Syksy laahaa

Vesijuoksu on maistunut aamupuurolta. Tohon kortisonipiikityksen jälkeen ovat vesijuoksukinkerit sujuneet leppoisammin, kun kerran on seuraa. Tosin tuo ilo loppuu lyhyeen, mutta silti... Tästä päivästä on enää viisi viikkoa tarkistuskäyntiin ja jalka edelleen vihoittelee. Illalla rankaisen sitä lisää. Opalla kävi varsin huono homma akilleksen kanssa, eikä Jakin takareiden repeämäkään paljon poikkea Vaitsan muutaman kuukauden lepojaksosta. Varsin moni meistä on telakalla. Onneksi joillakin kulkee. Se luo uskoa itse kuhunkin. Urheilijan psyyke on tiukka jäbä, mutta luulen, että muutaman vuoden päästä jaksan nauraa nykytilani tosikkomaisuudelleni. Hyvä niin.

KTL:n salilla on oivallinen vanhan kansan kuntopyörä. Sellainen Monark. Sillä rukkasin maanantaina varsin hyvän treenin ja tänään otan uusiksi. Päälle vesijuoksua. Yhdessä nämä vähän rauhoittavat kiukkua. Kiukku pulppuaakin ajoittain aika voimakkaasti pintaan. Joka kerta kun jalka yhä ilmoittaa kipeydestään. Olenkin aika paska kun annan tämän vaikuttaa. Kintun turvotus ei kuitenkaan ole ekan viiden viikon aikana laskeutunut, eikä kipukaan ole juuri minimaalisempi kuin Juoksija-lehden mittaritestissä (se on tähän asti viimeinen juoksuharjoite). Typerää moinen, koska jalka pitäisi saada kivuttomaksi... Pikku hiljaa edettävä tie on pitkä. Riemastuttavaa tosin on se, että kahden kuukauden päästä olen väitellyt. Se on ihan jees.