7/31/2006

Pyöräily maistuu

Tiistaina tein kympin yhteydessä kahden ja minuutin vauhtileikittelyjä. Pulssia vastaan. Päälle liikkuvuutta ja muutama satanen. Iltapäivällä lähdimme suunnistamaan Maskuun. Pyörää tuli samassa yhteydessä noin 50 km, kun kiersimme alussa vähän pidemmän kautta Maskuun. Älykkönä laitoin kokonaan sisäänajattomat tossut jalkaan ilman sukkia vielä ja sain kantapäät melkoiseen kuntoon.

Nyt on taas muutama ylimääräinen päivä ilman juoksua. Yöuni jäi myös jostain kumman syystä aika vähälle. Ehken ollut tottunut liikkumaan lähemmäs neljää tuntia lähes putkeen tuoreeltaan ennen nukkumaanmenoa. Tiedä häntä. Onneksi kykenen pyöräilemään ilman verenvuodatusta. Keskiviikkona kävisimme Helsingissä ja illalla istuimme stadikalla kisojen äärellä. Torstaina noin 60 km:n pyörä, välillä kovaa, mutta pääasiassa tasaista hurraamista. Ensimmäisen kerran sekin touhu tuntui ihan ookoolta. Illalla rykäisin itseni Mikan kanssa DBTL:ään. Yöllä sitten vielä muutama keskusteleva sana elokuvista Jussin ja Anun kanssa tuossa kotinurkilla. Tänään pyöräilemme (ehkä) Saloon Jukolan talkoojuhliin. Niin ja takas tietty. Vauhtina kevyt. 100 km odottaa...

Perjantaina tosiaan käväisimme syömässä (paljon) Salossa pyörällä. Pääsimme lähtemään takaisinpäin vasta 23.00, joten paluupyöräily oli yöllinen siivu hämärässä. Hyvä homma. Kevyt rullailu tuntui niin mukavalta, että välillä meinasi nukahtaa tangolle. Pyöräilyä tuli yhteensä 120 km. Lauantaina lähdimme juhlimaan häitä, joten treeni meni enemmän syömisen puolelle. Perjantaina oli onneksi päässyt alulle niin hyvin, ettei ruokailu ollut lainkaan vaikeaa. Ehkä tämä sitten kostautui sunnuntaiaamuna kun juoksin kympin vain hieman päälle neljän vauhtia. Painoi - sekä juoksu että minä. Kiva homma oli se, että kantapäät toimivat taas eli homma jatkuu.

Saava soitti vastaajaan, että Raittila oli voittanut Sveitsissä alppimaratonin. Mogulin sivuilta löysin linkin
kuvasivulle. Hieno meininki. Ja sitä on tämäkin. Maanantaina kevyttä pyöräilyä kirjastoon ja paluumatkalla Marvil korjaukseen viime viikon kovalla lenkillä rikkoutuneen etuvaihtajan vuoksi. Illalla koordinaatiota ja kimmoisuutta. Niitä kaipaa tämä vielä köhivä kone!

No comments: