Kevät se vain jatkuu

Taas kului päivä Helsingissä. Aamulla en ehtinyt tekemään muuta kuin kiirehtimään junaan. Nyt lähden pyöräilemään. Jaksoin kotiin. Venyttelinkin. Työnteko on nyt yhtä puuroa. Lauantaina uudelleen kipeytynyt jalkakin jatkaa oireiluaan edelleen. Puutunut olo. Reidet edelleen syvässä tulehduksen tilassa.

Illalla kova kuutonen sujui kuitenkin ihan hyvin. Orastava uusi jalkakipu loppui sen siliän, kun sain tossut jalkaan. Kutonen meni puoli minuuttia viime viikoista kovempaa. Jäi hyvä olo. Kelikin oli miellyttävä. Päälle rullauksia. Tohonkin näin tutulla pätkällä. Tänään aamulla ensimmäinen aamulenkki Sarin kanssa pitkään aikaan. Hieno fiilis. Uittamon kympillä olivat maisemat muuttuneet. Jalkakin oli myötätuntoinen tällä kertaa. Illalla voimaa ja huomenna reipasta.

Niin joo, Peku Peruskallio tässä päivää. Olenhan jo vahva kuin karhu. Voima tarttui tehokkaasti kuin takiainen. Pulahdin altaaseenkin koordinaatioita tekemään. Siellä opetettiin samaan aikaan vesijuoksutekniikkaa. "Vartalo pystyssä ja kädet mukaan". "Paina paina!", ei huutanut kukaan. Kurkku on nyt toispuolisesti arka. Ehkä viime yön elokuvafestivaali aiheutti sen. Ehkä voima tarttuikin vain kurkkuuni ja nyt se ärhentelee. Jos olen illalla terve, reippaillen ja rullailen. Vähän niin kuin Jukka.

SM-maraton taas pyörän selässä

Maanantaina uusi viikko alkoikin kovemmalla pyörällä. Nyt kulki. Vedin kolmeminuuttisia minuutin palautuksella. Vauhti ei ollut varmaan hirmuinen (32 km/h), mutta maasturilla en kovempaa pääse. Ihan sama. Tänään ilmeni, että loppukevät on töissä aivan saatanallinen. Nyt salille kostamaan se. Olen tosin ihan puhki 5 tunnin palaverin ansiosta. Tervettä?

Karhuviestin mukanaan tuoma kiihko saa nyt jäädä. Nyt jatkuu perusaskeleiden ottaminen kohti harjoittelua ja juoksukuntoa. Voimaa. Minua nauratti nähdä rääpälemäinen olemukseni painot niskassa. Menin sitten louskuttamaan hauiskääntöjä tekevän körmyn edessä, että painojen nosto on neitien hommaa. Äijä meinasi pamahtaa. Hänellekin vain tiedoksi, että kun minä rankaisen rautaa, niin se on kuin neitien hommaa. Katsokaan kun näette. Kyykytin, pohkeistin, prässäsin ja reisitin. Ja niiden väliin selätin ja mahatin, jumalavite! Tänään tv kova. Tai ei vauhtini vielä kovaa ole, mutta sitä odotellessa.

Eilisellä kovalla kuutosella jalat osoittivat toiminnallista heikkoutta. Ei siitä sen enempää. Hyvä osoitus vain siitä, että nöyrä pitää olla harjoittelussa. Ehkä muutaman kuukauden päästä pääsee siihen vaiheeseen, että kykenen hallitsemaan vauhtia. Nyt kehoni hallitsee minua. Lamaannuttaa siinä määrin, ettei jalkakaan enää tahdo nousta. No, mitä sitä kummempia voi vielä kuvitellakaan. Tosin toivoin, että kohdallani tapahtuisi ihmeitä ja olisinkin yht'äkkiä yhtä huimassa kunnossa kuin muut lajitoverit ovat tauolta palauttaan. Mutta. Minä olen minä. En muuta. Luntakin sataa taas.

Jalat ovat aika flegut. Pitkä lenkki, kova pyörä, puntti ja kova peräkkäisinä päivinä ei toimi heti, jos koskaan. Varsinaisen harjoittelun sijaan venyttelen ja kuminauhoitan jalkaa. Jalka onkin ollut aika upeassa vedossa kaikkien kokeilujen jälkeen. Tänään tosin oikean jalan holvissa oli samanmoista kipuilua, joka vie minut tauolle. Uskon, että se vain sympatiseeraa kaveriaan. Sillä kun ollut niin rankkaa.

Torstain korvaavien korvaavat treenit jäivät sikseen. Mika ja Rebe tekivät vierailun, joten siinä oli ohjelmaa ihan riittämiin. Perjantaina vedin ekan kerran reipasta. Juoksin sen Karikolla. Asvaltti ei olisi maistunut lainkaan ja koska lauantaina olin taas asvaltilla, ratkaisu tuntui oikealta. Just alle neljää 7 km. Pulssirajalla. Ihan kiva. Tosin tämän reippaan ja Karhu-viestin luuhuamisen välillä ei ole paljoa eroa. Reippaan päälle vetoja. Joku vastaantulija lasittunein silmin tiesi kertoa, että nuo jälkesi tuossa hiekassa näyttävät, että täällä tehdään jotain juoksua ihan raivolla. Siinä hän oli oikeassa, vaikka todellisuudessa hän näki jotain muuta jossain muussa sfäärissä.

Perjantaista jäi hyvä olo. Lauantain toinen tonni palautti. Kuka helvetti juoksee tonnin vedon 2 minuutin palautuksella 3.37? Siinä oli tosin ylämäkeä ja vastatuulta. Heh. Onneksi muut kulkivat. Aina ei suju. Tämä on tosin aika lähellä todellisuutta. Vetojen jälkeen päivällä oli junnuille juoksutreeni. Astuin nilkan ympäri ihan reilusti, mutta onneksi suustani ei tullut saakelia pahempaa ulos. Pään sisällä oli eri sanat listan ensimmäisinä. Selvisin siitä illan pituisella jalkakivulla, jota lievensi jää.

Sunnuntaina oli vuorossa tuttu homma SM-maratonilla. Juoksijoiden juottaminen. Se on ihan kivaa kun voi seurata kisaa vähän niin kuin aitiopaikalta. Mielummin tosin olisin juotettavana radalla. Pete juoksi taas varmasti. Nyt taas karkuun Jaskalta. Turun ja Helsingin SM-maratonit olivat siinä mielessä samanlaiset. Jaksa tosin kiri kovin lopussa. Helsingin reitti oli hieman mäkinen. Kisan seuraamisesta ei jäänyt yhtään huono maku, vaikka sitä niin epäilin.

Helsingissä oli myös virkavallan edustajia. Eräs uhkasi sakoilla. En mennyt pyörätielle. Ihan vain siksi, etten tiennyt missä se on ja oli päästävä seuraavalla juottopaikalle. Siellä suuressa kaupungissa jalkakäytävät ja pyörätiet näyttävät ihan samoilta. Sairasta. No, tuli kuitenkin pyöräiltyä ihan reippaasti. Melkein samanlaisella fillarilla kuin Michael Monroella on. Ilman nahkarimpsuja tosin. Käheetä oli silti. Ja hikistä. Että kun voisi juosta niin paljon kuin haluaa. Tänään menen lekurille näyttämään karvatupentulehduksia. Haluan irti tästä saastaisesta olosta. Ja tietty lenkille. Kovalle sellaiselle. Kova 15 vaikka 49.30 puhuen leffoista. Samalla tavoin kuin vanhaan hyvään aikaan. Siitä mä tykkäisin.

Karhu-viestissä sittenkin

Karhu takana. 3. osuus, 6,3 km. Aika kohtalaiseen vastatuuleen 22.30. 3.34/km. Karhukarsintaan verrattuna tuli takkiin 9 sek/km. Juoksusta puuttuu vähän niin kuin kaikki. Tai no, hampaiden irvistäminen on vielä tallella, mutta sen perustana pitäisi olla vielä vähän kuntoa ja kestävyyttä ennen kuin siitä on apua. Osuuden juoksu viestissä oli sinällään upeaa, mutta odotuksiini nähden petyin reippaasti (taas). Tämä oli kuitenkin varsin hyvä palautus maanpinnalle. Virallinen paluu on kuitenkin alullaan, joten kaikki on hyvin. Sunnuntain juoksin 2 h:n pitkän lenkin, eikä jalka tullut enää kipeäksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Viikonlopusta jäi kuitenkin tyhjä olo. Mitä nyt? Ei liene epäselvyyttä siitä. Treeniä.

Karhu lähestyy

Tänään saa taas juosta kovaa. Eilen vain piirin kuntoa. Melkein tunnin. Reisien karvatupentulehdusaalto on tullut pikku hiljaa hallintaan. On sekin. Ylimielisyydestä ansaitsen juuri jotain tällaista. Aivan sama. Tajusin juuri, että pääsen pian seuraamaan toisenkin SM-maratonin pyörän päältä. Nyt Hesassa. 24.4. illalla harmittaa taas. Se ihan varmaa. Viime viikolla tuli juostua enemmän kuin maaliskuussa yhteensä. Eikä paljoa tunnu. Muuta kuin reisissä.

Eilen paukkui. Jos olisin juossut tutkaan, niin putkaa olisi tullut. Sen verran kovaa meni olosuhteisiin nähden. Olo oli muuten aika syvältä. Hyvä kuitenkin, että juoksin tonnit. Mieli petraantui. Jalka kipeytyi vasta illalla, joten mitäs tässä kummempia. Hatebreed! Aamulla taas pidempi venyttelyharjoitus ja illalla tunti kovempaa pyörää. Olin ihan ravassa pyörän jälkeen. Hieno fiilis jäi, vaikka olin erittäin altis mummojen kostolle. Ei olisi paljoa tarvittu, että ohitse olisi päässyt vaikka vedin täysiä. Marvilin kampi huusi tänään työmatkalla armoa. Se ottaa varmasti lukua ihan kohta. Tänään aloitin perjantain kuntopiirillä. Nyt mukana on entistä enemmän jalkaliikkeitä. Täytyy sitä naapureillekin antaa kuulua, että nyt on treenin aika. Tänään iltapäivällä on perinteinen lenkki ja huomenna luukutusta. Elämä on hienoa.

Kevät rullaa taas

Hienoa. Kävimme pidennetyn viikonlopun verran jälleen kerran Heidelbergissä. Nyt tällä kertaa pääsin taas juoksemaankin siellä. Ja kyllä sitä oli kannattanut odottaakin. Torstaina istuimme hevibändin takana ja business wannabee -kaksikon edessä. "I wanna spank you" kuului edestä ja "bemari just sellaisilla lätyillä vie ämmiltä jalat alta" takaa. Voi sun saakeli. Miehet tuntuvat jotenkin punertuvan lentäessä. Samoin heidän puhekyky vaikeutui korkeassa ilmanalassa. Kait se on ihan normaalia.

Perjantaina aamulenkillä tavoitteena oli tähystää jääkarhuja, mutta niitä ei näkynyt. Napakettuja kyttäsimme sen sijaan. Lauantaina aamun alamäkivetojen (8x200m) jälkeen pääsimme seuraamaan paikan päältä paikallisten kansanjuoksujen tunnelmaa. Jukka voitti kympin kelpo ajalla. Tunnelmaa tosin latisti nähdä miehen kuolevan kisan keskelle. Sunnuntaina ensimmäinen pitkä lenkki korkean mäen rinteillä oli stydiä kamaa. Sen jälkeen nautittu brunssi nähtävästi jossain Schriesheimin tuntumassa oli mieltä yltentävää. Yhtä kaikki jalka kesti muutaman päivän lähes yhtäjaksoisen kävely- ja juoksuputken. Eilen ja tänään se saa levätä. Pienehkö hyperventiaalio syntyi todennäköisen karvatupentulehduksen tulkinnasta. Sain tosin samalla kuvan verestäni.

Jalallekin rasittavampaa oli eilisen lennon takarivin poikien kiihkoton ote sivistyneisyyden ensimmäisiin askeliin. Suovesikään ei pysty vastaamaan erään tuoksuun. Jos saatille joskus tuolla tähdentämättömällä ja päämäärättömällä päräyttelyllä pääsee, sietää ainakin vaihtaa ne saakeli sukat. Hei, hyi helvetti nää haiset. Saakelin kauppamatkustaja. Ehkä minua puolestaan vaivaa ylimielisyys kun istun lentokoneessa. Tai sitten vain en kyennyt keskittymään kirjaan riittävästi. Sari pystyi. Luki loppuun asti sen. Pienen tarinan murhasta.
Karhu on ensi viikonloppuna. Lähdemme matkaan miesten kahdella ja naisten yhdellä joukkueella. Ihan hienoa kun taas olemme saaneet koottua pystyyn joukot. Kai. Täytyy toivoa, ettei historia toista itseään, kuten tavataan sanoa. Iloinen asia se kuitenkin on. Avaa omalla tavallaan kauden joka kevät.