9/30/2004

Magneetti mustana, jänne reikaleina

Nyt ovat ärräpäät herkässä. Eilinen magneettikuva tosin osoitti, että epäiltyä murtumaa ei veneluussa ole. Hyvä näin, koska siihen olisi voinut loppua koko tarina. Kokonaistilanne ei kuitenkaan selventynyt. Veneluun yli tulevan jänteen toinen osa on ruvella. Hyvin ruvella. Saa nähdä viuhuuko veitsi. Ei sitten voi sanoa muuta kuin, että varokaa koiria.

Nyt olen siis tilanteessa, johon verrattuna veneluun murtuminenkin olisi ollut hyvä uutinen. Juoksun jatkuminen sanan mukaisesti jänteen varassa. Nyt ekaks kuusi viikkoa lepoa. Pelkkää riemua. Nyt sanon, että perkele. Tai no, ei tässä paljon vaihtoehtoja ole. Maratonprojekti jääty just nyt.

Aamulla aloitin korvaavat uudelleen kuntopiirillä. Tästä se lähtee. Pienistä puroista. Ja elämässä ei nyt kuitenkaan niin paljon ongelmia ole eli tasapainotila pyrkii pintaan. Väitöskirja on kuulemma nyt valmis. Se on ihan hyvä homma. Sunnuntaina suunnittelimme korvaavan harjoitteluohjelma, joka onkin nyt sitten työtäni. Johonkin tämä energia on purettava. Johonkin, joka vähentää itseinhoani.

No comments: