Ei ollut tasainen kisareitti, vaikka niin opastettiin. Kestikin vielä kauan. 16.34. Oikea jalka sallii kovaa juoksua nyt vain tasaisella. Olin ihan statisti muutenkin. Eikö kolmen viikon treenillä pitäisi uhkua jo voittokuntoa? Häh? Lunta ei muuten tullut lainkaan.
Maanantaina vetelin kevyttä, mutta vain yhden lenkin. Jalka ei ollut hyvässä vedossa. Oli valtavan kova tuuli seurana. Sama tuuli hengailin mukanani myös tiistaina kun kävin juoksemassa Centennial Laken padolla 10*200m. Jalka oli vielä pahempana. Illalla oli kotona vasta ysin jälkeen ja löysäilin poikkeamalla aiotusta verryttelystä jättämällä sen väliin. Lähinnän jalan vuoksi. Keskiviikkona kaksi kevyttä. Illalla juoksin lenkin jonkinmoisessa lumihangessa. Kiva kun illalla näkee edes vähän mihin astuu. Seutu oli satumaisen hiljainen.
Piipahdin taas samalla järvellä. Pääsy sinne oli suljettu, mutta livahdin juoksemaan yhden rundin. Ajatukseni oli, että vetäisin siellä myös tämänpäiväiset viissataset, mutta keli on nyt mitä on. Jalankulkijoiden reittejä täällä ei juurikaan hoideta. Rata on lumenpeitossa myös ja kuntosalimme matto kulkee vain 3.40/km. Valitse näistä radan kun Saukkonenkin raastaa talvella radalla. Vauhdeista en sitten tiedä. Alle 3.10-vauhtia pitäisi tavoitella tässä vaiheessa, mutta epäilen sitä hieman. Toinen syy - ehkä järkevämpi peruste jättää lumessa juostavat viissataset sikseen - on oikean jalan tola. Nooh, on niitä vammoja ennenkin juostu kumoon. Joku kymmenen vuotta sitten. Heh.
Vedot menivät ihan hyvin. Osa kenttää oli jäässä, mutta silti vetelin 1.35-vauhtia. Niin kuin piti. Jalka oli melko rauhallinen. Näin sunnuntai-iltana voi todeta, että tyyntä ennen myrskyä. Perjantai kului töitä tehden, muutaman kevyen lenkin parissa ja 35-vuotta täyttäen. Olen nyt virallisesti urheiluveteraani. Sama se, niin on moni muukin. Perjantaina minut muilutettiin elämäni ekan kerran NBA-peliin. Kehissä oli muun muassa Steve Nash, tuo vanha velmu. Ei ollut paha keikka se. Jalkakin tykkäsi.
12/08/2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment