1/22/2007

Matkalla

Lontoo takana. Juoksin perjantaina aikataulukämmin vuoksi lenkin, vaikka lennon myöhästymisen johdosta oli jättää sen tekemättä. Ihan jees. Perjantaiaamulla ennen aamukahdeksaa vetelin Hyde Parkin tuntumassa 10x200m ja sunnuntaina samoissa maisemissa pitkän. Aamulla senkin. Sillä reissulla jaoin lyhyen matkaa ketun kanssa. Kettu lähestyi viistosti ja lönkötti pintakaasulla muutama kymmenen metriä rinnallani ja siirtyi siitä sitten taas oravien perää. Hassu hetki keskellä suurkaupungin vilinää. Tai siis hieman ennen sitä. Hirmuisesti tuntuvat lontoolaiset harrastavan hölkkää ja erityisesti mahdollisimman vähin vaatekerroin. Nyt on kevyt viikko. Kolme kovaa alla.

Maanantaina taas tujua kunnonpiiristystä, joka tosiasiassa sujui ihan lunkisti. Olin vain väsynyt matkustamisesta. Tiistaina pidin lepopäivän. Aamulla koululla oli abipäivä ja bongasin siellä Brunin ja Jolen. Nuoret kollit. Huomenna verryttelyä, hierojalle ja vettä polkemaan.

Menin kai vettä polkemaan. Kevyttä juoksua sen sijaan. Torstaina töissä uuvahti sen verran pidempää, että jäi viikon toinen kova tekemättä. Suunnittelin perjantaiaamuna tekeväni vähän mäkivetoja, mutta mitä vielä. Kevyttä vedin silloinkin. Tänään, tunnin päästä, on testi. Vedän vielä vitosen ja ensi kerralla sitten jo vähän pidempään. Missasin keskiviikkona muuten
Napalm Deathin keikankin. Muistin sen kyllä vielä kaksi viikkoa sitten, mutten enää tällä viikolla. Tänään on Japani-ilta. Testi ei muuten kulkenut just pätkääkään. Vain vitosen aikana jalat vetivät ihan tönköiksi.

Sunnuntaina mentiin Z:n kanssa pienessä tuiverruksessa kolmekymppinen. Illalla havaitsin harmikseni vilustuneeni hieman, ja jätin seuraavan aamulenkin väliin.

No comments: