Viikkoja laskien

Nyt on kertynyt motivaatiota sen verran, että se valuu yli. En tosin aio valuttaa sitä järjestötyöhön vaan narsistisesti kuntoutumiseen. Sitten jos tulee stoppi koko juoksuhommalle niin ehkä harkitsen näitä sanoja uudelleen. Nyt elän muuta ja muita kuin järjestöjä varten. Lääkärin tsekki aikaistui vuorokaudella. Enää 19 päivää. Pikku hiljaa on tuo yhdeksän viikkoa plakkarissa. Jalka ei enää ole niin surkeassa vedossa kuin vielä pari viikkoa sitten. Nyt sillä jo astuu ja voi treenata lihaksia. Kävin hierojallakin tänään eli panostus on kova. On vain niin elopainoinen olo, että pikku hiljaa alkaa olla vaikeaa pysytellä tällä puolella juoksemista.

Muutkin hajoaa

Puuh. Mitä hommaa. Eilen hajosi lenkillä pyörän takakiekon akseli. Se vain meni poikki. Liikaa voimaa? Epäilen. Takakiekon uusimisen jälkeen tiistaina aamulla hajosi takavaihtaja. Meinasin myöhästyä junasta, mutta tapojen mukaan epäonnistuin siinäkin. Keskiviikkona sain uudet pohjalliset. Torstaina soiteltiin seuran taholta, notta lähdenkö talousvaliokuntaan mukaan. Katsomaan lupasin tulla, mutta en sen enempää. Mitä nämä luulevat? Aion jumalavite juosta vielä joskus, enkä vielä ole valmis taskunauristelemaan. En todellakaan. Ennemmin vaihdan lajia.

Syksy laahaa

Vesijuoksu on maistunut aamupuurolta. Tohon kortisonipiikityksen jälkeen ovat vesijuoksukinkerit sujuneet leppoisammin, kun kerran on seuraa. Tosin tuo ilo loppuu lyhyeen, mutta silti... Tästä päivästä on enää viisi viikkoa tarkistuskäyntiin ja jalka edelleen vihoittelee. Illalla rankaisen sitä lisää. Opalla kävi varsin huono homma akilleksen kanssa, eikä Jakin takareiden repeämäkään paljon poikkea Vaitsan muutaman kuukauden lepojaksosta. Varsin moni meistä on telakalla. Onneksi joillakin kulkee. Se luo uskoa itse kuhunkin. Urheilijan psyyke on tiukka jäbä, mutta luulen, että muutaman vuoden päästä jaksan nauraa nykytilani tosikkomaisuudelleni. Hyvä niin.

KTL:n salilla on oivallinen vanhan kansan kuntopyörä. Sellainen Monark. Sillä rukkasin maanantaina varsin hyvän treenin ja tänään otan uusiksi. Päälle vesijuoksua. Yhdessä nämä vähän rauhoittavat kiukkua. Kiukku pulppuaakin ajoittain aika voimakkaasti pintaan. Joka kerta kun jalka yhä ilmoittaa kipeydestään. Olenkin aika paska kun annan tämän vaikuttaa. Kintun turvotus ei kuitenkaan ole ekan viiden viikon aikana laskeutunut, eikä kipukaan ole juuri minimaalisempi kuin Juoksija-lehden mittaritestissä (se on tähän asti viimeinen juoksuharjoite). Typerää moinen, koska jalka pitäisi saada kivuttomaksi... Pikku hiljaa edettävä tie on pitkä. Riemastuttavaa tosin on se, että kahden kuukauden päästä olen väitellyt. Se on ihan jees.

Magneetti mustana, jänne reikaleina

Nyt ovat ärräpäät herkässä. Eilinen magneettikuva tosin osoitti, että epäiltyä murtumaa ei veneluussa ole. Hyvä näin, koska siihen olisi voinut loppua koko tarina. Kokonaistilanne ei kuitenkaan selventynyt. Veneluun yli tulevan jänteen toinen osa on ruvella. Hyvin ruvella. Saa nähdä viuhuuko veitsi. Ei sitten voi sanoa muuta kuin, että varokaa koiria.

Nyt olen siis tilanteessa, johon verrattuna veneluun murtuminenkin olisi ollut hyvä uutinen. Juoksun jatkuminen sanan mukaisesti jänteen varassa. Nyt ekaks kuusi viikkoa lepoa. Pelkkää riemua. Nyt sanon, että perkele. Tai no, ei tässä paljon vaihtoehtoja ole. Maratonprojekti jääty just nyt.

Aamulla aloitin korvaavat uudelleen kuntopiirillä. Tästä se lähtee. Pienistä puroista. Ja elämässä ei nyt kuitenkaan niin paljon ongelmia ole eli tasapainotila pyrkii pintaan. Väitöskirja on kuulemma nyt valmis. Se on ihan hyvä homma. Sunnuntaina suunnittelimme korvaavan harjoitteluohjelma, joka onkin nyt sitten työtäni. Johonkin tämä energia on purettava. Johonkin, joka vähentää itseinhoani.

Veden maku suussa

Lepääminen on tylsää, mutta kun kävi selväksi, että nykyisellään urani viimeinen lenkki oli muutaman kilsan päässä niin ei lepo sitten niin paha asia ole. Jalka vain ei vieläkään tunnu terveeltä vaikka viikko on kohta jo kulunut. Kunhan kuukauden päästä pääsen lenkille niin sitten voi olla muutaman viikon lenkkeilyn jälkeen mukana maratonilla. Kevyin odotuksin tosin...

Yritin tänään aloittaa korvaavat. Olen aivan löysä. Ei pysty. Juoksu on helppoa, korvaavat ei. Luontaisedut kunniaan - vaikka ne olisivatkin jonkun muun. Vietin aikaisen aamun salaisessa kuntosalissa. Siellä on mattokin jäisiä kelejä varten. Nyt kuitenkaan ei tarvitse halajata edes matosta. Nyt on kestovoiman aika tarttua. Jalkaa nipistää vielä. Sääli. Supersucking vesijuoksu, kuntopiiri ja kestovoimailu. Voi taivas. Ahdistaa taas.

Eilen seurasin Ruissalojuoksuja. Kivaa oli. Ensi viikon maanantaina magneettikuvaan. Jalka ei ole juurikaan parantunut. Taas ottaa pattiin, muttei entisellä voimakkuudella. Nyt hieman voimakkaammin. Illalla vielä nupitin pyörällä niin, että koipi vääntyi taas hieman yli niin mikäs tässä. Pyyhe kehiin. Aamulla en ollut ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa pulahtamassa altaaseen lenkille. Siellä kuitenkin olin. Fiilikset paranivat hieman. Onhan vesijuoksussakin nykyään kisoja. Pete juoksi hienosti Berliinissä. Hatun nosto hänelle. Kauan odottamansa haamurajan alitus on nyt totta. Menen vesijuoksulenkille.

Syksyllä sataa lisää

Liiallinen tyytyväisyys kostautui taas. Lääkärikäynnin tulos oli viikko juoksu-, kävely- ja pyöräilylepoa. Jalka on kuulemma siinä iskussa, että rasitusmurtuma on lähellä. En olekaan ennen höllännyt ennen varsinaisia vammoja. Nojaa, tämä jalka on kyllä ollut jo muutaman hassun viikon varsin kipeä. Kesäkuun alusta itse asiassa. Sanoisinko, että perkele. Juoksu ehtikin kulkea jo hyvin ja kilsoja oli tulossa. No tuskin viikon lepo tuntuu enää missään tässä konkurssissa...

Syksyllä sataa

Hienoa. Taas saa seurata kun luonnon selkä taipuu uuteen uskoon. Kaikki on muuten reilassa, mutta tämä tuttu jalkavaiva on nyt aika pahana. Ehkä juuri siksi kun olen pitänyt kevyttä...

Eilen tapahtui vielä kaksi asiaa. Varasin lääkärin ja sain postissa Frankfurtin laput. Kutkuttavaa. Sitä hurmosta ei tosin jatkunut kauaa. Torstaina nykykunnon (kahden viikon onnistuneen juoksemisen jälkeen) tila paljastui. Vauhdin hyytyminen jo kympillä kolmeen ja puoleen lupaa kivaa reissua saksanmaalla. Olin täysin maassa. Ilmiselvää hukkatyötä kaikki, huusin. Typerää. Viikonloppuna meininki helpottui hieman ja sunnuntaina meni taas reippaasti yli kahden tunnin pitkän lenkki. Lääkäriajasta ei ole tietoa sittenkään, mutta hienoa on se, että jalalla astuu taas kun kevyt ajanjakso loppui. Treenaamalla paikat kuntoon -liike pystyyn. Ka-Boom. Frankfurt tulee olemaan vain totuttautumisjuoksu, ei ennätysreissu. Tällainen päätös on huono tehdä etukäteen, mutta muutaman maratonin nöyryytyksen koettuani en pelkää tätä päätöstä. Ehkä se on äijämäinen homma. Sen todistamisestahan tässä on kyse?

Loppuviikon treeniä haitannee hieman tuleva konferenssi. Ihan sama. Nyt on maanantai. Tiistaina tein taas hyvän harjoituksen pitkästä aikaa. Juoksu oli jo aamulla helppoa, jota se ei ole ollut pieneen aikaan. Kakkoset kulkivat Uudenmaantiellä hyvää vauhtia ja vielä helposti. Hyvä homma.

Kesä numeroina

Kesäkuu 285 km
Heinäkuu 330 km
Elokuu 522 km

Kesäkuu meni totutusti päin hittoa. Jatkoin heinäkuussa samaa onnistumista. Nyt toivon, etten joudu enää jarruttelemaan.Elokuussa ei ollut enää kuin yksi flunssa, mutta kaksi viimeistä viikkoa homma jo toimi.

Elokuu II

Harmin paikka. Eilinen lääkärivierailu tarjosi varsin huolestuttavaa uutista. Kälyisiä etten sanoisi. Minua opastettiin olemaan juoksematta kovia tällä viikolla. Lupasin, että voin yrittää sitä, mutta en tiedä pystynkö. Tänään Kipan kovat kierrokset vaihtuvat TV-lenkkiin. Sen verran voi joustaa...?

Toinen viikkokin flunssan jälkeen meni tyydyttävästi. Sen verran hyvin jopa, että varasin hierojankin ensimmäisen kerran pm-maastojen jälkeen. Nyt muutama päivä kevyttä ja sitten taas jatkuu. Eilisen maratonin seuraamisen jälkeen muuten kiehui. Samoin hiilet punastuivat siitä, että jos maaottelussa menee hyvin niin sitten ollaan niin kuin ei olisi mitään hätää tässä nykytilassa. No omalla kohdallani taitaa olla elämäni paskin kausi paketissa. Treenattu on, mutta ei se missään pahemmin näy. Enää ei kuulu edes harhatajuisissa puheissa. Mennen talven lumia. Pohjalta pääsee ylös. Varmana.

Nyt ovat vuorossa ihan hyvällä omatunnolla nimetyt kevyet päivät ja jätkä on hiilenä, kun ei mene aamulla lenkille. Ihme hötkyilyä. Kuukausi päättyi edelleen kevyen merkeissä. Kävin tosin työkavereiden kanssa työntämässä kuulaa ja heittämässä keihästä. Huolestuttavan tuntuista puuhaa.

Elokuu I

Ja eikun sairaaksi uudelleen. Loman loppu huipentui paikannus/talletus/seuraamislaitteistojen testaajaksi pääsyllä. Samoin olin huoltamassa Mikaan Nokialla. En itse pääsisi tuollaisissa olosuhteista kuin suihkuun ja takaisin, mutta niin vain Mika teki uuden ennätyksen ja kaikkea. Itse hankin itselleni loman jatkoa kuumeella ja kurkkukivulla. Tänään torstaina eka lenkki, joka tosin tuntui yllättävän hyvältä. Tästä se jatkuu. Huomatkaa, että en käyttänyt voimasanoja, vaikka niitä on riittänyt. Mielessä. Heinäkuu sujui siis kesäkuun tavoin: puolet harjoittelua - puolet kipeilyä tai pakkolepoa. Näin se perhanan kunto nousee taivaisiin. En ole riittävässä kunnossa edes penkkiurheiluun.

Loppuviikko sujui taas paremmin. Neljään päivään tuli hieman yli 80 km ja sunnuntaina pysyi pitkällä Tuomon vauhdissa. Maanantaina oli töissä strategiapäivä ties missä Hämeenlinnassa, joten juoksin aamulenkin jo ennen viittä. En ollut silloin edes ainoa juoksija. Pettymys! Loppupäivä olikin kurkku taas kutiseva, ja se vasta ketutti. Tänään alkoi PEF-testailu taas kerran. Ensi viikolla selviää miten lääkitystä jatketaan. Hengitys ei tosin ole päässyt oikein vaivaamaan kun kovaakaan en ole juossut. Samaan syyssyyn olisi kiva jos rohkenisin käydä kuvauttamassa tuon koiratempauksen kipeyttämän jalan. Se on hieman kipeä
Juoksu tuntuu pikku hiljaa taas hyvältä.

Tiistain Kipan kierrokset kulkivat hyvin ja vain hieman liian kovaa. Torstaina laahauduin radalla neljäsatasia. Vauhtia en kerro mutta se ei ollut kova. Lauantaina juoksin ekan pidemmän reippaan. 15 km. En minä liian hyvässä kunnossa ole, mutta ehkä paranemaan päin.