Syksyllä sataa

Hienoa. Taas saa seurata kun luonnon selkä taipuu uuteen uskoon. Kaikki on muuten reilassa, mutta tämä tuttu jalkavaiva on nyt aika pahana. Ehkä juuri siksi kun olen pitänyt kevyttä...

Eilen tapahtui vielä kaksi asiaa. Varasin lääkärin ja sain postissa Frankfurtin laput. Kutkuttavaa. Sitä hurmosta ei tosin jatkunut kauaa. Torstaina nykykunnon (kahden viikon onnistuneen juoksemisen jälkeen) tila paljastui. Vauhdin hyytyminen jo kympillä kolmeen ja puoleen lupaa kivaa reissua saksanmaalla. Olin täysin maassa. Ilmiselvää hukkatyötä kaikki, huusin. Typerää. Viikonloppuna meininki helpottui hieman ja sunnuntaina meni taas reippaasti yli kahden tunnin pitkän lenkki. Lääkäriajasta ei ole tietoa sittenkään, mutta hienoa on se, että jalalla astuu taas kun kevyt ajanjakso loppui. Treenaamalla paikat kuntoon -liike pystyyn. Ka-Boom. Frankfurt tulee olemaan vain totuttautumisjuoksu, ei ennätysreissu. Tällainen päätös on huono tehdä etukäteen, mutta muutaman maratonin nöyryytyksen koettuani en pelkää tätä päätöstä. Ehkä se on äijämäinen homma. Sen todistamisestahan tässä on kyse?

Loppuviikon treeniä haitannee hieman tuleva konferenssi. Ihan sama. Nyt on maanantai. Tiistaina tein taas hyvän harjoituksen pitkästä aikaa. Juoksu oli jo aamulla helppoa, jota se ei ole ollut pieneen aikaan. Kakkoset kulkivat Uudenmaantiellä hyvää vauhtia ja vielä helposti. Hyvä homma.