler.
Torstai. Kotimatka kesti taas kaksi tuntia. Päälle kävimme kevyellä vitosella. Jalka on hiljaa, mutta koko ajan siellä tuntuu jotain. Ehkä se tuntuukin takaraivossa. Lauantain kisalle on nyt vähän aiotusta poikkeava valmistautuminen.
Lauantain kisa jäi väliin. Flunssa niittasi epäröinnin sikseen. Perjantaina kävin väkisin vetämässä 10 minuuttia kovaa, jotta saisin konetta vähän auki. Nooh, tulipahan sekin koettua. Lauantaina kuitenkin ajelimme katsomaan Baltimoren slummien läpi katsomaan sitä kisaa. Näin seurakamujakin. Sen jälkeen olen keskittynyt valumaan räkää.
Tiistaiaamuna piipahdin lenkillä. Kevyt seiska. Ei tuntunut pahalta, mutta tuntui silti. Tämä viikko vielä rauhassa. Voi elämä.
12/09/2007
Jalan kanssa vaikeaa
Vitosen väliaika (17.11) vahvisti pienen aikaa taustalla häämöttäneen alamäen alkaneen. Pääsin kuitenkin maaliin suht tasaisella askeleella ajassa 34.18, vaikka oikea jalka oli puutunut pakarasta polvitaipeeseen. Olin kokonaiskisan seitsemäs, josta hyvästä minut palkittiin fleeceliivillä, juoksupaidalla, 45 taalan lahjakortilla, runsaalla syömisellä ja vielä arvonnasta voitetulla toisella lahjakortilla. Paikalla oli muuten kuulutusten mukaan 2.900 juoksijaa (todellisuudessa vain 2.100), joten melkoinen sakki oli paikalla pääkaupungissa klo 8.00 aamulla. Ihan jees-meininkiä, mutta silti pienoinen pettymys kalvaa, kun ajattelin, että olisin jo alle 34.00 iskussa. Varsinkin kun reitti oli tasainen kuin harmaa maanantai. Mutta nyt kulki näin. Nyt enemmän ottaa pattiin oikuri ja sen parantamisen keinot. Viikkoon just päälle huntti.
12/08/2007
35v
Maanantaina vetelin kevyttä, mutta vain yhden lenkin. Jalka ei ollut hyvässä vedossa. Oli valtavan kova tuuli seurana. Sama tuuli hengailin mukanani myös tiistaina kun kävin juoksemassa Centennial Laken padolla 10*200m. Jalka oli vielä pahempana. Illalla oli kotona vasta ysin jälkeen ja löysäilin poikkeamalla aiotusta verryttelystä jättämällä sen väliin. Lähinnän jalan vuoksi. Keskiviikkona kaksi kevyttä. Illalla juoksin lenkin jonkinmoisessa lumihangessa. Kiva kun illalla näkee edes vähän mihin astuu. Seutu oli satumaisen hiljainen.
Piipahdin taas samalla järvellä. Pääsy sinne oli suljettu, mutta livahdin juoksemaan yhden rundin. Ajatukseni oli, että vetäisin siellä myös tämänpäiväiset viissataset, mutta keli on nyt mitä on. Jalankulkijoiden reittejä täällä ei juurikaan hoideta. Rata on lumenpeitossa myös ja kuntosalimme matto kulkee vain 3.40/km. Valitse näistä radan kun Saukkonenkin raastaa talvella radalla. Vauhdeista en sitten tiedä. Alle 3.10-vauhtia pitäisi tavoitella tässä vaiheessa, mutta epäilen sitä hieman. Toinen syy - ehkä järkevämpi peruste jättää lumessa juostavat viissataset sikseen - on oikean jalan tola. Nooh, on niitä vammoja ennenkin juostu kumoon. Joku kymmenen vuotta sitten. Heh.
Vedot menivät ihan hyvin. Osa kenttää oli jäässä, mutta silti vetelin 1.35-vauhtia. Niin kuin piti. Jalka oli melko rauhallinen. Näin sunnuntai-iltana voi todeta, että tyyntä ennen myrskyä. Perjantai kului töitä tehden, muutaman kevyen lenkin parissa ja 35-vuotta täyttäen. Olen nyt virallisesti urheiluveteraani. Sama se, niin on moni muukin. Perjantaina minut muilutettiin elämäni ekan kerran NBA-peliin. Kehissä oli muun muassa Steve Nash, tuo vanha velmu. Ei ollut paha keikka se. Jalkakin tykkäsi.
12/01/2007
Kylmää pitää
11/30/2007
Kevyt viikko
Sitten olikin vuorossa kevyt viikko. Jokainen askel painaa silti perhanasti. Pientä oireiluakin ilmassa, huuli on taas turpeana. Lunki meininki silti.
On torstaiaamu. Painaa edelleen. Takareisi on aika hiljaa. Nyt ei satu enää istuessa, sen tola parani tiistain lihaskunnon jälkeen. Illalla treenit alkavat taas vähän tulla tutummaksi, vetelen vähän rullauksia ja päälle lihaskuntoa. Sunnuntaina on vitosen kisa, mutta se on taas aika mäkisessä maastossa. Päällystetyllä alustalla tosin. Niin kuin kaikki muutkin lenkit. Columbia on kyllä aika hyvä paikka juoksijalle. Yleisesti ottaen ihmiset tosin pysyvät sisällä aika tiivisti kun missään ei ole katuvaloja. Illalla on siis pimeää kuin syksyisessä Liedossa. Ilmoittauduimme tänne, matkana puolikas. Kiva, että on tavoite. Keväällä/kesällä pitäisi hölkätä joku maraton alle 3.00, jotta pääsee sit 2009 Bostoniin. Syksyinen Chicago on muutama viikko liian myöhään. Sinne on kuitenkin katseet tähdätty...
11/25/2007
Taas kisaa
Perjantaina kävin uusissa maisemissa kevyen 15 km ja lauantaiaamuna oli taas vuorossa kilpa. Nyt Gaithesburgissa. Ajattelin juosta 10 mailia treeninä = ei täysiä heti alusta. Onnistuin siinä mielestäni ihan hyvin. Juoksin 57.10, mikä tarkoittaa 3.33/km-vauhtia. Reitti oli taas amerikkalaisen luonnonkaunis eli alavarinteinen. That equals as hilly. Kirisin viimeiset kaks mailia, joten kisasta jäi kiva fiilis, vaikka olinkin vasta toinen. Pikkukilpa siis kärjen osalta. Paikka oli suht' iso puisto. Kisan aikana tapasin yhteensä yhdeksän peuraa, jokaisen elävänä. Kisan jälkeen oli taas vuorossa pyyhesuihku. Täällä nimittäin ei kisojen jälkeen suihkuun mennä, syödään vain. Nyt oli vuorossa brownieseja ja muovisäkillisiä bageleita. Jälkimmäisiä voideltiin innolla mansikkahillolla, maapähkinävoilla tai nutellalla. Pringelesejä ja juomaa. Ei paha. Viidellä taalalla siis kisa, maha kipeäksi mäkirynkytyksestä ja päälle makea aamupala.
Kisan jälkeen päivä jatkui Sugarloaf Mountainin valloituksella. Se oli vajaa 400m korkea nyppylä, joka oli kuitenkin ilahduttavan luonnonläheinen paikka tän kaiken humpuukin keskellä. Vaeltelimme siellä yhteensä neljä tuntia. Kivat maisemat, mutta lopussa vähäinen energiansaanti alkoi vaivata siinä määrin, että auto pysähtyi ensimmäiselle Taco Bellille, joka tuli vastaan. Sitten olikin tarjolla pitkää perjantaisella, siistillä reitillä ja sen perään National Portrait Galleryä D.C:ssä. Osaa siitä.
11/22/2007
Kolmas kova viikko
Kiitospäivänä tässä lähialueilla olis tarjolla 43 kisaa. Minkäköhän valitsisi? Jonkun tasaisen, niin jalka ei repeä. Joulukuulle on tiedossa jo kaks tiimin kisaa, 2. päivä 5k ja 15. päivä 5 mailia. Hetkonen, nyt vasta tajusin, että ulkona on parhaillaan (kun Suomi pelaa futista) +23! Eilen aamulla juoksin pipo päässä vetoja. +2 tai jotain. Nyt on lyhyiden keli. Amerikka on NIIN ihmeellinen.
Tänään on torstai. Normaalisti tällaisessa tilanteessa, jolloin pitää pohtia, onko tällä jalalla järkevä juosta vai ei, en juoksisi. Mutta nyt on old school -meininki. Ei silloinkaan mitään kyselty. Viissataset, huhuu.
11/18/2007
Kisarupeama jatkuu
Torstaina oli mun eka "duunipäivä", joka itse asiassa alkoi videokonferenssilla Suomeen. Sen jälkeen olinkin 7.30 juoksemassa neljänsadan toistoja. Ei kulkenut pätkääkään. Takareisikin oli niin tohkeana kulkemattomuudesta, että pisti vielä jarruja kehiin. Tein vain 6*400m'200m, kun piti kiirusta kohti Fairfaxia. Muut juoksuryhmästä tekevät kuulemma 5.45 vetoja tai tempojuoksua, joten itselläni on vielä vähän matkaa adaptoitua tähän rytmiin. Ehkä mä vedän omaa linjaa kun niin sahassa kunnossa kuitenkin olen.
Lauantaina starttasin vitosen kisalle. Suht tasaiselle reitille noin +4 lämmössä. Matkassa oli paikallisia etiopialaisia, joiden tahtiin lähdin kisaamaan. Kilsan kohdalla lähdin vetämään koko sakkia, kun siltä tuntui. Olisin voinut vähän säästelläkin, mutten säästellyt. Jalkaa ei koskenut kunnon lääkityksen johdosta. Kisan jälkeen vasta oireili. Vetäsin suht kylmiltään kahden viikon treenin jälkeen 16.22 ja olin kuudes. Tyytyväinen siis. Ehkä kuukauden päästä pääsen jo 3.10-vauhtia ja siitä sitten alaspäin. Siis kovempaa. Voittaja juoksi 14.58. Seuraavana päivänä oli tarjolla vähän pitkää ja sitten piipahdimme D.C:hen käpyttelemään.
11/11/2007
Ensimmäinen kisa USA:ssa
Juoksin kärjessä yksin, mutta onneksi halukkaille jaettiin lähdössä laminoituja "reittikarttoja", joista näki mistä risteyksestä käännytään ja kumpaan suuntaan. Kisa oli juuri ja juuri kisa, mutta mulle se toimi hyvänä kovana harjoituksena. Takana eka ehta harjoitusviikko USA:ssa ja vielä old school -ohjelmalla. Ikä, vauhdit ja määrät ovat vain erit. Mahdun ehkä mukaan HCS:n racing teamiin, joka mahdollistaa osallistumisen muutamaan maantieviestiin. Se on tosi jees. Vanhaa hymyilyttää.
11/10/2007
Viikonloppuna sitten johonkin kisaan. Pitkä lenkki vaihtunee täällä lauantaiaamuun kello seitsemään kun silloin on kunnon ryhmä koolla. Saas nähdä saanko harjoittelukavereita. S tosin veti kanssa eilen kakssatasia, joten eiköhän tää tästä. Keskiviikkona pari kevyttä ja torstaina piipahdimme Baltimoressa. Illalla juoksin lähikentällä viissatasia täyspimeässä. Umpipimeässä siis. Onneksi oli mustat vaatteet niin en erottunut taustasta. Rauhallista vauhtia (3.10/km) tässä vaiheessa kautta. Perjantaina piipahdin vain aamulenkillä, kun iltapäivällä ajoin tulevalle työpaikalle Fairfaxiin.
Lauantaina osallistuimme taas Howard County Stidersin yhteislenkille. Nyt paikalla oli 30-40 juoksijaa/hölkkääjää. Meidät esiteltiin lyhyesti muille (saimme jäsenkortit perjantaina) ja sitten vetelinkin neljän vauhtia 16 km yhden naisen ja muutaman kollin kanssa. Minulla ja heillä oli näyttämisen meininki, joten kiristin loppua kohden. Takaisin lähtöpaikalle kanssani tuli vain yksi heistä. Huomenna, sunnuntaina, ko. seuran viikkokisa, 5 mailia. Ehkä jaksan, ehkä en.
10/26/2007
Jaa-a. Oli vapaa viikonloppu. Lauantaina kevyt kymppi auringonpaisteessa, sunnuntaina pitkää (vain 20km) Tohon, Brunin ja Z:n kanssa. Pasmakin vilahti alussa mukana. Maanantaina piipahdin aamulla pienellä, mutta iltapäivällä olikin sitten isompi koitos. Itse Moguli piipahti Turussa ja kävin näyttämässä hänelle the state-of-art-running-paths in Turku. Eat Mud! Olin läkähtyä. Ehdin 15 km:n verskan jälkeen sitten kuntopiiriin hallille. Nyt tuntuu persiissä. Illalla tuijotan tätä.
Keskiviikkona piipahdin Hesassa aamulenkillä. Illalla ei enää ollut aikaa juosta. Oli autokauppaa ja muuta. Torstaina jäi aamulenkki väliin ja illalla ehdin ehkä lenkille - ehkä en. Ei väliä. Perjantaiaamu alkoi minuuttiaikataululla. Silti leppoisa meininki.
Kymppi kylmiltään 35.45 Ruissalossa. Jaaha! Kuukauden kilsat ovat aika vähäiset, mutta niin ovat vauhti, nopeus ja notkeuskin.
Päivät ovat kulkeneet tiukkaa vauhtia. Keskiviikkona ehdin ennen junan lähtöä vetelemään muutamia rullauksia. Muuten lenkit ovat olleet aamuisia vitosia. Eli vähällä mennään, mutta nyt ei pysty. Treenit alkavat vasta USA:ssa. Tai no ehkä vedän kovaa lauantaina - jos ehdin. Maanantaina lähdemmekin sitten menemään. Sellaista se on.
10/09/2007
Taas muualla
Lämpötila oli + 32 C ja kosteus edelleen lähes 90%. En yhtään ihmettele uutisointia Chicagon maratonin keskeyttämisestä. Sen verran kettumainen yhdistelmä tuo on. Sitä sitten kuulemma piisaa pari kuukautta, että sellaista. Perjantaina yritin juosta vähän reipasta, mutta ei siitä tullut mitään. Paluumatka oli raskas ja Kööpenhaminassa meinasin lähteä suoraan untenmailta kaupunkiin ilman takkia ja reppua (=konetta, kameraa ja passia).
Sunnuntaina olikin sitten heti aamusta lenkillä. Piipahdin triatleettien leirille Alppilaan jo lauantaiyöksi. Varsinainen väsymys iski vasta eiliselle, kun matkasin Brysseliin. Aamukone oli runsas pari tuntia myöhässä ja siinä sitten laskeskelin menetettyjä hetkiä. Tänään tiistaina yritän päästä jaloilleni. Ehkä jo käyn vähän lenkilläkin.
9/30/2007
Lidingöloppet
Yht'äkkiä on torstai. Olen aivan loppu. Jalat aivan paskana ja mies väsynyt. Viimeiset kolme päivää olen kantanut tavaroita sinne tänne. Suurelta osin ylös ja alas. Eilen vietimme eka yön muualla kuin omassa kodossa. Omaan kotiin palaamme vasta vuoden 2010 tienoilla. Nyt sitten Amerikkaan lähtö on realisoitumassa ihan todeksi. Sanoista teoksi.
Ylihuomenna on Lidingö. Tämänhetkinen olotila ei lupaa hyvää sitä ajatellen. On se meinaan sen verran rankka keikka tarjolla. Illalla pastaa. Ehkä ehtisin käydä vähän kieputtelemassa Karikolla. Vanhalla takapihallani, kato.
Jaa-a. Kiireellä jatkui loppuviikko. Ennen Ruotsiin lähtöä ehdimme verrytellä vain parin kilsan verran. Itse Lidingö olikin sitten paljon rennompi tilaisuus. Keli oli sateinen samalla tapaa kuin vuonna 1990, jolloin osallistuin tuohon tapahtumaan ensimmäisen kerran. Sairaan hienoa oli vedellä kolmeakymppiä kosteassa ja mutaisessa kelissä. Keli ja kunto huomioiden rukkasin aikataulua 1.50 sijaan 1.55, jotta varmistaisin maaliin pääsyn. Aloitin kisan Reiskan ja Jukan kanssa samaa tahtia, kunnes sitten kympin jälkeen aloitin vähän kiristämään vauhtia. Abborbacken huomasin kyllä reisissä, mutta varsinainen väsy iski 2km ennen maalia sijaitsevaan mäkeen. Viimeinen kilsa kuitenkin kolmea ja puolta. Maalissa olin sijalla 59 ajalla 1.56.19. Sairaan miellyttävä päätös tälle kaudelle, vaikka aika ei ollut kummoinenkaan. Nyt sitten nokka kohti Amerikan juoksuja ja alati nousevaa juoksukuntoa. Olin muuten kisan jälkeen pahimmassa koomassa ikinä. Oksensin kolmasti jotain, mitä en ollut edes syönyt saatika juonut. Nyt on sunnuntaiaamu ja jalat ovat korskean kipeät. Huomenaamuna lähden viikoksi Washingtoniin ja tossut lähtevät mukaan. Aivan varmana.
9/23/2007
Lisää kisoja
Tänään piipahdan ehkä Yli yön juoksussa Kupittaalla. Aamulla ei kyllä ollut mikään ässäfiilis, mutta eipä sitä optimia aina ole tarjolla. Sunnuntaina sitten pääkaupunkiin.
Perjantain yöjuoksu oli huipaisaa kolmannelle kierrokselle asti. Jo alkuverryttelyssä kurkussa piipahtanut lounas jarrutti menoa. Ilman tätäkin perspektiiviä jalat olisivat estäneet lopun vauhdin kiristämisestä. Kauan kesti maaliintulo, mutta olin kolmas. Jole voitti kevyellä loikalla.
Lauantaina vain pieni hilppasu ja lopun päivää muuttoa. Iltapäivällä valtava hieno kokemus pesiksen parissa. Osuin kaikki ne osumat, joita olisi peruskoulussa tarvinnut osua ja heitin kaikki ne heitot takakentältä kotipesään, joita silloin ennen muinoin kaivattiin. Hyvä, että edes joskus. Mutta... älyttömän hauskaa oli.
Pääkaupunkijuoksu kutsui sunnuntaina. Nukuin yön lattialla kun Helsingin sukulainen piipahti yökylässä. Selkä oli entistä tujummassa jumissa sen jälkeen, mutta se ei ollut suurin defekti meikässä eilen. Jalkani olivat aivan koomassa alkuverryttelyssä, itse hölkästä ja sen jälkeen. Juoksin 10,55 km hädin tuskin just 3.30-vauhtia, mutta voitin sattumalta koko kisan. Olisin ollut kyllä ilman sitäkin tyytyväinen ja yllättynyt Hellsingin tarjoamista juoksumahdollisuuksista ja koko tapahtumasta. En juossut muuten kuin kahdesti harhaan.
9/16/2007
Ruisriikki
Kyllä. Vetelin eilen 3.15-vauhtia Karikon rundia. Ja vauhti sen kuin paranee. Jätin vedot kuitenkin neljään, kun tuo vauhti ei kerran pysynyt kurissa. Uskon, että olen huomenna aivan puhti pois Ruisriikillä, mutta olipahan sekoa. Elämä on aina vain parempaa. Jalat muuten painoivat aivan pirusti. Kerroin siitä Brunille useaan otteeseen.
Ruissalo liikkui suht hyvin. 33.08. Pääsin maaliin ennen sitä valtavaa sumaa, joka joutui ODOTTAMAAN maaliin pääsyä. Enpä ole ennen moista päässyt todistamaan. Olin kisassa toinen rapiat kymmenen sekuntia Hell'n perässä.
9/10/2007
ECross
Mutta sitten muita mukavia yllätyksiä. Taas jaksaa. Nyt muutama päivä lunkimmin ja sitten Ruissaloon. Jos siellä sitten vaikka alle 3.30-vauhtia...
9/07/2007
Syksylle railakas suunnitelma
Sitten seurasikin vain kuntopiiriä ja kevyttä. Tiistaina suuntasin Karikolle. Tähän henkeen kierroksen vetoja. Tasaista takomista. Tasaiseen tahtiin ne sujuivatkin kilsavauhdin ollessa 3.36-3.12. Torstaina piipahdin Ruissalossa vetelemässä minuutin vauhtileikittelyä. Osa meni leikitellen, osa ei.
Sitten varmistin lisää keikkoja syksylle.
9.9 ECross
15.9 Ruisriikki
23.9 Pääkaupunkijuoksu
29.9 Lidingöloppet
30.9 Muutto
1.10-6.10 Washington
8.10 Bryssel
9.10 Helsinki
Ja sitten marraskuusta USAan kahdeksi vuodeksi. Tiukka settiä. Ei taida Lidingöloppetin jälkeen tossu pahemmin nousta...
9/01/2007
Kesä taittuu
Tiistaina käväisin ulkoilureitillä. Kiihtyvää kymppiä selvästi aiottua reippaammin ja helpommin. Ei ikävää. Keskiviikkona koko koulu piipahti Ellivuoressa. Aikainen lähtö ajoi valkoisen koiran lenkille jo hyvissä ajoin ennen kuutta. Asennetta kato. Sitten iltapäivällä muiden aloittaessa polttopallon lähdin lenkille. Varsin kevyelle sellaiselle. Siihen päälle savusaunaa, järveä ja sapuskaa. Eivät olleet ikäviä nekään. Torstaina jatkuivat taas treenit. Suuntasin Ruissaloon leikittelemään vauhdilla. 2/2 vedin kympin verran. Kokonaisaika alle 3.40-vauhtia, joten en ollut pettynyt siihenkään. Tänään perjantaina sitten kevyttä, taas savusaunaa ja yöllä MM-maraton. Holmén ottaa muuten pronssia!
Ei ottanut, mutta esitti kyllä sisukkaan suorituksen. Perjantain lenkillä sain kuulla, että sunnuntaina juostaan Härkätien lenkki. Sinne sitten mukaan. Viime vuonna se oli eka kova polvioperaation jälkeen.
Härkätie, 7,5 km. 25.20 eli 3.22/km. En ole tyytyväinen muuta kuin siihen, että pystyin juoksemaan. Kesän ratakisat jäivät hyvin keskinkertaiselle tasolle (1500m: 4.11, 3000m: 9.06 ja 5000m: 15.42), eikä maantiekään nyt kulje. Se oli tällainen kesä tällä kertaa. Jaaha. Nyt oli niin kiireinen viikko töissä, että jäi tämä päivittämättä. Elokuun viimeinen viikko sujui kelvollisesti ottaen huomioon työtahdin ja Osakan vaatimukset. Maanantaina keventelin, mutta kuitenkin kuntopiirissä tuli vähän irroteltua. Tiistaina juoksin Tohon kanssa reipasta Karikolla. Vajaa 9 km kolmea puolta. Viimeinen kierros ei tuntunut niin reippaalta. Torstaina palasin Karikolle. Vedin 2x3xkierroksen siten, että kaksi ekaa kierrosta reipasta ja viimeinen kovaa. Kulki suht helposti nuo kovat. 3.12-vauhtia. Tänään perjantaina juoksin kevyttä 20 km, jossa osan matkaa Tohon kanssa. Kiva oli pulista. Polvi pyytää lisää venyttelyä.
Huomenna on SM-duatlonin toimitsijatehtäviä, yöllä maratonkatsomo ja sitten freshinä Maskuun sunnuntaina klo 11.00. Taidan juosta lyhyemmän matkan, jos jaksan edes sitä.
8/20/2007
Viisastuu
8/17/2007
Futista
Selvisin J-kylästä ehjin nahoin. Paikat, selkä ja pakarat, ovat vain väsyneet. Kyynerpäässä äijämäinen palohaava ja vatsassa nappiksen ruhjeita. Olen kyllä huono pelaamaan, mutta yritinpähän kuitenkin. Nyt TAAS pari päivää rauhassa. Sitten alan paneutumaan harjoittelemaan syksyä ja ensi kautta varten. Syksyksi perustaa, jotta kestää sitten kehittyä. Kovat puheet näet.
Viikonloppuna alkoikin sitten flunssa. Keskiviikko menossa. Aamulla kävin vähän ulkoilemassa, mutta vielä ei kykene treenaamaan. Rauhassa nyt vain. Kullalla onkin sitten väitöstilaisuus perjantaina. Se taitaa jännittää minua häntä enemmän.
8/06/2007
Rock
Elikäs yritin taas juosta kisaa ilman nukkumista ja ravintoa. Koska opin mitään?
8/04/2007
Kesäloma rientää
Sain hieronta-ajan keskiviikkoillaksi. Siis tälle päivälle. En kuitenkaan malttanut alkuperäisestä ja päivitetystä suunnitelmasta viettää passiivista lepoa vaan piipahdin radalle kokeilemaan josko tonnit sittenkin kulkisivat. Eivät kulkeneet. Eka 3.07 ja sitten kun kiristin vauhtia niin aikaa kului jo 3.11. Heh. Vedin siinä sitten kiukuspäissäni kaks neljäsatasta (69 ja 67) ja sit pari kakssatasta (32 ja 31). En täysiä, mutta edes vähän yrittäen. Tää oli nyt tässä. Nyt hierojalle ja sitten taas paluu koneen harjaannuttamiseen. Kyllä! Rage Against The Machine kuuluukin sille listalle, joka lähtee mukaan USA:aan. Menin katsomaan Famin trailereita tän päivän juoksujen jälkeen ja kadun nyt nynnyä meininkiäni ja harmittelen vielä viimeisen kerran ääneen, että olen näin vanha.
Torstaina kevyttä ja siihen yhteyteen 1,5h futista, joka ei ollut niin kevyttä. Perjantaiaamuna lonkankoukistajissa, reisissä ja alaselässä tuntui noinkin vähäinen pallottelu. Tosin nurmi oli suht liukas, joten se lisäsi jännitystiloja. Näppärää touhua se oli. Viikon päästä onkin sitten taloustieteilijöiden SM-turnaus... Tänään vähän synttäreitä, huomenna hölkkä ja sunnuntaina Ankkarock. Lunkisti loppuloma...! Siinä välissä vähän UMF:a, jos ehtii. Siellä olisi Pan Sonic seuraavan kerran sitten kesän 2000. Kid606 näkyy myös olevan kehissä. Aivan naapurissa, mutta pirun myöhään tosin.
7/30/2007
Lisää kisoja
Ei ihan kulkenut tänään 1500m. 4.20,13. Harkitsen torstaista vitosta. Odotin kovasti tähänastisen edistymisen jatkumista, mutta viikonlopun leiri vaati veronsa. Sensei kertoi tämän olleen suunniteltua. Olen silti suunnattoman pettynyt. 4.20. Tonnivitosella. Keskiviikkona kevyttä. Juoksimme aamulla Myllyn suunnalta kotiin, kun autoa - edelleen myynnissä olevaa - piti käyttää vielä huollossa. Torstaiaamuna jalat edelleen pihalla. Illalla pitäisi rykäistä 5000m. Ennuste: heikko.
Meni sentään hieman paremmin. Ei ihmeellisesti, mutta maaliin ja selvästi tavoitteen takana: 15.47,06. Perjantaina lunkia. Aamulla Brunin ja S:n kanssa rapiat tunti. Kevyttä. Iltapäivällä en tehnyt senkään vertaa urheiluun liittyviä asioita. Yöllä piipahdin Sweatmasterin keikalla, joka oli varsin hyvä. Lauantaina jätin juoksut sikseen ja kävin pyörittämässä tunnin S:n kanssa. Hällä oli kilpuri lainassa ja teki tiukkaa pysyä mukana. Jäänee muuten tämän kauden triatlonkisa Vehmaalla väliin. Ens lauantaina siis. Eilinen iltapäivä kului häitä kuvatessa. Sunnuntaina päätin viikon Z:n kanssa pitkään lenkkiin. Painaa yhä. Viime viikonlopun määräleiri oli siis tehokas.
7/16/2007
Taas matkalle
Se oli vasta alkua illan hämääntymiselle/hermostumiselle kun minut istutettiin skientologien toimistoon. Että otti pattiin. Pääsin sieltä kiehuen veke ja kohti Hard Rock cafea.
Tiistaiaamulla kevyt 10km. Etsin aiotun kentän käsiini. Siellä se makasi sateessa. Thank good there is google maps... Illalla suuntasin takaisin sinne, kun siellä kuitenkin pääsi rauhaan. Vieläkin se makasi siellä sateessa. Varsinainen koitos oli tänä aamuna. Käväisin heti aamusta vetämässä 10x400m 200m palauksella sub 3.00-vauhtia. Mulle ihan hyvä treeni, muttei helppo heti aamusta, eikä liukkaalla kentällä. Paikallinen kolli änkesi mukaan, mutta jäi jälkeen lopuissa vedoissa kun vauhti kasvoi. Ainakin verryttelyissä. Nyt istun parhaillaan kuuntelemassa South Parkin Garrisonilta. Oukei! Kirvesmies häippäsi tuplasti käsistä. Siihen sanon, että hitto.
Torstainaamuna kevyt vajaa 15 km. Päivällä juttelin ultrajuoksijan kanssa. Iltapäivän matkasin kohti kotia. Onnistuin sittenkin keskustelemaan Kirvesmiehen kanssa. Nyt luottavaisin mielin kohti USA:aa.
Perjantaina kevyttä. Tohon kanssa lyhyt lenkki. Lauantaina jotain kehittävää ja ensi keskiviikkona 3000m. Lauantaina muilutin itseäni 12 km kiihtyen. Alku oli käänteisvaikeaa, kun en saanut vauhtia kuriin. Lopputuloksena hieman tarkoitusta kovempi lenkki ja siksi jätin vedot vetämättä sen jälkeen. Illalla raasto.com extended juhli Sekon 51v synttäreitä. Sunnuntaina Z:n kanssa pitkään. Kone köhi ankarasti jo kymmenen minuutin kohdalla, mutta loppujen lopuksi onnistuin kipittämään 27km. Se pidempi pitkä kuin aikoihin. Viikkoon 111, mikä lämmittää myös, kun kyse oli kuitenkin ulkomaan konferenssiviikosta. Loma-loma-loma.
7/09/2007
SM-viestit
Seuraavan päivän juoksut jäivätkin aamuun. Ilta on pakko antaa jalan levätä. Ihan vain siksi, että saisi nukuttua tai jotain. Huomenna radalle. Keskiviikkoaamuna jalka toimi jo ihan siedettävästi => radalle siis. Vuorossa: 2000/1000/600/500/400/300/200. Ei lähtenyt. Jalat painoivat sunnuntain vitosesta ynnä maanantain lenkistä. 2000 (6.34) ja 1000 (3.05) vielä menivät, mutta suht väkisin. Jatkoksi vedin 5x200m (32). Torstaina jätin aamulla juoksematta. Takareisi ei vaivaa enää.
Iltapäivällä Poriin. Kuumassa juoksimme jokusen 9 kilsaa. Sitten Kalloon grillaamaan. Tänään aamulla kevyt tuntui jo helpommalta. Illalla vähän mallauiluja. Hyvinhän tässä. Seuraavaan päivänä SM-viestien kasi jäänee väliin. Takareisi kiittää Andyä. Kovin oli hapokasta sunnuntain SM-viestien 1500m. Tulos 4.12,7 ja taas paranoo aika. Pikku hiljaa. Tänään tosin olisin ehkä pystynyt tavoitteeseeni 4.10 alitukseen hieman rationaalisemmalla hötkyilyllä. Nyt vaan kävin pääni sisällä ihan turhaa kamppailua nykykuntooni nähden siitä, että mennäkö vai eikö. Olisi vain pitänyt odottaa yksi kierros ja mennä vasta sitten. Sillä olisi napsunut 2,8 sekuntia pois...
7/02/2007
Kisoja
Perjantaina ihan kevyttä. Juki tuli saunomaan ja syömään. Lauantaina koko päivä PNM:n reittivalvojana. Seison auringonpaisteessa... Sunnuntaina ylitin kynnyksen. Osallistuin Paavo Nurmen kisojen vitoselle. Kovien kollien sekaan. Eka ja vika kierros ok, välissä pikkasen petrattavaa. 15.42. Vika tonni 3.04, eka 2.58. Mikäs siinä, olen pirun tyytyväinen. Eka ratavitonen viiteen vuoteen.
6/28/2007
Tiistaina 10*400m kulki yllättävän hyvin välillä 71.8-66.5. Rullailin ne parinsadan hölkällä. Keskiviikkona oli työreissu Hesaan ja illalla triathlonkisan seuraamista, joten en ehtinyt juoksemaan kuin aamulla. Torstaina kostin juoksemalla aamuseiskalta reipasta maastossa. Kymppi 37.30 pulssirajoituksella. Tyytyväinen olen.
Perjantaina suuntasimme Darbyn ja Emilian kanssa Högsåraan viettämään juhannusta. Ei lainkaan paha paikka. Kakkuakin oli tarjolla. Lauantaina kevyttä ja päälle 10x200m. Sunnuntaina vetelin hieman väsyneenä vain 23km. Otin sen rennosti. Ylihuomenna nokka on taas kohti ulkomaita. Viikkoon tasan 100km.
Ulkomaan reissu jäikin sitten vain päiväksi Arlandaan. Ihmeellinen päivä, joka päättyi siihen, että päässyt jatkamaan Lancasteriin asti, vaan palasin takaisin kotiin. Eipä tuo, ylimääräinen työpäivä oli nyt tarpeen. Illalla juoksin Karikolla Z:n, Virran, Jukin ja Mikan kanssa viissatasia alamäkeen. Sitten päätin, että aloitetaan ratakausi huomenna Naantalissa ja sitten todellisella low profilella PNG:n vitosella.
6/18/2007
Illalla vietimme aikaa (siis alkaen 22.00) Luotojen grillijuhlissa. Söin liikaa. Sunnuntaina pitkä lenkki Jukin, Lucan ja Kazaanin kanssa alkoi aikaisin ja päättyi samoissa merkeissä. Juoksimme vain 13 km, mutta pääsinpähän taas nukkumaan nopeasti.
6/16/2007
Kv-hommia
No niin. Tänään alkoi arki. Kaksi viikkoa on valahtanut sormien läpi niin nopeasti, ettei sitä edes tajua. Raaston kisat sujuivat ihan mallikkaasti. Kaikki aiotut rajat eivät kuitenkin rikkoutuneet, mutta nohevia ennätyksiä kuitenkin syntyi. Torstai jatkui kohdalla yöhillumisella, kun konferenssivieraita oli ilo kestitä.
Perjantaiaamulla piti nukkua kasiin, mutta jo seiskalta puhelin herätti minut paikkaamaan järjestelyissä. Perjantaina hieman myöhemmin nuupahdinkin sitten kostoksi luentosalin takaosan lattialle nukkumaan esityksen ajaksi. Sori Intia. Iltapäivällä etsittiin kadonnutta saksalaista, ja väisteltiin multikutsua lähteä tohtoriopiskelijoiden kanssa saareen. Alustin kuitenkin samalla tutkimuspaperia, jota ei todennäköisesti tule koskaan julki. Perjantai-ilta vietimme ratkiriemukasta aikaa Jukan, Lucan ja Kazaanin kanssa Turun yössä. Yössä kuinkas muuten...
6/12/2007
Kuumaa ja matkoja
Keskiviikkona Madrid kutsuukin sitten jo 6.30, joten juoksut jäänevät iltaan. Torstaina yritän ehtiä TV-kovalle heti aamusta ennen 8.45 alkavaa päivän rupeamaa ja sitten lauantaina irrotan aikaa kakkosille. Niille lyhyemmille. Saas nähdä vaihdanko torstaina ja lauantain treenit päittäin. Sunnuntaiaamu pyhittäytyy joka tapauksessa pitkälle. Näillä eväin selviän keikasta, joka tulee muiden duunien kannalta vähän mälsään tuokioon. Ehkä mä otan etelässä lunkisti. Niin ne muutkin tekevät.
Maanantai-illalla, kahden harjoituksen ja kevyen kuntopiirin jälkeen lähdin vielä kultaa vastaan kohti Halikkoa. Hän kun oli siellä fillarilla, niin lähdin vastaan. Itselle n. 40 km pyöräilyä, S:lle 110. Kohta tonnien vuoro. Jalat ovat jo nyt ihan sykkyrällä, mitähän miettivät parin tunnin päästä...
Huh. Tonnit kulkivat suht hyvin ja kiihtyvästi. Niistä on tällä hetkellä aikaa 1,5 viikkoa. Lähdin siitä Madridiin. Siellä juoksin torstaiaamuna 11 km reipasta kun ei ollut vielä liian kuuma. Päivällä olikin jo +40 auringossa. Ilta venyi hartaasti ja aamulla oli tosi vaikeaa vetää edes kevyttä kymppiä. Perjantai päättyi vasta lauantaina ja siksi siirsinkin vedot iltapäivään konferenssin päättymisen jälkeiseen aikaan. What a laugh! Painoi kun kivireki. Unta ja ravintoa kehissä liian vähän, joten ihmekös tuo. Sunnuntaina jouduin lyhentämään pitkää vaivaiseen 17 km:iin.
Kuumaa ja matkoja
Keskiviikkona Madrid kutsuukin sitten jo 6.30, joten juoksut jäänevät iltaan. Torstaina yritän ehtiä TV-kovalle heti aamusta ennen 8.45 alkavaa päivän rupeamaa ja sitten lauantaina irrotan aikaa kakkosille. Niille lyhyemmille. Saas nähdä vaihdanko torstaina ja lauantain treenit päittäin. Sunnuntaiaamu pyhittäytyy joka tapauksessa pitkälle. Näillä eväin selviän keikasta, joka tulee muiden duunien kannalta vähän mälsään tuokioon. Ehkä mä otan etelässä lunkisti. Niin ne muutkin tekevät.
Maanantai-illalla, kahden harjoituksen ja kevyen kuntopiirin jälkeen lähdin vielä kultaa vastaan kohti Halikkoa. Hän kun oli siellä fillarilla, niin lähdin vastaan. Itselle n. 40 km pyöräilyä, S:lle 110. Kohta tonnien vuoro. Jalat ovat jo nyt ihan sykkyrällä, mitähän miettivät parin tunnin päästä...
Huh. Tonnit kulkivat suht hyvin ja kiihtyvästi. Niistä on tällä hetkellä aikaa 1,5 viikkoa. Lähdin siitä Madridiin. Siellä juoksin torstaiaamuna 11 km reipasta kun ei ollut vielä liian kuuma. Päivällä olikin jo +40 auringossa. Ilta venyi hartaasti ja aamulla oli tosi vaikeaa vetää edes kevyttä kymppiä. Perjantai päättyi vasta lauantaina ja siksi siirsinkin vedot iltapäivään konferenssin päättymisen jälkeiseen aikaan. What a laugh! Painoi kun kivireki. Unta ja ravintoa kehissä liian vähän, joten ihmekös tuo. Sunnuntaina jouduin lyhentämään pitkää vaivaiseen 17 km:iin.
6/01/2007
Jarrut päälle
Lento olikin sen verran myöhässä, että lenkki jäi tekemättä. Sen sijaan metsästin ruokaa! Sitä löytyi piiitkän kävelyn jälkeen. Söin tosin hotellissa jäätäkin, niin nälkä vähän taittui. Torstaiaamuna juoksentelin hieman reippaahkosti Brysselin puistoissa. Lähinnä yhdessä niistä. Perjantaiaamuna väsytti reilusti kun lento oli hieman myöhässä yöllä. Ei tosin merkittävästi, väsytti vähän niin kuin kokonaan. Perjantaina "saunalenkki" Jukin ja S:n kanssa Ruissalossa metsän puolella. Jalat vähän raskaat. Huomenna radalle.
Oli vuorossa pyramidi: 400/800/1200/1600 ja sama alaspäin. Se paljasti kunnon tai oikeastaan juoksuvauhtini nykyhetken rajat. A-luokat sun muut ovat tavoite suurehkon sumun keskellä. Ei se tosin estä niiden saavuttamista, mutta harjoittelulle on tilaa koneessani. Silti, hyvä mieli jäi.
Sunnuntaina nylkytettiin Jukin, Tohon ja Z:n kanssa pitkä. Itse juoksin noin 2.20. Lopussa, pienen väsymisen kiristin hieman vauhtia. Loppupäivä pyörähti Keravalla PM-kymppiä seuratessa. Saldona muutama kuva ja palanut päänahka. Maanantaiaamuna kevyttä lyhyesti. Vasemmassa takareidessä kirraa ja nyt uudesta paikasta. Toivottavasti tänään salamoi.
This is a minor setback, I have to confess. Sanonpa, että fuck. Päivän kuluessa vasemman polvitaipeen ulkosyrjän jänne/jänteet ovat varsin kipeät ja haittaavat jopa kävelyä. Missähän asennossa nukuin viime yön, sillä eilen ei ollut missään vaiheessa mitään merkkiä tällaisesta. Aamulla vain heräsin ja portaissa huomasin, että kaikki ei ole reilassa. Kyllä sillä kevyttä juoksee väkisin, mutta se ei ole oikea tie. Nyt kun paluutie on niitetty alulle. Vähän kyllä korpeaa, mutta ehkä homma hoituu muutamalla levolla. Duunissa on yhä helvettiä.
Tiistai. Tauko jatkuu.
Keskiviikko. Tauko jatkuu. Aaarrrghhhh
Torstai. Tauko jatkuu edelleen.
Perjantai. I'm back in business. Kevyt 6 km aamulla. Varovaista juoksua tosin.
5/24/2007
Välitilinpäätös
Tammikuun lopussa kykenin jo yllättävään hyvään vauhtiin hallissa tehdyissä vedoissa. En ollut muutamaan kuukauteen, itse asiassa vuoteen, hätyytellyt 3.10-vauhtia, johon nyt pystyin. Mieli oli siitä varsin iloinen ja muutenkin treeni kulki koko ajan eteenpäin. Kunnes tuli maalis-huhtikuu, tuo juoksijalle yksiä tärkeimpiä kausia. Siis harjoittelumielessä. Siellä oli tuplaflunssa, työmatkailua sun muuta ja ennen kaikkea taukoa harjoittelusta. Aina tuntuman saavuttua tuli joku stoppi. Silti sain kasattua Karhu-viestissä hakkupätkän 3.17-vauhtia, jota en pidä pettymyksenä. Toukokuussa tuli rankemman puoleinen hengityshässäkkä, mutta sen jälkeen tuntuma alkoi taas palautua. Ei näistä hidasteista yksistään siedä syyttää SM-maastojen tasoista suoritusta, vaan suurin puute on siinä, että 3.20-3.30 -vauhti sujuu siten, että se on kovan ja kisan vauhti. Aina. Siispä täytyy suunnata seuraavalle askeleelle. Samalla pohjatyön jatkumista. Edessä on kohtalainen matka, mutta eipä sillä pakko sinne on mennä. Lisäksi varmaan iälläkin tässä on sanansa, joskin Saavat ja Vaittiset Haapalaa unohtamatta potkivat suorituksillaan moista ajatusta persiille. Ehkä mäkin vielä kykenen siihen. Nyt vain pitää treenata "vähäsen".
5/22/2007
SM-maastot
Tänään radalle. Viikko sitten kykeni lyömään itseni henkisesti lyttyyn huonoilla suorituksilla. Jos vaikka laitetaan samanlainen psyykkaus tähän alle, kiitos. Jo vain, nyt tuntui jo juoksulta. Tonneja alle 3.10 ja kakkoset alle 6.40. Hyvä mulle nyt. Pienten vaikeuksien jälkeen.
Keskellä viikkoa kevyttä. Raasto.comissa ei näköjään ole. Perjantaina olin kuvaamassa häitä. Muutama onnistunut räpsy ainakin osui iirikseen. Toivottavasti saan ne näytille J&P:lle heti alkuviikosta...
SM-maastot Imatra. Motivoiva pettymys. Nousen vielä, mutta se vaatii hommia. Keskiviikkona päiväksi Brysseliin. Maanantaina jalat aika ookoo. Eipä ne pahemmin väsymään pääse kun ei koneesta lähde mikään irti.
5/14/2007
Pm-maastot?
Tiistaina piipahdin Jukan kanssa radalla kasisatasilla. En päässyt kuin 3.20-vauhtia. Hengitys aivan pihalla. Jalat loppu. Meininki on romahtanut täysin 1,5 viikossa, mutta olenhan yrittänyt treenata samaa tahtia, vaikka on ollut ongelmia. Niin joo, en ole palautellut puolikkaasta. Ehkä siinä syy. Tänään, keskiviikkona siis, aamulla kevyttä ja lyhyttä, illalla sama. Nyt on pakko yrittää rauhoittaa kevyinä päivinä, että treenit alkaisivat kulkemaan. Ote on kovasti kadoksissa. Ehkä yritän revetä taas liian moneen asiaan yhdellä kertaa. Tiedä sitten siitä. Huomenna pm-maastoihin. Prognoosi ei ole kummoinenkaan, mutta mentävä on. Kato sielu on liekeissä.
Jumalauta! Järkyttävää tahkoamista kun ei happi kulje. Ja yritän juosta täysiä. Ei kulkenut pätkääkään nuo maastot. Ei tullut ääntäkään sen puoleen, joten ei olisi voinut asiaa pahemmin ääneen puidakaan. Jukka uumoili, että mulla taitaa olla keuhkoputkentulehdus päällä. Kävin silti aamulla juoksemassa.
Että on hienoa. Perjantaina jäi illan lenkki väliin töissä kuluneen illan vuoksi. Päivän saldo kokonaiset viisi kilometriä. Hengitys oli kuitenkin paranemaan päin tiukan hoitokuurin johdosta. Äänikin palautui pikku hiljaa perjantaina käyttööni. On se hienoa. Lauantaina olikin heti rankaisun paikka. Mäkeen mars. Vedin totutusti (?) alle reipasta ja sitten pääharjoitukseksi 10*n.420m mäkkäriä juoksupalautuksella. Keskiarvo painui alle edellisen kerran ja viimeisellä irtosi vielä rekka. Hyvä fiilis jäi, mutta silti torstain yltiöhapokas suoritus painaa mielessä. Ihan sama. Nyt on nyt ja huominen on tulollaan. Hienoa on.
Sunnuntaina 26 km Pasman kanssa turisten. Kiva kelikin vielä.
5/07/2007
Post stress
Pientä hiljaiseloa päivityksissä. Koulun palvelimet ovat olleet jumissa pidemmän aikaa, mutta eipä ole juoksurintamallakaan hirmuisia tapahtunut. Maanantain jälkeen seuraava, hieman harjoittelua muistuttava päivä oli lauantai. Aamulla kevyt 16 ja illalla kevyt 11, jossa kolme kilsaa aerobista reipastelua. Radalla triatleettien kanssa. Sunnuntaina lähdin Paimio-juoksuun, jossa juoksin Jukan suostuttelun jälkeen vain 4980m:n lenkin. Aikaa kului 16.18, mikä ei harmita. Yllättävänkin kivasti kulki puolikkaan jälkeen.
Maanantaina keventelin taas, mutta tiistaina vedimme aamulla Jukan kanssa rullailuija ja illalla Mikan, Jukin, Darbyn ja muiden säestämänä Karikkoa ja rataa kovina vetoina. Radalla kyllä huomaa tekemättömät työt kovin helposti. Askel on todella kimmoton ja laiska. Karikolla kyllä kirmaa, mutta rata ei armoa jakele. Eipähän pääse luulot turhaan kasvamaan.
Eilen käväisin jo aamusta (klo 8.00) juoksemassa vauhtileikittelyt maastossa ja siitä sitten suorilta työmatkalle Hellsinkiin. Takaisin kotona olin jo kasin jälkeen, joten hyvä ratkaisu oli viettää juoksujuhlaa jo aamusta. Kun siihen on mahdollisuus. Tänään kevyttä ja huomenna Mikan ja Darbyn kanssa Ruissaloon. Aiottu Hunajahölkkä jää väliin (sori Hell), mutta yskä ja limaneritys ovat sitä luokkaa, että vauhdin mahdollinen hiipuminen ei ota pattiin Ruissalon matkalla niin paljon kuin Harjavallan keikalla. Näin.
Kotoa päivittäminen on yllättävän työlästä (=mahdotonta) tehdyn palomuuripäivityksen jälkeen. Lauantaina kova jäi jarrukovaksi. Hengitys on aika pihalla flunssan/pölyn/siitepölyn johdosta. Jokainen aamu on silkkaa hengitysraastoa ennen kuin vähän aikaa happi kulkea. Niin oli lauantaikin. Juoksin Darbyn jänönä 3.33 vauhtia. Loppuaika 35.32. Loppupäivä kului rattoisasti Virtojen muuttourakassa. Tai varsinaisesti muutosta vähän myöhästyimme, mutta kannettavaa riitti silti. Sunnuntaina hyvin väsähtänyt 22km.
4/26/2007
Miten suhtautua?
4/24/2007
Outo tilanne
4/21/2007
Karhu-viesti
Viikko on rullannut erinomaisen kovaa tahtia. Maanantaina palauttelin kevyellä lenkillä, mutta tiistaina kävin Jukin kanssa taas mäkeen. Alle reipasta ja sitten 10 kertaa 1.45 vetoja. Palautus juosten. Menimme lyhyen empimisen jälkeen ulkoilureitille. Kulki huomattavasti paremmin kuin viikko sitten. Pakaroistakin vain enää toinen on oireellinen. Karhun hakkupätkä teki ihmeitä toiselle. Mäkijuoksu se on joka kannattaa.
Keskiviikkona aamun lisäksi ei tullut muuta tilille. Duunissa venyi taas lähes ysiin. Kyllä silloin vielä lenkille lähtisi, mutta säästelen vähän tulevalle viikonlopulle. En ole piiitkän aikaan maistanut puolikasta.
Torstaina jalat painoivat kuin synti. Ehkä tiistain johdosta. Tosin eilen oli valtaisa vastatuulikin, mutta jalat eivät keventyneet myötätuulessakaan. Puolikkaan kanssa pitää olla nyt hyvin nöyrä. Sielu olisi valmis aloittamaan 67.25-vauhtia, mutta todellinen loppuaika on 1.10-1.15 välissä. Siis jos menee hyvin. Kun vain olisin hötkyilemättä.
4/13/2007
Karhu-viestin alla
Keskiviikkona vedimme Jukin kanssa reipasta muutaman kilsan ja päälle tai tavallaan pääharjoitukseksi vajaan kahden minuutin mäkkäreitä. Kone oli alkuverryttelyssä aika väsynyt. Yläpakarat ovat edelleen solmussa.
4/10/2007
Levillä rauhoittumassa
Levillä. Takapuoli kipeytyi eilen reilusti kun yritin lumilautailla. Maailma ei menettänyt minussa mitään sillä saralla, joten olkaa huoleti. Tänään lähden tästä kokeilemaan takareiden kestoa. Hiihtoa takana vajaa 70 km. Rauhallista sellaista, nautiskelua.
Kotona. Kolmessa päivässä hiihdimme noin 100km ja juostiin muutama kilsa. Viime sunnuntain takareiden kramppi vähän hidasti tahtia juoksun osalta. Tänään - juuri äsken - kävin juoksemassa niin sanotusti kylmiltäni testijuoksun 5km aikaan 16.43. Kanttasin kuin pieni kivi. Kylmiltään ei lähden parhaiten. Tuolla suorituksella olen ehkä joukkueessa. Ja ehkäpä vielä viimeistä kertaa, sillä kun sitten joskus palaan tulevalta ulkomaankomennukselta olen jo niin vanha, ettei mulla ole joukkueeseen asiaa... Heh, olen kai. Tänään meinasin kantata kääntöpaikan jälkeiseen ylämäkeen. Todella lähellä oli. Jalat tökkäsivät siihen ja juuri siihen. Maalissa sekunnin päässä oli kolme kollia, joten tiukoille meni. Hyvä kun en pälyillyt taakseni viimeisen 300m:n aikana. Illalla kevyttä Artsin kanssa.
Vedänkin pitkän vasta maanantaina. Lauantaiyöllä etsiskelin netistä asuntoja lähellä Baltimorea. Ja käytettyjä autoja. Sunnuntain aloitin kevyellä. Tohon seurassa kirpeässä kevätaamussa. Iltapäivällä toinen mokoma päälle. Maanantaina kipaisin Darbyn ja Mikan kanssa pitkää. Alkoi väsyttää aivan saamaristi. Edellinen pitkä onkin jo neljän viikon takaa. Huomenna on sitten vuorossa NIN-keikka Hesassa, joten keskiviikkona vasta seuraava kova. Tällä hetkellä tuntuu, että huomenna kovasta ei olisi tullut mitään. Suomeksi: olen saanut itseni puhki kolmessa päivässä ja noin 70 kilometrillä. Ei hyvä. Pah, ihan hemmetin hyvä!
4/02/2007
Flunssa painaa
Tiistaina jaksoin/ehdin vitoselle, keskiviikkona nukuin aamun yli. Ei lähde oikein liikkeelle kone. Jetlack? Keskiviikkoiltana kuitenkin jaksoin venyä juoksemaan tonneja Uudenmaantielle. Ihan hyvin kulki ottaen huomioon vireystila.
Väsyneisyys jatkui. Torstaina duunihommat pitivät mut hereillä kahteen asti yöllä. Siinä välissä tosin kävimme Jussin, Arton, Ompun ja Palen kanssa ottamassa leffavisan osakilpailuvoiton. Ennätyspistein. Pää oli aika jumissa ja mulla oli täys statistin rooli tällä kertaa. Jussi oli onneksi liekeissä. Tänään aamulenkki oli noin kaksi minuuttia, jonka jälkeen palasin takaisin nukkumaan. Hyvä meininki. Sunnuntaina varmaan kulkee hienosti.
Pihalla olo jatkui tasaisesti. Vääntäydyin Tulppaanin viivalle, verryttelyn ja hajotin takareiteni ensimmäisessä aukkarissa. Juoksin sentään joten kuten vitosen aikaan 16.47. Suoraan sanoen aika paska fiilis. 3 viikkoa epätasaista flunssan ja matkailun aiheuttamaa taukoa harjoittelusta, joka nyt kruunautuu ainakin neljän päivän juoksemattomuudella.
3/21/2007
Tulevia hoodeja?
En muuten mennyt Kupittaankadulle. Perjantaina en jaksanut edes lenkille. Lauantaiaamulla olin jo klo 8.00 vetämässä reipasta. Siitä päivä jatkui TuUl:n strategiapäivän parissa. Seuravana aamuna vedimme taas pitkää. Että mikä keli. Nyt se on täällä.
Maanantaina oli aamulla kevyttä ja illalla kuntopiiriä. Sellainen tuntuma oli pakaroissa jo illalla, että loppuviikko on pelkkää sinnittelyä. Tiistaiaamuna juoksin pikkureipasta (aamulenkillä 3 km alle neljää) ja illalla oli vuorossa Jukin ja Z:n kanssa tonneja. Saas nähdä, miten takajalkojen yläosat taipuvat tonneihin päivän istuskelun jälkeen. Pakaroille kävi niin, että nauratti. Sopiva kipu näköjään tekee hyvää kun niin paljon nauratti. Tonnit sujuivat ihan ookoo, mutta vauhdin handlaaminen on pitkästä aikaa ulkona juostuna vähän niin ja näin. Tonnit 3.25-3.11 ja viimeinen 2.58. Aamulla en tehnyt reipasta vaan vääntäydyin eteenpäin varovaisin askelin. Tulin nimitetyksi asiantuntijaksi EU:n perheyritysten asioita käsittelevää työryhmään. Brysselin keikkaa pukkaan kohtapuoliin? Juoksusta sen verran, että kevyellä viikolla jalat olivat aivan sykkyrällä, mutta kun taas on alkanut takomaan - edes vähän - niin jalat alkavat toimia oikein. Slayer saapuu SM-viestien aikaan Ruissaloon. Nähtäväksi jää, miten laiskasti ukot vetävät viisunsa tällä kertaa. Ainakin vielä SM-viesteillä on enemmän painoa.
Piru. Tulin sitten kipeäksi torstaiaamulla. Tai oikeastaan ke illalla. Jää huominen testijuoksukin väliin. Jos vaikka kuvaamaan lähtisi. Sitä en ole pitkään aikaan ehtinyt tehdä. Juoksutauko kesken kovan viikon kismittää hieman kun ensi viikko on vähän hajanainen Baltimore-Washington -keikan vuoksi. Tosin pääsee sielläkin juoksemaan... Jos olen terve siihen mennessä.
Flunssa jatkui reippaana. Perjantaina oli vielä daiju normaalia sekaisempi, mutta lauantaina käsi oli jo niin vakaa, että rohkenin testijuoksun äärelle kuvaamaan. Surkeita kuvia tuli, mutta mun oli vilu. Sunnuntaina kävin aamulla kympin. Ääni on vielä ihan kadoksissa ja köhääkin on. Illalla tuli takatalvi. Sitä ehdin jo pelätäkin. Huomenna alkaa aiempaa vielä tiukempi duunijakso, mutta se kyllä katkeaa heti tiistaihin, kun loppuviikko ollaan uudella mantereella. Pera siellä jo onkin. Ja Andreina. Juki lähtee sinne loppuviikosta ja kollega torstaina. Monta meitä siellä siis loppuviikosta. Tavallaan ihan jännää. Toivottavasti olen huomenna jo paremmassa iskussa. En jaksa yskiä enää. Paljoa.
Tiistai. Vielä olen juoksemati. Ääni tekee paluuta, samoin kyky hengittää. Yskittää vielä. Illalla ehkä vähän tapailua. Joka tapauksessa seuraava lenkki lienee huomenissa Amsterdamin lentokentällä ja seuraava sit Baltimoressa torstaina. Silloin vois vetää vähän reipasta. Niin tai näin, niin ulkomaille mars.
3/09/2007
Juma mikä keli. Maanantaina kävin jo päivällä hierojalla, ja illalla kiirehdini kuntopiiriin. Sen jälkeen vetelen kevyttä pari päivää. Ettei muuten kurkku olisi vähän karhealla päällä. Ehkä on, ehkä ei. Ei nyt jaksais sairastaa. Pitää päättää pysyä terveenä. En jaksanut sairasta, mutten myös juosta. Venyin jopa viiden kilsan lenkin eli en mitään. Seura oli kuitenkin parasta. Sarin pohje pelittää taas. Hieronta hämmästytti vasenta polvea. Keskiviikkona iski aamulla kovin väsy, joten kevyen viikon keskivälissä vedellään aika kevyesti. Huomenna tosin jatkan taas harjoittelua. Nyt istun palaverissa ja kirjoitan tätä. Kohta väsyttää.
Pysyn kuitenkin hereillä.
3/05/2007
Hallikymppi
Kovin vaikea on määritellä yllättävyyttä sen suhteen, että itse Junior Vasquez on tulossa Suomeen ja soittaa kaiken lisäksi Turussa. Tuntuu vähän aprillipilalta. House ei välttämättä lähde ihan täyttä, mutta sen verran iso nimi on kyseessä, että lienee paikallaan heltyä. New Yorkista saa kuulla silloin tällöin ilouutisia Juniorin edesottamuksista. Turku vs. New York - siitähän tässä on kyse.
Lauantai. Pori. Karhuhalli. 10000m. 33.32. Tyytyväinen. Tämä on nykyään asioiden tola. Olen tyytyväinen 3.20-vauhdilla juostuun kymppiin. Tyytyväisyys juontaa pitkälti siitä, että kykenen juoksemaan. Kunto on nousussa, eikä sekään hirveästi mieltä rasita.
3/01/2007
2/28/2007
Vähän triathlonia, hidasta uintia
Sunnuntaina läksimme normaalia aikaisemmin pitkälle. Juoksin 32km ja siihen tykö sitten S:n kanssa Alastarolla 1.40h hiihtoa. Illalla väsytti seurata pyykinpesukoneen tasaista työskentelyä. Ehken seuraa sitä pidempään, vaan keskityn muuhun. Vielä täytyy ääneen todeta, että Limppareiden perjantainen keikka oli itselleni jollakin tavalla pysähdyttävä hetki. En osaa kuvailla tarkemmin asiaa.
Maanantaina oli oletetun nahat. Vaivoin jaksoin kuntopiiriin. Paremmin jaksoin sieltä pois. Tiistaina piipahdimme Helsingissä Halosen kanssa samoissa kemuissa. Tänään on keskiviikko. Viimeinen helmikuun päivä. Ehkä viikonlopun keekoilut painavat yhä tai sitten olen liittymässä sairasklubille. Niin tai näin ohjelmassa on hallia ja lauantaina - jos en kipeydy - Porin hallikymppi. Lähdin ottamaan 15 minuutin nokoset. Kokoushuoneen pöydälle.
Illan harjoitus kulki ihan hyvin suhteessa virkeystilaan. Juoksin sub 3.20:tä 1/2/1/2/1 kahden ja puolen palautuksella.
2/22/2007
Lisää luolaa
Torstaina raastoluolassa suoritettu rajoitettu kymppi maistui makealta. Saas nähdä miten huominen testi kulkee. Jos on niljakas keli, niin ei kulje lainkaan, mutta tuleepahan tehtyä.
Ja niljakas keli oli. Plussaa ja pientä pöpperöä tossun alla. Juoksin "ponnistamatta" 35.30. En voi sitä hirveästi harmitella. Pitävällä alustalla olisi kulkenut juoksun tavoin. Oikea takareisi väsyi liukastelussa. Sunnuntaina lipsuttelin 31 km Jolen ja Z:n kanssa. Vammakierteen jälkeen parhain viikko näyttää kokonaisuudessaan tältä:
MA: 5 + 11 ~4.00
TI: 5 + 14 & 1/2/3/2'3min. ~3.13-3.17
KE: 10 + hieroja
TO: 5 + 5 & TV 10 ~3.45
PE: 10
LA: TV 10 ~3.33 + 12
SU: 31
YHT. 136km
Maanantaina väsytti ja illalla ketutti. Lähinnä ylimääräinen liukkaus. Tänään, tiistaina oli puolestaan varsin pitävä keli, joka selittyy pitkälti reippaalla pakkasella. Melkoista tasapainoilua siis. Illalla Jukin ja Z:n seurassa muutama tonni. Hallissa.
Tiistain tonnit kulkivat ja eivät kulkeneet. Onneksi kulkemattomuus, lähes totaalinen sellainen, sijoittui jo toiseen vetoon, niin selvisin kunnialla loppuun. Lopuksi veteli kakssatasia a' 32 sek. Keskiviikkona reposteli iisin kympin runsaassa pakkasessa. Sama lämpötila jatkui torstaiaamulla. Ihan sama kun tuli kuitenkin ulkoiltua. Tänään Raastoluolaan ja leffavisaan. Tiukka ilta.
Kymppi kiihtyi kivasti ja leffavisassa sijoituimme toiseksi. Edellä K. Salmisen vahvistama joukkue. Ketäs me hankimme ensi kerralla tueksi? Perjantaina kevyttä ja yöllä Limonadi Elohopean viimeinen keikka. Siitä keikasta ei voikun kiittää kavereita. Harmillista kun ei voinut jäädä fiilistelemään keikan jälkeen Päiväriin ja piti siirtyä nopeasti nukkumaan kun lauantaiaamulla eli ihan justiinsa on talvitriathlon. Sinne siis. Illalla luolaan.
2/11/2007
Työt vähän haittaavat
Tiistaiaamulla polvea kolotti. Lopussa samalla tavoin kuin vasenta vammamagneettiakin. Piru sentään. Illalla luukutimme hallissa Z:n ja Jukin kanssa tonneja ja viissatasia. Kulki keposesti. Vasta loppuverryttelyssä tervettä polvea kolotti. Keskiviikon pääharjoitus oli sattuneesta syystä venyttely ja lepo. Jätin myös torstain aamujolkotuksen väliin. Illalla nautiskelin taas Raastoluolassa kiihtyvää kymppiä siten, että keskivauhdiksi tuli just 3.30. Tiellä ollaan yhä, mutta haparoivin askelin. Mukamas. Huomenna olisin ollut käytettävissä pankkiviesteissä pitkästä aikaa, mutta saatavilla lienee kovempiakin kolleja.
Perjantaiaamu ei käynyt polveen. Iltapäivä kuluu abstraktien arvostelulla. Tiukkaa puuhaa sekin. Illalla hallissa pankkiviestit todennäköisesti objektin takaa. Riippuen siitä ehdinkö lataamaan salaman akut. Tiukkaa puuhaa sekin. Ilman asennetta tosin.
Kamera jäi kotiin, mutta lauantaina piipahdin Raastoluolassa. Sunnuntaina liukastelin pitkää Z:n ja Jukin kanssa. 45 sekunnin juoksun jälkeen nupitin siten, että vasen peukalo on nyt ihmeissään ja osaksi puolitehoinen. Viikkoon yli satanen. Maanantaina taas kuntopiiriä. Vähän vaikeammin kun peukalo ei ollut kehissä vielä. Tiistaina oli pakkasta. Illalla hallissa Juki ja Virran kanssa kilsoja ja kakkosia. Viimeiseksi jääneessä vedossa vasen takaressu kramppasi kunnolla. Toivottavasti perjantain keikka ei vesity nyt...!
Keskiviikkona kävin vain saunassa ja poreilemassa. Torstai näyttäytyy juoksun suhteen yhtä harmaana kuin keskiviikko. Huomenna lienen kameran takana, en radalla. Eipä hätää kun tämä ongelma hoituu edellisiä nopeammin kuntoon.
Perjantai oli sivusta seuraamista. Kamat oli kassissa ja kassikin mukana, mutta kuskasin sen takaisin autoon kun varovaisuus selätti juostako vai ei -jaakobin painin. Lauantaina jalka oli jo hiljaa, mutta annoin sen olla rauhassa. Sunnuntaina kävimme hiihtämässä Parmaharjulla. Huomenna jatkuu juoksut. Välillä pitää piipahtaa Kirkkonummellakin, joten jää kuntopiiri väliin.
1/28/2007
Raastoluolaa
Keskiviikkona puskin 15-20 sentin lumessa ja tuulessa kympin. Ekan "flunssan" jälkeen. Tiukkaa teki, muttei hätää. Tänään raastoluolaan tonneille. Hatebreed seuranani. Illalla täytyy käydä tsekkaamassa Samun vetämä leffavisa Bristolissa. Pänttäsin yhtä visakirjaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Lähes tuloksetta. Tiedän kyllä missä leffoissa Mr. Brown esiintyy ja ketkä sitä näyttelevät. Sormet vähän jo syyhyää kisan kanssa. Palkintona on tosin vain olutta, joten se menee ohi. Ei voitto, vaan menestys...
Olimme kolmansia kovassa sakissa ja hyvin tuotetussa kisassa. Yhteensä 18 joukkuetta mukana. Keuhkot ovat tupakinsavussa istumisesta varsin raa'an oloiset. Kuukauden päästä uusiksi. Vedin ennen leffavisaa Raastoluolassa 6x1000m (3.30-3.08) puolentoista minuutin palautuksella. Aika lunkisti meni, mutta niin oli tarkoituskin.
Perjaintaina ehdin aamu- ja iltapäivälenkeille. Sen jälkeen juhlin JV:n varpajaisia tuossa naapuristossa. Ilta jatkui taas ravintolan sisustaan, jossa tupakansavu vei viimeisetkin äänenjänteet. Muutaman tunnin levon jälkeen tsemppasin Jukin kanssa reipahkoa kymppiä. Pirun raskasta oli molemmilla. Paluumatkalla tosin oli vastatuuli, mutta silti. Ei ollut mitenkään mieltä ylentävää. Ei sen aina tarvitse sitä tosin ollakaan. Viimeiset 2 km keskivauhtia kovempaa.
Sunnuntaina kauniissa pakkassäässä 31 km. Viikkoon vajaa sata, mutta sellaista se on kun sairastaa.
1/22/2007
Matkalla
Maanantaina taas tujua kunnonpiiristystä, joka tosiasiassa sujui ihan lunkisti. Olin vain väsynyt matkustamisesta. Tiistaina pidin lepopäivän. Aamulla koululla oli abipäivä ja bongasin siellä Brunin ja Jolen. Nuoret kollit. Huomenna verryttelyä, hierojalle ja vettä polkemaan.
Menin kai vettä polkemaan. Kevyttä juoksua sen sijaan. Torstaina töissä uuvahti sen verran pidempää, että jäi viikon toinen kova tekemättä. Suunnittelin perjantaiaamuna tekeväni vähän mäkivetoja, mutta mitä vielä. Kevyttä vedin silloinkin. Tänään, tunnin päästä, on testi. Vedän vielä vitosen ja ensi kerralla sitten jo vähän pidempään. Missasin keskiviikkona muuten Napalm Deathin keikankin. Muistin sen kyllä vielä kaksi viikkoa sitten, mutten enää tällä viikolla. Tänään on Japani-ilta. Testi ei muuten kulkenut just pätkääkään. Vain vitosen aikana jalat vetivät ihan tönköiksi.
Sunnuntaina mentiin Z:n kanssa pienessä tuiverruksessa kolmekymppinen. Illalla havaitsin harmikseni vilustuneeni hieman, ja jätin seuraavan aamulenkin väliin.
1/10/2007
Vuosi vaihtui hyvissä merkeissä
Vuoden 2007 eka viikko tasan satanen, kuudella päivällä. Kolme kovempaa harjoitusta ja yksi vesijuoksupäivä. Polvi on kunnossa, mutta tutina on edelleen takapuolessa. Ihan vain varmuudeksi.
Maanantaina palasi kuvioihin kuntopiiri. Tuntui taas nohevalta tehdä heilutusta. Alle vetelin kakssatasia. Jos vaikka sais koneen pikku hiljaa heräämään kuukausien, ehkä vuosien horroksesta. Tiistaina ei ainakaan ollut herännyt. Vedin Jukan kanssa ulkoilureitillä aika tiukassa kelissä - pitävää tosin oli - kympin siten, että eka 5km lunkin kovaa ja toinen kovaa. Yllätyin positiivisesti jälkimmäisen kulusta. En jäänyt Jukille kuin 15 sek. mutta uskon edelleen hänen himmailleen. Tänään keskiviikkona vain aamulla vähän lenkkiä, 6 km. Vesijuoksu jää väliin illalla. Huomenna sitten pikavisiitti Lontooseen. Onneksi tällä kertaa kassiin voi pakata juoksukamatkin.