1/31/2008
Tammikuu takana
Tammikuun viimeinen päivä oli kuluvan viikon parhaimpia. Vedin 10*500m siten, että juoksu tuntui olevan ensimmäisen kerran pieneen aikaan oman tahtoni - ei kehoni - ohjaamaa. Nyt kaiketi huomenna hajoaa paikat tai liukastun jäällä, jota ei ole. Vannomatta paras.
Key words:
harjoittelu,
juoksu
1/30/2008
Mitäs siitä
Vedot kulkivat miten kulkivat. Mitä mieltä 200m:n pituisista rykäisyistä edes voi olla? Enemmän lienee paikallaan pohtia, miksi edes niitä teen. Kostoksi ehkä.
Alkutempoilu ei ollut erityisen nautittavaa, mutta väliäkö sillä. Vasemman ulkoreiden ja pakaran tola on nyt varsin rasittava, mutta onneksi olen saanut oikean takareiden joten kuten hallintaan. Eilen aamulla oli häämävä keli, sillä lämpötila oli nollassa ja samaan aikaan satoi vettä. Näitä kun ynnää saa lopputulokseksi liukasta. Onneksi pato oli pitävällä päällä. Tänään rendoilen ja piipahdan kevyen jälkeen salilla. Huomenna on tarjolla viissatasia.

1/29/2008
Aamunkoitteessa
Piti lähteä ajoissa juoksemaan reipasta ja kakssatasia. Aikaista ajankohtaa pitää harjoitella siksi, kun valtaosa tämän mantereen kisoista alkaa 7.00-8.00 aamulla. Kävikin ilmi, että raaston palvelin on epäkunnossa ja sivujen päivittämisen kanssa vähän niin ja näin. Eilen yöllä menikin hermo, kun en saanut niitä päivitettyä.
No, sitten meilissä odotti tämä video Fukushin maaliintulosta. Tämän jälkeen onkin hyvä lähteä padolle juoksemaan vähän vetoja.
No, sitten meilissä odotti tämä video Fukushin maaliintulosta. Tämän jälkeen onkin hyvä lähteä padolle juoksemaan vähän vetoja.
Key words:
harjoittelu,
juoksu,
maraton
1/27/2008
Kunto +0
Kävin mallailemassa viikkokisassa 10km. Pieneksi harmikseni meikäläinen ja kärkikolmikon kaksi muuta ohjattiin reitin loppupaikkeilla väärään suuntaan ja matkaksi tuli noin 9,5 km. Enkä juossut loppuun asti kovaa, kun piti pitää huoli, etten juokse enempää kadoksiin. Ekan vitosen vedin reippaan pulssilla 18.20 ja takaspäin tulin hieman reippaampaa, alle 3.30/km (vähennettynä seisoskelulla ja himmailulla loppua kohden). Pientä edistystä siihen, että 1,5 viikkoa sitten en edes päässyt 3.40/km vauhtia pulssista puhumattakaan.
Hyvä treeni tähän kaamokseen, ei paljon muuta.
Hyvä treeni tähän kaamokseen, ei paljon muuta.
Key words:
10k,
harjoittelu,
juoksu
1/26/2008
Kunto 0
Taas oli aamun bagel run helppoa ja lennokasta kuin pystyyn kuivuneella tammella. Jätkät vetelivät taas 3.45-3.50 vauhtia ja mulla ohjelmassa pitkä lenkki. Tiputtelin ite 4.00-4.15/km ja juoksin pitkän matkaa yksin. Kunto on sillä tolalla, että äijien matkasta putoamisen ohella putosin omasta vauhdistani. Nyt on vuorossa taas muutaman tunnin hiking jossain D.C:n eteläpuolella. Huomenna on sitten TV 10km.
Key words:
harjoittelu,
juoksu,
väsy
1/25/2008
Vihdoinkin
Vedin eilen tuulessa ja tuiverruksessa 10*500m pitkällä 400m:n palautuksella. Sain tehtyä tämän harjoituksen kokonaisena ensimmäisen kerran muutamaan vuoteen. Ei ota lainkaan pattiin. Vauhdit eivät tosin vielä päätä huimaa, mutta mihin mulla tässä on kiire. Tässä on muuten uusi ystäväni.
Key words:
harjoittelu,
juoksu
1/23/2008
Kas kummaa
Aamulenkillä jalat olivat vähän kummissaan eilisestä. Samoin viikonloppuna vähemmälle jäänyt venyttely kirraa takareidessä. Bicepsi vinkuu. Huomenna on vuorossa viissatasia ja Spirit of the Marathonin ensi-ilta.
Nyt ulos ja sitten salille.
Nyt ulos ja sitten salille.
Key words:
harjoittelu,
juoksu
1/22/2008
Pehmeitä polkuja
Aamulla oli vuorossa normaali kieppi vaimokullan kanssa. Ihan parasta. Hienosta alusta huolimatta päivä vähän tökki, eivätkä duunit oikein ottaneet tuulta allensa. Siksi päätin aikaistaa iltapäivän harjoitusta. Tsekkasin maastopyöräilijöiden foorumilta uusia maastoja, uusia pehmeitä alustoja juoksemiseen. Tuota pikaa olin juoksemassa ilman kosketusta asvalttiin 17 km:n verran. Tuo matka sisälsi muutaman kilsan reipasta jokitörmää seuraten ja päälle parisatasia ylämäkeen. Polut olivat pääosin auki vaikka ympäristö oli korahtelevan pakkaslumen päällystämää. Palautuksissa mallailin alamäkeä ja kuuntelin lähellä olevan kosken pauhunaa. Olin läsnä luonnon keskellä.
Tunnelmaa edisti paikalle liihottaneet kolme korppikotkaa, jotka odottelivat raatoa näykittäväksi. Ei pojat, emmä näin vähästä hyydy. Noin seitsemännen mäkivedon puolessa välissä paikalle pälähti pari peuraa, jotka ampaisivat paikalta yhtä nopeasti kuin siihen saapuivat. Amerikkani oli ennen tätä loppuunahdettua kaupunkiympäristöä, päämäärättömästi kulkevia automassoja ja lihavia ihmisiä. Nyt se olen minä, hiljainen polku ja muutama peura loikkimassa sen yli.

usa
1/21/2008
Vihdoinkin
Tänä aamuna, kello 8.30, löysimme näiltä hoodeilta sittenkin päällystämättömiä polkuja. Tavallisen hienoa. Aamulla oli pakkasta -13C ja aurinko helotti taivaan täydeltä. Voitte kuvitella miltä tuntui. Jalat huokailivat helpotusta keskellä lumista metsää AUKI olevista poluista, ei asvalttia, ei kovaa alustaa. Vain maata. Seitsemän peuraa ja viisi maastopyöräilijää olivat samoissa tunnelmissa niillä nurkilla.
Taivalsimme vain yhden osan isoa puistoa yhden lyhyehkön pitkän lenkin verran, ja vielä on kesyttämätöntä korpea tarjolla 140 hehtaarin edestä. Tämä on elämäni onnellisin päivä, sanoisi Tuura. Ja kuntokin on vielä vallan rupuinen ja reisiä kolottaa.
Taivalsimme vain yhden osan isoa puistoa yhden lyhyehkön pitkän lenkin verran, ja vielä on kesyttämätöntä korpea tarjolla 140 hehtaarin edestä. Tämä on elämäni onnellisin päivä, sanoisi Tuura. Ja kuntokin on vielä vallan rupuinen ja reisiä kolottaa.
Key words:
harjoittelu,
juoksu,
usa
1/20/2008
Takaisin kotona
Tänään aamulla vetelin kevyttä kevyen viikon lopuksi. Vasen etureisi on edelleen aika heikossa hapessa. Tilanne on siis balanssissa kun tuon lisäksi oikea takareisi on kireällä päällä. Rullailin uudelleen Boston maratonin reittiä kun sen tuntumassa satuin maleksimaan. Kotona odotti uutinen HCS:n Racing Teamin sivujen päivittymisestä.
Key words:
harjoittelu,
juoksu,
maraton,
usa
1/19/2008
First touch of Boston
Aamulenkki, kevyt 10 km taittui osiltaan Bostonin maratonin reitillä. Ei paha. Nyt puolestaan etureidellä on vaikeuksia pysyä mukana. Eilen illalla lähdin vielä dinnerin jälkeen matolle. Luukutin ihan pikkasen iltakymmeneltä.
Key words:
harjoittelu,
juoksu,
maraton
1/18/2008
Kevyt on painavaa
Olen haltioissani ja Bostonissa. Kevyt viikko on taittunut perjantaille ja olo on hidas, kankea ja lähes kaikkea muuta kuin palautunut. Tai ehkä tässä iässä palautuminen tuntuu erilaiselta. Niin tai näin, luin lentokoneessa Bill Bowermanin elämänkertaa. Siitä haltioituminen, eikä sitä liene tarpeen selittää enempää. Seuraavissa luvuissa puhutaan Pre:stä. Hhhmmmm...
Eilisaamuna vetelin kevyttä. Illan kevyt jäi väliin hitaasti sujuneen kotimatkan ja aika raukean olotilan johdosta. Tänään en taipunut aamulenkille klo 4.00 (löysä kun olen) ja illan treeni lienee edelleen kevyt ja ynnättynä kuntopiirillä. Lenkillä suuntaan Bostonin maratonin reitille, sillä vallitsen tänä nimenomaisena hetkenä ko. maratonin puolikkaan tuntumassa. Pari vuotta sitten täällä en kyennyt edes kävelemään kunnolla, joten nyt otan ilon irti, vaikka tarjolla onkin vain kevyttä. Huomenaamuna rullailen jotain rendoja. Tiedä sitten miten rendo olenkaan aamukuudelta. Sen näkee sitten, jos ei ole liian pimeää.

1/16/2008
Kevät
Vaikka juuri aamulla, muutama tunti sitten, kynsin pohjamutia, kevään kisasuunnitelma alkaa olla kuosissa. Osa on pelkkiä treenijuoksuja, mutta puolikas ja Cherry Blossom ovat vähän niin kuin päätavoitteet. Kovat puheet tosin saivat juuri aamulla kyykytystä, joten pitänee säilyttää jonkinlainen veto-oikeus suunnitelmaan.
27.1 HCS Iceman 10k
3.2 Penguin Pace 5k
10.2 HCS Iceman 15k
16.2 George Washington Birthday 10k
24.2 RRCA 10m Challenge
9.3 St. Patrick Day 8k
16.3 Shamrock 21.1k
6.4 Cherry Blossom 10m
20.4 Clyde's American 10k
27.1 HCS Iceman 10k
3.2 Penguin Pace 5k
10.2 HCS Iceman 15k
16.2 George Washington Birthday 10k
24.2 RRCA 10m Challenge
9.3 St. Patrick Day 8k
16.3 Shamrock 21.1k
6.4 Cherry Blossom 10m
20.4 Clyde's American 10k
Reipasta
Edellinen pidempi kova on viiden viikon takaa. Etureidet edelleen täysin hakatut ja kehissä toinen terve päivä jo kolmannen flunssan jälkeen. Nämä premissit loivat epämääräiset edellytykset aamukasin tuntumassa juostulle reippaalle kympille. Olen pohjalla taas. Onneksi pääsin takaisin kotiin. Pulssi sykki taivaissa, mutta vauhti ei päätä huimannut. Mitäs tästäkin sitten päättelee? Hirveän vakavasta vajoamisesta ei toivottavasti ole kyse, sillä mennä viikolla vielä kulki...
Istuin tuon jälkeen kylmässä vedessä. Ehkä seuraavaksi on vuorossa inkontinenssia. Illalla vielä kevyt kymppi. Päivään 30km.
Istuin tuon jälkeen kylmässä vedessä. Ehkä seuraavaksi on vuorossa inkontinenssia. Illalla vielä kevyt kymppi. Päivään 30km.
Key words:
harjoittelu,
juoksu,
väsy
1/14/2008
1/13/2008
Like yesterday
Eilen painoi kuin synti. Illalla tulinkin sitten kipeäksi. Tänään ei olekaa pulssikymppiä.
1/11/2008
Like thunder
Piipahdin ukkosmyrskyn tyvessä juoksemassa radalla muutamia vetoja. Lämpöä pukkasi yllättävästi +15 ja keli oli tyyni. Ennen vanhaan sellaista sanottiin täydelliseksi keliksi, eikä se paha ollut nytkään. Tavoitteena on lisätä asteittain viissatasten vauhtia ja toistomääriä. Nyt onnistuin molemmissa, mikä ei harmita. Vedin siihen päälle vielä satasen rullauksia. Ihan jees, kun alla on kuitenkin vain hieman päälle viiden tunnin unet.
Yliopiston kentällä oli myös muita. Tai yksi juoksija ja hänen äänekäs valmentajansa. Likka veteli piikkarit jalassa joku 20*200m kolmen vauhtia minuutin palautuksella ja valmentaja vain jaksoi keuhkota. Mikään vauhti ei ollut oikea, ja hiemanko sitä vatvottiin. Ihan sama, meikä rullasi hieman päälle kolmea.
Huomenaamuna on taas bagel run ja sitten sunnuntaina vois piipahtaa viikkokisassa vetäsemäs pulssikympin.

1/10/2008
Rolling, rolling
Tiistai valui sormien läpi. Nukuin, enkä nähnyt edes unta juoksemisesta. Keskiviikkona otin tilanteen haltuun. Hemmetin kipeillä jaloiltani pysyin juuri ja juuri pystyssä. Aamulla hieman kevyttä ja siihen päälle kuntopiiriä. Mielenkiintoista oli, että aamulla oli +17 lämmintä, vaikka just lauantaina aamulenkillä tuli vilu.
Iltapäivällä lämmin keli jatkui. Juoksin tuonne lähipuistoon, jossa vedin vain kolmisen kilsaa reipasta ja päälle 10*200m'200m alle kolmea. Reipasta tuli vähän, mutta jostain on lähtettävä liikkeelle. Pakko tehdä tollasta vähän väliä kun muuten tulee vain kovaa juoksua, jota kone ei kestä pitkään. Kakssataset on hyvä vetää noilla mestoilla, ison padon päällä. Palautukset voi juosta nurmikolla, mikä lisää harjoituksen miellyttävyyttä. Pehmeitä alustoja ei täällä ole viljalti tarjolla.

1/08/2008
Kevyttä ja väsynyttä
Liian vähän unta. Liian vähän unta vanhalle. Sunnuntaina vedimme kevyttä 15 ja sen tuloksena ekaan viikkoon tauon jälkeen tuli satanen. Lauantainen painoi. Maksoin samaa velkaa myös maanantaina. Kävin aluksi kullan kanssa aamulenkillä ja muutama tunti myöhemmin Darbyn kanssa taas 15km, mut eri rundina. Loppupäivän kävelimme D.C:ssä the Mallilla. Yöllä vielä juhlistimme S:n synttäreitä.
Tänään on siinä ja siinä... Vedot jäävät odottamaan parempaa päivää. Ai niin, sunnuntainen viiden mailin viikkokisa ei käynyt edes mielessä.
Tänään on siinä ja siinä... Vedot jäävät odottamaan parempaa päivää. Ai niin, sunnuntainen viiden mailin viikkokisa ei käynyt edes mielessä.
1/05/2008
Bagel
Taas mentiin aamulla reipasta. 16 km ihan kylmiltään ja lopussa hyytyen. Juoksin lenkkiä muiden kilpajoukkueen jäsenien kanssa. Kiva oli tavata heidät.
En kuitenkaan taida taipua huomenna 5 mailin kisaan. Tai no katotaan nyt. Tänään ainakin painoi.
En kuitenkaan taida taipua huomenna 5 mailin kisaan. Tai no katotaan nyt. Tänään ainakin painoi.
Key words:
harjoittelu,
juoksu
1/04/2008
Jumissa
Eilinen ei sujunut pätkääkään. Onneksi jalka antoi mahdollisuuden juosta. Jalat kuitenkin painavat älyttömästi viikonlopun lumessa tarpomisesta ja yht'äkkiä liukkaalla juostusta kisasta. Varovaisena juoksin jälleen vain 5*500m, jonka päälle satasen rullauksia. Vauhti oli just ja just 3.10/km.
Tuo yliopiston kenttä on muuten siitä hyvä, että sen nurmikko on tasainen verrattuna Wilde Laken perunapeltoon.
Perjantai-iltapäivällä kevyt 10km oli pelkkää vääntämistä. Kävelin matkalla pari askelta. Joku on taas pielessä. Luulen, että sunnuntain kisa jää juoksematta. Nythän vetelisin kisat harjoitusmielessä. Katotaas nyt miltä tuntuu.

1/02/2008
Vuoden viimeinen kisa
Maanantaina, vuoden viimeisenä päivänä viivyinkin sitten elämäni pisimmän ajan vitosen kisassa. Olin kisassa vasta neljäs. Kone ei ollut millään tavoilla hereillä, koomassa enemmänkin. Juoksemattomuus teki nopeasti selvää. Kalenterivuoteen tuli rapiat 4300km. Niillä lähtee vitonen just alle 3.40-vauhtia. Että on hienoa.
Subscribe to:
Posts (Atom)