6/29/2004

Kesäkuu I

Ja taas mennään. Toukokuun viimeinen päivä ei ollut parhaimpia. Päivässä ei ollut muuten mitään vikaa, mutta treeni jäi kesken. Se harmittaa syystäkin. Nelisataset painoivat kuin synti ja päätimme jättää ne viiteen, ettei mennä ihan metsään. Treeni jatkui alamäillä. Siinäkin jäi leikki kesken: vasemman jalan sisäsivun nivelside venähti. Väistin leikkisää Lassieta ja siitä sain vaivan palkaksi muutaman päivän juoksulevon. Jäällä selviää, mutta ottaa päähän. Maanantaina oli lehdessä myös uutinen, että Turussa sallitaan koirien ulkoiluttaminen ulkoilureiteillä. Kivaa.

Torstai menossa, eikä jalka ole vieläkään kunnossa. Ponnistaessa tuntuu aikast lailla koko jalkapohjassa. Lisää jäätä. Illalla voisin aloittaa noin puoli vuotta kipeänä olleen takareidenkin hoidon venyttelemällä... Onneksi Sarilla on järkeä. Voisin tosin joskus kuunnella häntä ja Peraa enemmän, enkä jatkaa tätä paatosta. Eilen olin katsomassa Tilastopajan kolosta. Olisi ollut kiva olla mukana, mutta kyllä vahvasti epäilen mitä siitä ekasta kisasta olisi tullut/tulee. Sen näkee sitten.

Jalka ei kestänyt vieläkään. Tänään perjantaiaamuna juoksin jo viisi-kuusi askelta, joten treeni on alkanut... Ja hitot. Pyörä ja allas kutsuu? Puuduttava ajatus.

No comments: