5/28/2008

Muutama kevyt väliin

Olen läiskinyt menemään muutaman kevyen päivän tähän väliin. Kaksi itse asiassa. Nythän on periaatteessa kevyt viikko ja oikea takareisikin on ... hhmmmm ... kevyesti rempallaan. Huomenna jatkan vanhalla kunnon fartlekillä ja sunnuntaina ravaammekin sitten Hell'n kanssa EX2 Bushwhacker -kisan, joka ainakin opastuksensa perusteella kuulostaa suunnistuksen (oliko niitä nyt kolme pakollista rastia) ja maastojuoksun (10 mailia) yhdistelmältä. Ensi viikolla ehtii sitten taas muutakin.

5/26/2008

Time to pay the dues

Olisipa pitänyt lauantaina ajatella taas seuraavaa mailia ja päivää pidemmälle. Enhän mä enää palaudu ikäni saatika kuntoni puolesta liian reippaasta pitkästä lenkistä niin, että juoksu olisi ylihuomenna rallatusta. Tänään kone kossahti ennen ensimmäistä mailia. Kesken alamäen alkoi painaa aivan vietävästi, vaikka samaan aikaan oli vähän niinkuin kaikki pelissä. Siitä meni vielä muutama sata metriä kunnes tuli ensimmäinen pitkähkö nousu, jonka huipulla kone piiputti entisestään. Ja se oli vasta alkua. Kaveri, jonka voitin viime viikonloppuna, heitti lentämällä ohi joku maili ennen maalia ja mä vain korisin. Ja hän on vielä 40v, mutta jälleen paranevassa iskussa. Kuulemma GPS:n mukaan ylipitkään vitoseen (3.27 mailia) kului 16.46, joka oli tasan 46 sekuntia hitaammin kuin tavoite tälle aamulle.

Nyt pystyn juoksemaan 5-16 km:n kisat aikalailla samaa kilsavauhtia, mikä ei ole lainkaan hyvä merkki mistään... Mitähän keksisi seuraavaksi? Ehkäpä jos alkaa rassaamaan 3.05-3.10 -vauhteja niin ehkäpä siitä sitten tuleva maratonkin vähän helpottuu. Enpä ole aamun kulusta montaa mieltä. Fraun jalkakaan ei kestänyt kisaa, joten hiphei.


5/25/2008

Rollin' weekend

Lauantaina juoksin pitkällä lenkillä porukan kärjessä kun kulki. Paukkasimme 3.45-3.55 -vauhtia joku 12 km. Lopussa en lähtenyt irtiottoon, vaan juoksin muiden mukana hidastuvaa vauhtia. Tämä ylimielisyyteni mitataan huomenaamuna 5km:n kisassa. Sitä saa, mitä tilaa?

5/22/2008

E-Z

Eilen oli tarjolla mutaista kyytiä Patapsco State Valley puistossa. Vedimme metsäraikua 10 mailia. Tuohon sisältyi pari aika armotonta mäkeä, joiden päällä itsessä piti jäädä vähän haukomaan. Totta kai niihin kiihdytettiin kun oli ensikertalaisia paikalla. Ekassa annoin vähän periksi kun mäkeä piisasi viitisen minuuttia, mutta muutoin pysyin kollien perässä aika lunkisti. Lumessa ja jäällä juokseminen pays off for the first time?

Määrittelen treenin jonkinasteiseksi reippaaksi, ja aion korvata tällä tuon kiihtyvän reippaan ainakin pari seuraavaa viikkoa. Ihan vain vaihtelun vuoksi. Perjantaina on siis tarjolla jotain muuta kuin reipasta. Maanantain kisa ainakin on ja pysyy edelleen ohjelmassa.

5/20/2008

Woods calling...

Sunnuntaina oli sairaan väsynyt päivä. Lisäksi kismitti olla pihalla SM-maastoista, mutta minkä teet. Maanantaina mallailin pari kevyttä. Illalla olin lähellä eksyä tuonne valtavaan puistoon, mutta eksymisen sijaan onnistuin kehittämään mukavan just alle tunnin lenkin.

Tänään jatkuu keventely. Ilman mitään kummempaa syytä. En vain tajunut, että taas on tiistai ja mahdollisuus vetää mäkkäreitä. Teenkin illalla muutaman ja siihen koordinaatiota tykö. Huomenna menen mukaan kisatallin ässien kanssa metsään. Juoksevat kuulemma jotain VL-tyyppistä siellä. Pitäähän sitä käydä kokeilemassa. Käyn siellä ehkä ensi viikollakin. Hyvää treeniä Hell'n kanssa käytävään kisaan kesäkuun ekana aamuna. Siten ennen on vielä yksi kisakin, 5km tiellä ensi maanantaina.

5/17/2008

Rolling hills

Eipä ollut ihme, etten löytänyt mitään faktaa tämänpäiväisestä kisasta ennen kisaa. Oli meinaan ensimmäinen kerta kun moinen pyrähdys järjestettiin. Jäin kauas tavoiteajasta ja taas yritän selittää moista reitin mäkisyydellä. Niin tai näin, niin tästä edespäin rolling hills ja scenic course kertovat jostain muusta kuin nopeasta lennosta. Paitsi tietenkin jos on kova tyyppi.

Huomenna käymme ennen pitkää lenkkiä Columbia Triathlonin katsomoon. Siellä pitäisi olla kisaamassa Mikan kova kilpakumppani Chris Lieto sekä viime vuoden Konan voittaja Chris McCormack.



5/14/2008

Fartlek

Aamuinen VL meinasi niittää minut. En sallinut sitä. Vedin 10*2/2, josta yleensä seuraa runsas kymppi. Niin kävi tänäänkin. Vedin nimenomaisen harjoituksen ensimmäisen kerran .... öööö.... pieneen aikaan. Olen 2,5 minuuttia heikomassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten. Noin niin kuin karkeasti arvioituna. Se on paljon ja ei ole. Päättämättömyydestä huolimatta raahautuminen Centennial Lakelta kesti tänään varsin kauan. Ilmoittautunen lauantaiselle vitoselle, reitistä ja kisan tasosta ei ole havaintoa, mutta tuleepahan reenattua. Kisa on jossain Baltimoren pohjoispuolella. Näkee niitäkin seutuja.

5/12/2008

Wet, wet, wet

Kevyt päivä. Maanantai. Tänään kävin niin, että jouduin kääntymällä aiotulla matkalla takaisin. Siinä vaiheessa kun vesiraja oli polvissa enkä enää erottanut jokea tieltä, oli aika kääntyä takaisin. Täälläpäin on nyt satanut neljättä päivää putkeen. Lenkki ei muutenkaan sujunut ihan oletetulla tavalla, mutta mitäs siitä. Eilen mudassa rynniminen ottaa veronsa.

5/11/2008

Maastokisa

Tänään juoksinkin sitten kisamielellä, enkä mitään reipasta. Ja vielä ehtaa maastojuoksua mudassa, muutamassa joessa ja puunrunkojenkin sävyttämällä reitillä. Reitille mahtui kolme aivan armotonta mäkeä, joista viimeisessä havaitsin jopa käveleväni. Etenin siten nopeammin. Otin takkiin joltain maajoukkuekaverilta, joka muuten myös käveli lopussa. Eipä siinä, viimeisissä alamäissä ei ollut mitään jakoa hänen loikalle. Kaveri rynni alamäkeä kuin korskea hirvi. Osan matkaa jopa lensi yli puunrunkojen. Keskittymiseni herpaantui hämäännyksestä, mutta oikeasti kunto petti. Olin viimeisellä maililla lopen uupunut. Kisalla oli pituutta noin 9 km ja se tuntui välittömästi maalissa. Maalisuora muuten päättyi suoraan isolle maantielle, joten ehkä oli terveydelle hyväksi, ettei sieltä puskista kirinyt suoraan autojen alle.

5/09/2008

Pomppien

Jaaha. Tänään aloitimme vaimokullan kanssa hyppely- ja koordinaatiotreenit. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Ehkä en sittenkään aloittanutkaan mitään, vaan pidin vain muutaman vuoden tauon niistä. Vanhempana näemmä pitää ottaa kovat aseet käyttöön. Tänään kilsoja ei tule kuin kymmenen ja nekin ovat jo takana.

Huomenna olin alun perin aikeissa juosta 5km:n kisan, mutta jätän sen väliin. Juoksen kuitenkin sen toisen aikomani kisan sunnuntaiaamuna. Silloin pääsen traileille. Paitsi nyt tosin sataa, mikä tarkoittaa mahdollisuutta kisan peruuntumiselle. Niin tai näin se tulee olemaan reipasta, ei täyttä.

5/08/2008

Lämpö nousee

Keskiviikkona kävin vielä iltapäivällä juoksemassa +32 asteen lämmössä. Juoksin metsässä tuhdeissa varjoissa, kiitos lehtipuiden. Seuranani oli peuroja, oravia, äänekkäitä sudenkorentoja ja vuolaasti virtaava joki. Juoksin siellä tunnin.

Tänään vetelin taas 20x40 sekuntia mäkeen, mikä tuntui yllättävän raskaalta ensimmäistä kertaa. Ehkä sunnuntain takominen otti odotettua kovemmalle. Illalla juoksin vielä raskaammin jaloin kympin. Molempina ajankohtina keli oli lämmin (+22 C) ja kostea (85%), joten jo nyt saa vähän tuntumaa kesän keleihin. Se vähän kyllä yllätti, että jo ennen kuutta aamulla oli noin lämmintä, mutta näillä mennään.

5/07/2008

Reidet rentoina

Muutama päivä on kulunut tässä vähän lunkimmin. Huomenna palaan harjoitusten äärelle, mäkeen. Ensi viikonloppuna en juokse kuin yhden kisan ja senkin reippaana. Jätän lauantain vitosen väliin. Sen sijaan käyn kokeilemassa Trail Run racea. Sitä olisi tarjolla 6 mailin verran heti sunnuntaiaamusta.

5/04/2008

Go Phillies

10 mailin rekka parantui tänään vajaalla parilla minuutilla. Ei-negatiivisella splitillä kellottui 55.25, mikä tarkoittaa 3.26/km. Jäin seuratovereista 50-1.15, mutta maalissa paistoi aurinko. S pinkoi kanssa hyvin, 66.00.

Herätys oli jälleen kerran aikainen, sillä jo 5.47 istuimme metropysäkillä. Mike C. kertoi meille "salaisen" paikan aamunviettoon, katolilaisen kirkon kellarin. Harmiksemme kellarin ovi avattiin vasta tunti sen jälkeen kun saavuimme ovelle. Eipä hätää, lämmin nurkka ja jonoton vessa 200 metrin päässä lähdöstä. Samaan aikaan vajaa 23.000 muuta lajitoveria jonotto BajaMajoihin täysillä. Reitti oli taas silkkaa iloa, nyt ei ollut tarjolla edes liukasta asvalttia. Iltapäivällä juoksin vielä Rockyn portaat. Tästäkin on hyvä jatkaa.

5/01/2008

Kevyttä pitää, mutta painaa

Kevyt viikko on sujunut rennosti. Tänään mallailin puistossa reippaan kympin. Ei se niin helpolta tuntunut, mutta mitäs siitä. Sunnuntaina kevyt viikko huipentuu 10 mailin kisaan. Sitä odotellessa...