Pehmeitä polkuja

Aamulla oli vuorossa normaali kieppi vaimokullan kanssa. Ihan parasta. Hienosta alusta huolimatta päivä vähän tökki, eivätkä duunit oikein ottaneet tuulta allensa. Siksi päätin aikaistaa iltapäivän harjoitusta. Tsekkasin maastopyöräilijöiden foorumilta uusia maastoja, uusia pehmeitä alustoja juoksemiseen. Tuota pikaa olin juoksemassa ilman kosketusta asvalttiin 17 km:n verran. Tuo matka sisälsi muutaman kilsan reipasta jokitörmää seuraten ja päälle parisatasia ylämäkeen. Polut olivat pääosin auki vaikka ympäristö oli korahtelevan pakkaslumen päällystämää. Palautuksissa mallailin alamäkeä ja kuuntelin lähellä olevan kosken pauhunaa. Olin läsnä luonnon keskellä.

Tunnelmaa edisti paikalle liihottaneet kolme korppikotkaa, jotka odottelivat raatoa näykittäväksi. Ei pojat, emmä näin vähästä hyydy. Noin seitsemännen mäkivedon puolessa välissä paikalle pälähti pari peuraa, jotka ampaisivat paikalta yhtä nopeasti kuin siihen saapuivat. Amerikkani oli ennen tätä loppuunahdettua kaupunkiympäristöä, päämäärättömästi kulkevia automassoja ja lihavia ihmisiä. Nyt se olen minä, hiljainen polku ja muutama peura loikkimassa sen yli.