5/31/2004

Kevät numeroina

Välitilinpäätöksen saldo numeroina:

Tammikuu 461km
Helmikuu 501km
Maaliskuu 566km
Huhtikuu 451km
Toukokuu 505km

Huhtikuussa ja toukokuussa jäin vähimmäistavoitteesta, mutta eipä siitä sen kummempia. Tein sen minkä kykenin.

Välitilinpäätös ja muutos

Pera laittoi minut ruotuun keskiviikkona alamäessä. Eka kerran 4-5 vuoteen juoksin kovaa. Niin kovaa, että jalat meinasivat lähteä alta. Mitä ihmettä olen touhunnut näinä seitsemänä vuonna? Täh? Miksen ole juossut kovaa? Miksen ole rankaissut itseäni kestämään kovaa vauhtia? Ilmankos olenkin potenut näinä vuosina huonoa omatuntoa siitä, kun joku töissä toohottaa siitä, että Ste se vasta kova juoksija on. Ja hitot. Ne on ne muut kovia. Hei, mä en edes näe niiden kantapäitä. Heh, itsesääli se vasta onkin verraton ystävä. Itsesääliä vain mukaan matkalle ja kohti etelää. Sitten vain odotellaan niitä tuloksia.

Toukokuisena lauantaiaamuna koitti uuden tien ensimmäinen askel. Vedin neljäsatasia aamunkoitteessa. Radalla. Onneksi ei ollut katsojia paljoa. Oli se sen verran rumaa puuhaa. Tiistaina vedin kuusikujaa ylös ja sen jälkeen oli vuorossa alamäkivedot Karikolla. Niistä tuntuu olevan apua. Keskiviikkona kävin metsässä. Viihdyimme S:n kanssa kuuden kilsan reitillä kohtalaisen kauan, mutta hauskaa oli. Löysimme takaisin autolle. Auto olikin helppo löytää kun muut olivat jo poistuneet paikalta.

Toukokuun viimeisenä perjantaina liikahti kova kymppi Ruissalossa 33.30. Taisi olla ennätykseni tällä reitillä. Kaksi johtopäätöstä: oikea tie, mutta matkaa jäljellä. Sunnuntaina juoksin Pasin kanssa koleassa vesisateessa liian kovaa ja liian kauan. Kesä on siis tulossa.

5/17/2004

SM-maastot Porvoossa ja krapula

Pettymykset saivat ansaittua jatkoa Porvoossa. Pitkä kisa ei sujunut alkuunkaan. Taas taisin odottaa jotain enemmän. Kisaa ei ollut lainkaan. Ainoa tavoite oli vain päästä maaliin. Pidä siinä sitten lippu korkealla. Mä olin joku viidenneksi viimeinen. Jihuu. Ja se vielä tuntui pahalta. Ei ollut mitään tehtävissä. Porvoo on paska maa.

Olen todellakin pohtinut sitä, että mitenkäs voi olettaa juoksevan kovempaa mitä on harjoitellut. Helposti. Onhan tämä tarinointi yksi osoitus siitä. Toivolan Olli tiivisti tämän aika hyvin toteamalla, että "Joskus vaan käy niin, että tiedät olevasi kunnossa, mutta mihinkään ei pääse tai sitten et tiedä olevasi huonossa kunnossa." Ehkä pitäisi antaa Elviksen auttaa. Elvishän on joillekin jumala. Elvis on kaikkivoipaisuudessaan minua opastava: "A little conversation, little more action please." Tämä johdattakoon minua eteenpäin.
Tänään purin kettuuntumista olemalla juoksematta. Ei se paljoa helpottanut, mutta helpotti kuitenkin. Laitoin väikkärin käsikirjoituksen luettavaksi, ja samalla selvisi, että väittelen aikaisintaan syksyllä. Hyvä, että sekin selvisi vihdoinkin.

Kevät päättyi kolmeen pettymyksen kivijalkaan, joista otin opikseni. Kaikesta huolimatta keväästä jäi siis ihan hyvä olo. Tämän kehtaan tunnustaa, en muuta. On tässä ollut sen verran muuta hommaa viimeisten vuosien aikana, että pitäisi kai hyväksyä sekin, että en olekaan terästä. Lihaa, luuta, nahkaa ja väsynyttä mieltä vain. Heh, juoksen yhä. Mieli kuitenkin halajaa sitä, mitä olin joskus tavoittelemassa. Ehkä tästä tulee vielä jotain.

Pm-maastot

Vaikka Oulu ei kisana tuntunut missään, vei se kuitenkin minut pihalle. En tietenkään tajunnut sitä vasta kuin liian myöhään. Niinhän sen pitää mennäkin. Täysillä vain seinää pahki. Juoksin itseni huomaamattani lähes totaalisen pihalle. Itse asiassa tämän jätkän pasmat ovat olleet sekaisin Karhun karsinnan jälkeisestä viikosta lähtien, ja alamäki ei sen kun jatkui. Harjoittelua ei ole vienyt mikään kimmoke eteenpäin. Typerää kun pitää palautella kun pitäisi kuitenkin harjoitella samaan aikaan. Mutta tässä olotilassa ei varmaankaan kannata alkaa takomaan päätänsä enempää seinään. Ei hymyilytä.

Tänään eli päivää ennen pm-maastoja ajattelen viskata tossut vaatekaappiin. Ja lukita oven. S saa piilottaa avaimen. Juoksutin taas maratonkoululaisia. Vedin hampaat irvessä aika leppoisaa vauhtia. Hyvä olo, myhäilin. Ei vaan, aivan hemmetin sekainen olo. Jos viime viikolla olin pihalla niin nyt mennään jo tien ojanpuoleisella laidalla. Olisin mieluusti kävellyt kotiin Kupittaalta mutta Hirvensalossa asuva koululainen juoksi samaa matkaa niin eihän siinä mitään kävellä voi. "Et ollut palautunut" oli varmaan tämän olotilan viesti, mutta minähän en mitään tajua. En halua. Pitää juosta.

Toho illalla kettuili sen verran onnistuneesti, että oli pakko lähteä maastoihin. Uudella taktiikalla. Annoin muiden juosta karkuun ja aloin sitten napsia edellä juoksevia pikku hiljaa. Maalissa olin kuudes, mutta km-vauhti oli taas hidas. Kisan jälkeen olin tyytyväinen 3.20km-vauhtiin. Näin sen ei pitäisi olla, mutta nyt on. Ennen kaikkea olin tyytyväinen siihen, että olin edes 20 minuutin verran sen oloinen tyyppi, joka haluaisin olla. Juoksija, joka yrittää. Tosin ei se hirveän vahva olotila ollut: alkuverryttelyn jälkeen olin noin neljän millin päässä siirtyä katsomoon.

4/23/2004

Jukka skypetteli juuri. Ovat tiukalla leirillä, jossa entisen DDR:n valmentajakaartin kaveri laittavat Jukin ja Andreinan aloittamaan harjoitukset joka aamu klo 6.30 uinnilla meressä. Kellon tarkkaa seurantaa kuulemma vastalihasten tekemistä myöten, ja jos lipsuu vähän, niin miinus tulee päivän saldoksi. Julmaa hommaa, mutta motivoivaa. Tänään olen kyennyt jumppaamaan jalkaa jo ihan reilusti. Kyllä se tästä. Lauantaina on siis Karhu ja sunnuntaina tiukat hetket Eurosportin ja netin äärellä.

Vanhempieni säestyksellä mun oli mahdollista seurata tämänkin vuoden Karhu-viestiä. Hiemanko halajan taas tielle. Tai no koko ajanhan on sellainen kaipuu ollut. Kiva oli nähdä tuttuja. Porissakin.

SM-puolikas, Oulu

Kiva, kiitos ja hei. Kävin juoksemassa Oulussa puolikkaan ilman mitään yritystä. Ketään aliarvioimatta olin aika epäkelpo lajimme edustaja tuona 72 minuuttina. En ollut liiemmin edes pettynyt kisaan, koska se sujui kunnon puolesta alakanttiin ja ilman asennetta. Mitä ihmettä oikein yritän? Tätä vartenko olen harjoitellut. Luovuttamista? Enkä haluaisi kuulostaa tämän suhteen ylimieliseltä, vaan todeta, että jotain on tapahduttava, jotta kunto terävöityisi. Herää kaveri. Juoksin siis Oulussa vauhdikkaan pitkän lenkin kellon kanssa. 1.12.21 (3.25/km). Tuomo viihdytti pahoinvoipana tuota iltaa. Hauska mies kolmen tunnin doping-testin odottelun jälkeen.

4/17/2004

Karhuviesti ja sen jälkeinen aika

Hävisimme kokonaiskisan kolmella sekunnilla, mutta olimme muutoin kohtalaisen tyytyväisiä suoritukseen. Melkein 100 % onnistuminen. Tai no hävisimme ruotsalaisille. Liekö se nyt sitten niin hyvin. Petyin omaan suoritukseeni hieman enemmän kuin vähän. Pettyminen on näköjään aika normaalia.

Odotin karsinnan jälkeen hieman hallitumpaa juoksua mutta turhaan. Tiistain ehkä liian kova kevyt lenkki ja keskiviikon mäkirankaisu vetivät jalat jumiin. Keskiviikkona menivät kädetkin hapoille. Perjantain verryttely lupasi hyvää, mutta lauantainen Karhun suoritus ei kuitenkaan ollut ihan kuntoni tasoinen. 6,3km (3.10/km). Samaan aikaan olen tyytyväinen siihen, että olen kuitenkin jo ehtinyt juosta ihan kivasti viikkoakin kohti (150km), johon en ole pystynyt pieneen aikaan.

4/11/2004

Karhun karsinta

Karhun karsinta pidettiin perinteisesti Uudenmaantiellä. Ei meitä hirveän monta ollut siellä karsimassa, mutta juostiin kuitenkin. Vedin Pasin kanssa rinta rinnan ekan tonnin 2.56 ja olin varma, että kohta mennään. En ollut juossut tuollaista vauhtia muutamaan vuoteen(???) ja odotin, että katkean ihan laakista. En katkennut. Pasi himmaili ja veti mut perässään 15.30 kohdille. Siistiä. Olin alkukeväästä ajatellut, etten pääsisi enää kovin helposti alle 3.20/km vauhtia missään. En edes alamäkeen. Nyt meni lentäen 3.06/km. Nupissa kiehuu. Toisaalta ihan sama. Illalla juoksin lisää ja seuraavana päivänä liian paljon liian kovaa. Tuttu kaava menossa. Pasi ja Tuomo avustivat vakuuttavasti.

3/30/2004

Aloitin hyvissä ajoin ennen Karhua mäkivetoja. Hirvensalossa. Vanhalta sillalta bussipysäkille. 500m - saa suorittaa. Hyvä paikka talvellakin. Ekat menivät ihan ok. Muutama päivä myöhemmin tästä eli tänään mäet lensivät. Seuraavaksi Karhun karsinta.

3/22/2004

Ensimmäinen koitos uudella tiellä: Tulppaanijuoksu

Maarian Tulppaanijuoksu oli tapansa mukaisesti samalla myös pm-maantiekisa. Vaittinen oli palannut juuri etelästä, JML ja Renegade olivat viivalla, joten aika hyvä kisa oli tarjolla. Siis niille, jotka kilpailivat voitosta. Lähdin vain kisaamaan itseni kanssa. Nynnyn puhetta. Se taisikin sitten olla sen kisan suurin erhe.

Alussa en pysynyt edes pääjoukon mukana (1. km 3.16, mulla muutaman sekunnin päälle) ja se otti pattiin välittömästi. Ei hemmetti. 1,5 km:n kohdalla heitinkin sitten sisäkautta ohi ja seuraavat kolme kilsaa olivat lähes 3.10/km. Octo lähti samaan kyytiin ja hän jaksoikin vauhtia hieman paremmin kuin minä. Kuutosessa Mika ja Hämeen oma poika Karra menivät ohi ja minä poika vain läpsytin. Maalissa olin vasta 11. ajalla 33.35. Tosin olin ihan tyytyväinen.