Veden maku suussa

Lepääminen on tylsää, mutta kun kävi selväksi, että nykyisellään urani viimeinen lenkki oli muutaman kilsan päässä niin ei lepo sitten niin paha asia ole. Jalka vain ei vieläkään tunnu terveeltä vaikka viikko on kohta jo kulunut. Kunhan kuukauden päästä pääsen lenkille niin sitten voi olla muutaman viikon lenkkeilyn jälkeen mukana maratonilla. Kevyin odotuksin tosin...

Yritin tänään aloittaa korvaavat. Olen aivan löysä. Ei pysty. Juoksu on helppoa, korvaavat ei. Luontaisedut kunniaan - vaikka ne olisivatkin jonkun muun. Vietin aikaisen aamun salaisessa kuntosalissa. Siellä on mattokin jäisiä kelejä varten. Nyt kuitenkaan ei tarvitse halajata edes matosta. Nyt on kestovoiman aika tarttua. Jalkaa nipistää vielä. Sääli. Supersucking vesijuoksu, kuntopiiri ja kestovoimailu. Voi taivas. Ahdistaa taas.

Eilen seurasin Ruissalojuoksuja. Kivaa oli. Ensi viikon maanantaina magneettikuvaan. Jalka ei ole juurikaan parantunut. Taas ottaa pattiin, muttei entisellä voimakkuudella. Nyt hieman voimakkaammin. Illalla vielä nupitin pyörällä niin, että koipi vääntyi taas hieman yli niin mikäs tässä. Pyyhe kehiin. Aamulla en ollut ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa pulahtamassa altaaseen lenkille. Siellä kuitenkin olin. Fiilikset paranivat hieman. Onhan vesijuoksussakin nykyään kisoja. Pete juoksi hienosti Berliinissä. Hatun nosto hänelle. Kauan odottamansa haamurajan alitus on nyt totta. Menen vesijuoksulenkille.