Kesä numeroina

Kesäkuu 285 km
Heinäkuu 330 km
Elokuu 522 km

Kesäkuu meni totutusti päin hittoa. Jatkoin heinäkuussa samaa onnistumista. Nyt toivon, etten joudu enää jarruttelemaan.Elokuussa ei ollut enää kuin yksi flunssa, mutta kaksi viimeistä viikkoa homma jo toimi.

Elokuu II

Harmin paikka. Eilinen lääkärivierailu tarjosi varsin huolestuttavaa uutista. Kälyisiä etten sanoisi. Minua opastettiin olemaan juoksematta kovia tällä viikolla. Lupasin, että voin yrittää sitä, mutta en tiedä pystynkö. Tänään Kipan kovat kierrokset vaihtuvat TV-lenkkiin. Sen verran voi joustaa...?

Toinen viikkokin flunssan jälkeen meni tyydyttävästi. Sen verran hyvin jopa, että varasin hierojankin ensimmäisen kerran pm-maastojen jälkeen. Nyt muutama päivä kevyttä ja sitten taas jatkuu. Eilisen maratonin seuraamisen jälkeen muuten kiehui. Samoin hiilet punastuivat siitä, että jos maaottelussa menee hyvin niin sitten ollaan niin kuin ei olisi mitään hätää tässä nykytilassa. No omalla kohdallani taitaa olla elämäni paskin kausi paketissa. Treenattu on, mutta ei se missään pahemmin näy. Enää ei kuulu edes harhatajuisissa puheissa. Mennen talven lumia. Pohjalta pääsee ylös. Varmana.

Nyt ovat vuorossa ihan hyvällä omatunnolla nimetyt kevyet päivät ja jätkä on hiilenä, kun ei mene aamulla lenkille. Ihme hötkyilyä. Kuukausi päättyi edelleen kevyen merkeissä. Kävin tosin työkavereiden kanssa työntämässä kuulaa ja heittämässä keihästä. Huolestuttavan tuntuista puuhaa.

Elokuu I

Ja eikun sairaaksi uudelleen. Loman loppu huipentui paikannus/talletus/seuraamislaitteistojen testaajaksi pääsyllä. Samoin olin huoltamassa Mikaan Nokialla. En itse pääsisi tuollaisissa olosuhteista kuin suihkuun ja takaisin, mutta niin vain Mika teki uuden ennätyksen ja kaikkea. Itse hankin itselleni loman jatkoa kuumeella ja kurkkukivulla. Tänään torstaina eka lenkki, joka tosin tuntui yllättävän hyvältä. Tästä se jatkuu. Huomatkaa, että en käyttänyt voimasanoja, vaikka niitä on riittänyt. Mielessä. Heinäkuu sujui siis kesäkuun tavoin: puolet harjoittelua - puolet kipeilyä tai pakkolepoa. Näin se perhanan kunto nousee taivaisiin. En ole riittävässä kunnossa edes penkkiurheiluun.

Loppuviikko sujui taas paremmin. Neljään päivään tuli hieman yli 80 km ja sunnuntaina pysyi pitkällä Tuomon vauhdissa. Maanantaina oli töissä strategiapäivä ties missä Hämeenlinnassa, joten juoksin aamulenkin jo ennen viittä. En ollut silloin edes ainoa juoksija. Pettymys! Loppupäivä olikin kurkku taas kutiseva, ja se vasta ketutti. Tänään alkoi PEF-testailu taas kerran. Ensi viikolla selviää miten lääkitystä jatketaan. Hengitys ei tosin ole päässyt oikein vaivaamaan kun kovaakaan en ole juossut. Samaan syyssyyn olisi kiva jos rohkenisin käydä kuvauttamassa tuon koiratempauksen kipeyttämän jalan. Se on hieman kipeä
Juoksu tuntuu pikku hiljaa taas hyvältä.

Tiistain Kipan kierrokset kulkivat hyvin ja vain hieman liian kovaa. Torstaina laahauduin radalla neljäsatasia. Vauhtia en kerro mutta se ei ollut kova. Lauantaina juoksin ekan pidemmän reippaan. 15 km. En minä liian hyvässä kunnossa ole, mutta ehkä paranemaan päin.

Heinäkuu

SM-viestiviikonloppuna kiukku vaihtui masennukseen. Tajusin, että olisin yhtä "hyvässä" vedossa, vaikka en olisi käynyt lainkaan juoksemassa. Olen todella pettynyt nykyiseen tilaani. Hengitys ei toimi, enkä pääse enää edes alle kolmen vauhtia kunnolla kuin muutaman metrin kerrallaan alamäessä. Lippu on nyt korkealla... todella. Ja hitot siitä. Masennusta lisäsi, mutta toisaalta lievensi SM-maratonin seuraaminen. Jelpin Jaskaa, Tukka-Keihästä ja vähän Saavaakin matkalla. Mukavaa olisi ollut myös juosta kotikisassa. Nyt pyöräilin. Ja sekin oli tuskaista väillä. Kun oikein haluaa, niin kaikki tuntuu vaikealta. Heh.

Maanantaina tuntui taas hyvältä, joskin hyvä olo kostautui tiistaiaamuna jalan keskimääräistä kovemmalla kiputilalla. Jalkapohjatreenit ovat tästä lähin kolmasti päivässä. Muuten en selviä ensi syksystä. Iltapäivällä Ruissalossa kulki hyvin ja helposti. Kaikki muu sujuu, mutta kisavauhti ei. Keskiviikkona juoksimme S:n kanssa itsemme eksyksiin metsässä. Jalat painoivat, joten seuraava kova vasta perjantaina. Aamulenkillä vedin kuitenkin alamäkiä.

"Hei pomo, lähden nyt kesken vähemmän kiireisen työpäivän juoksemaan vähän vetoja. Tulen kohta takaisin." Kesällä on aikaa, mutta ei viipymiseen kahdella sadalla. Vedot kulkivat hyvin. Tänään vedän ekat tonnit ehkä noin kolmeen-neljään vuoteen. Siistiä. Pääsin mukaan seuraotteluun ja Ruotsiin juoksemaan 3000m ensi lauantaina. Mistähän sekin kertoo...

Eiliset tonnit kulkivat yllättävän hyvin. Mitä alempana rima on, sitä helpommin saa hyvän tuntuman. Näin puhuvat kaikki mestarit??? Nyt on juoksu alkanut kulkea taas sen verran hyvin, että varmaan menee jalka kohta poikki tai jotain. Sitä odotellessa... Lauantain 3000m vaihtuikin kohdallani 1500m kisaan. Nykytilassa ei liene yhtään helpottava asianhaara tämä.

Uran ensimmäinen kyttäyskisa takana. Aika heikko, sijoitus ajan edellyttämä, mutta silti jäi hyvä fiilis. Loppu tuli alle neljän vauhtia, mikä lie positiivista. No niin. Pm-kisat jäivät väliin kesäflunssan vuoksi. Maanantaina päivän kevyellä henki ei meinannut kulkea ja illalla olikin sitten homma selvä. Nyt perjantaina liman eritys lisääntyi uudelleen, mutta kävin kevyellä päivällä. Huominen kisa tai vaihtoehtoinen kova jäävät kyllä väliin ja keskityn ensi viikon patikointiin. Toivottavasti Lappi tarjoa parastaan. Itikoita ja sadetta... Sen jälkeen alkaakin maratontreeni. Paluu muutaman vuoden taakse -menetelmällä. Heh.

Karhunkierros meni kipeänäkin ennätysvauhtia. 47,5 h. Sari oli kovassa kuumeessa ekana iltana, mutta aamulla alkoi 35 km:n päiväkeikka tuoreena. Itse otan vielä muutaman hetken rauhassa. Keräilen maratontreeniä varten ja yritän rauhoittaa varsinaisen kipeäksi äitynyttä vasenta jalkaa. Maksan vieläkin kesäkuun koiran väistämistä. Nyt takaisin lomalle.

Kesäkuu II

Arpa sanoi, että se on vesijuoksua. Aloitin 1,5 tunnilla. Kasvot ja yläselkä paloivat auringossa. Aloevera auttaa. Joku tarjosi minulle myös Jeesuksen kättä. Taitaa olla kaulakorun vaihtamisen hetki. Sunnuntaina vesijuoksu vaihtui pyörään. Kävimme Liedossa ja Nautelan koskella. Kiva keli. Kävin salaa itseltäni kokeilemassa jalan kestävyyttä. Ei tule vielä mitään. Pää on jo ihan hajalla. Nyt siis enemmän kuin normaalisti...ü Äh, pitäisi ottaa vain rennommin. Sujuu se kesä näinkin. Nyt on ainakin selvää, että homma ei lopu tähän kesään. Yksi ehjä kausi on vielä koettava. Korvaavien merkeissä etenee. Maanantaina kävin kiertämässä kotoista maakuntaa. Tosin vain 60km:n verran. Kahden tunnin vilvoittavalla rundilla tuli hymy.

Torstaina on aika lääkärille, mutta en taida hakea sillä mitään muuta kuin mielenrauhaa. Jäänee väliin. Lekurille en sitten menekään kun tapasin hänet tuossa käytävällä. Lepo jatkuu vielä muutaman tunnin. Tänään alkaa elämän normalisoituminen. Kulunut puolitoista viikkoa on ollut raastoa. Väikkärin käsikirjoitus kai tyydytti ohjaajaa ja se on menossa läpi, mutta ei se tunnu missään. Luulin, etten enää ottaisi juoksemattomuutta näin rankasti. Tiedä sitten oliko tämä tauko hyvästä vai huonosta. Näyttöhalut kuitenkin ovat nyt korkealla. Onko tämä kesä aikakone? Nyt se alkoi. Pelkkä kymppi Karikolla oli juhlaa. Jalka tosin ei tykännyt siitä yhtä paljon kuin pää. Pikku hiljaa eteenpäin.

Viikonloppuna juoksin taas. Jaloissa hyvä tunne, paitsi tietenkin vammautunut kohta oli hiukan ätö. Sunnuntaina meni kevyen kasin sijaan vahingossa 20 km. Hyvä hyvä. Juoksu jatkuu. Huomenna kokeilen jalan kestoa kovassa vauhdissa. Voi väsymisen ihanuutta. Kentällä touhuttiin jo kovaa vauhtia, joten vuorossa oli mäkivetoja. Mutaantuva kuusikuja koulutti. Muistaakseni joinain kesinä on ollut lämpimämpikin. Mäkivedot ottivatkin aika koville. Kahden viikon juoksemattomuus vei terän mennessään. Taas on sellainen olo, että kuluva kesä valuu sormien läpi. Hitto! Eka kova kymppi Ruissalossa kulki nihkeästi.

Seuraavana päivänä osallistuimme S:n kanssa seikkailukisaan. Pääasiassa suunnistusta ja pyöräilyä sisältyneeseen voitokkaaseen suoritukseen kului aikaa knafti neljä tuntia,. Hyvä pitkän lenkin korvike. Seuraava päivä lunkisti, keilaillen.

Eilen olin katsomassa hyvää tonnivitosen kisaa. Olisi kai pitänyt olla itsekin viivalla, mutten ollut. Ei ollut siihen mitään syytä. Torstaina ensimmäiset ratavedot ja jalka tuntui kestävän ihan hyvin. Sunnuntaina toiset vedot. Välipäivinä vedin tv.tä vähän kovempaa, joten paikat alkoivat väsyä. Maanantain aamulenkki typistyi vedottomaksi. Keskiviikon kova Ruissalossa vaihtui torstaille ja Nakkilaan. Saas nähä mitä tulee. Poru? Ei tullut poru vaan uran heikoin kolmonen. Juoksin 3km keväällä tiellä kuutosen väliaikana kovempaa. Kiukkua lisää.

Kesäkuu I

Ja taas mennään. Toukokuun viimeinen päivä ei ollut parhaimpia. Päivässä ei ollut muuten mitään vikaa, mutta treeni jäi kesken. Se harmittaa syystäkin. Nelisataset painoivat kuin synti ja päätimme jättää ne viiteen, ettei mennä ihan metsään. Treeni jatkui alamäillä. Siinäkin jäi leikki kesken: vasemman jalan sisäsivun nivelside venähti. Väistin leikkisää Lassieta ja siitä sain vaivan palkaksi muutaman päivän juoksulevon. Jäällä selviää, mutta ottaa päähän. Maanantaina oli lehdessä myös uutinen, että Turussa sallitaan koirien ulkoiluttaminen ulkoilureiteillä. Kivaa.

Torstai menossa, eikä jalka ole vieläkään kunnossa. Ponnistaessa tuntuu aikast lailla koko jalkapohjassa. Lisää jäätä. Illalla voisin aloittaa noin puoli vuotta kipeänä olleen takareidenkin hoidon venyttelemällä... Onneksi Sarilla on järkeä. Voisin tosin joskus kuunnella häntä ja Peraa enemmän, enkä jatkaa tätä paatosta. Eilen olin katsomassa Tilastopajan kolosta. Olisi ollut kiva olla mukana, mutta kyllä vahvasti epäilen mitä siitä ekasta kisasta olisi tullut/tulee. Sen näkee sitten.

Jalka ei kestänyt vieläkään. Tänään perjantaiaamuna juoksin jo viisi-kuusi askelta, joten treeni on alkanut... Ja hitot. Pyörä ja allas kutsuu? Puuduttava ajatus.

Kevät numeroina

Välitilinpäätöksen saldo numeroina:

Tammikuu 461km
Helmikuu 501km
Maaliskuu 566km
Huhtikuu 451km
Toukokuu 505km

Huhtikuussa ja toukokuussa jäin vähimmäistavoitteesta, mutta eipä siitä sen kummempia. Tein sen minkä kykenin.

Välitilinpäätös ja muutos

Pera laittoi minut ruotuun keskiviikkona alamäessä. Eka kerran 4-5 vuoteen juoksin kovaa. Niin kovaa, että jalat meinasivat lähteä alta. Mitä ihmettä olen touhunnut näinä seitsemänä vuonna? Täh? Miksen ole juossut kovaa? Miksen ole rankaissut itseäni kestämään kovaa vauhtia? Ilmankos olenkin potenut näinä vuosina huonoa omatuntoa siitä, kun joku töissä toohottaa siitä, että Ste se vasta kova juoksija on. Ja hitot. Ne on ne muut kovia. Hei, mä en edes näe niiden kantapäitä. Heh, itsesääli se vasta onkin verraton ystävä. Itsesääliä vain mukaan matkalle ja kohti etelää. Sitten vain odotellaan niitä tuloksia.

Toukokuisena lauantaiaamuna koitti uuden tien ensimmäinen askel. Vedin neljäsatasia aamunkoitteessa. Radalla. Onneksi ei ollut katsojia paljoa. Oli se sen verran rumaa puuhaa. Tiistaina vedin kuusikujaa ylös ja sen jälkeen oli vuorossa alamäkivedot Karikolla. Niistä tuntuu olevan apua. Keskiviikkona kävin metsässä. Viihdyimme S:n kanssa kuuden kilsan reitillä kohtalaisen kauan, mutta hauskaa oli. Löysimme takaisin autolle. Auto olikin helppo löytää kun muut olivat jo poistuneet paikalta.

Toukokuun viimeisenä perjantaina liikahti kova kymppi Ruissalossa 33.30. Taisi olla ennätykseni tällä reitillä. Kaksi johtopäätöstä: oikea tie, mutta matkaa jäljellä. Sunnuntaina juoksin Pasin kanssa koleassa vesisateessa liian kovaa ja liian kauan. Kesä on siis tulossa.

SM-maastot Porvoossa ja krapula

Pettymykset saivat ansaittua jatkoa Porvoossa. Pitkä kisa ei sujunut alkuunkaan. Taas taisin odottaa jotain enemmän. Kisaa ei ollut lainkaan. Ainoa tavoite oli vain päästä maaliin. Pidä siinä sitten lippu korkealla. Mä olin joku viidenneksi viimeinen. Jihuu. Ja se vielä tuntui pahalta. Ei ollut mitään tehtävissä. Porvoo on paska maa.

Olen todellakin pohtinut sitä, että mitenkäs voi olettaa juoksevan kovempaa mitä on harjoitellut. Helposti. Onhan tämä tarinointi yksi osoitus siitä. Toivolan Olli tiivisti tämän aika hyvin toteamalla, että "Joskus vaan käy niin, että tiedät olevasi kunnossa, mutta mihinkään ei pääse tai sitten et tiedä olevasi huonossa kunnossa." Ehkä pitäisi antaa Elviksen auttaa. Elvishän on joillekin jumala. Elvis on kaikkivoipaisuudessaan minua opastava: "A little conversation, little more action please." Tämä johdattakoon minua eteenpäin.
Tänään purin kettuuntumista olemalla juoksematta. Ei se paljoa helpottanut, mutta helpotti kuitenkin. Laitoin väikkärin käsikirjoituksen luettavaksi, ja samalla selvisi, että väittelen aikaisintaan syksyllä. Hyvä, että sekin selvisi vihdoinkin.

Kevät päättyi kolmeen pettymyksen kivijalkaan, joista otin opikseni. Kaikesta huolimatta keväästä jäi siis ihan hyvä olo. Tämän kehtaan tunnustaa, en muuta. On tässä ollut sen verran muuta hommaa viimeisten vuosien aikana, että pitäisi kai hyväksyä sekin, että en olekaan terästä. Lihaa, luuta, nahkaa ja väsynyttä mieltä vain. Heh, juoksen yhä. Mieli kuitenkin halajaa sitä, mitä olin joskus tavoittelemassa. Ehkä tästä tulee vielä jotain.

Pm-maastot

Vaikka Oulu ei kisana tuntunut missään, vei se kuitenkin minut pihalle. En tietenkään tajunnut sitä vasta kuin liian myöhään. Niinhän sen pitää mennäkin. Täysillä vain seinää pahki. Juoksin itseni huomaamattani lähes totaalisen pihalle. Itse asiassa tämän jätkän pasmat ovat olleet sekaisin Karhun karsinnan jälkeisestä viikosta lähtien, ja alamäki ei sen kun jatkui. Harjoittelua ei ole vienyt mikään kimmoke eteenpäin. Typerää kun pitää palautella kun pitäisi kuitenkin harjoitella samaan aikaan. Mutta tässä olotilassa ei varmaankaan kannata alkaa takomaan päätänsä enempää seinään. Ei hymyilytä.

Tänään eli päivää ennen pm-maastoja ajattelen viskata tossut vaatekaappiin. Ja lukita oven. S saa piilottaa avaimen. Juoksutin taas maratonkoululaisia. Vedin hampaat irvessä aika leppoisaa vauhtia. Hyvä olo, myhäilin. Ei vaan, aivan hemmetin sekainen olo. Jos viime viikolla olin pihalla niin nyt mennään jo tien ojanpuoleisella laidalla. Olisin mieluusti kävellyt kotiin Kupittaalta mutta Hirvensalossa asuva koululainen juoksi samaa matkaa niin eihän siinä mitään kävellä voi. "Et ollut palautunut" oli varmaan tämän olotilan viesti, mutta minähän en mitään tajua. En halua. Pitää juosta.

Toho illalla kettuili sen verran onnistuneesti, että oli pakko lähteä maastoihin. Uudella taktiikalla. Annoin muiden juosta karkuun ja aloin sitten napsia edellä juoksevia pikku hiljaa. Maalissa olin kuudes, mutta km-vauhti oli taas hidas. Kisan jälkeen olin tyytyväinen 3.20km-vauhtiin. Näin sen ei pitäisi olla, mutta nyt on. Ennen kaikkea olin tyytyväinen siihen, että olin edes 20 minuutin verran sen oloinen tyyppi, joka haluaisin olla. Juoksija, joka yrittää. Tosin ei se hirveän vahva olotila ollut: alkuverryttelyn jälkeen olin noin neljän millin päässä siirtyä katsomoon.