Tiistaina tein kympin yhteydessä kahden ja minuutin vauhtileikittelyjä. Pulssia vastaan. Päälle liikkuvuutta ja muutama satanen. Iltapäivällä lähdimme suunnistamaan Maskuun. Pyörää tuli samassa yhteydessä noin 50 km, kun kiersimme alussa vähän pidemmän kautta Maskuun. Älykkönä laitoin kokonaan sisäänajattomat tossut jalkaan ilman sukkia vielä ja sain kantapäät melkoiseen kuntoon.
Nyt on taas muutama ylimääräinen päivä ilman juoksua. Yöuni jäi myös jostain kumman syystä aika vähälle. Ehken ollut tottunut liikkumaan lähemmäs neljää tuntia lähes putkeen tuoreeltaan ennen nukkumaanmenoa. Tiedä häntä. Onneksi kykenen pyöräilemään ilman verenvuodatusta. Keskiviikkona kävisimme Helsingissä ja illalla istuimme stadikalla kisojen äärellä. Torstaina noin 60 km:n pyörä, välillä kovaa, mutta pääasiassa tasaista hurraamista. Ensimmäisen kerran sekin touhu tuntui ihan ookoolta. Illalla rykäisin itseni Mikan kanssa DBTL:ään. Yöllä sitten vielä muutama keskusteleva sana elokuvista Jussin ja Anun kanssa tuossa kotinurkilla. Tänään pyöräilemme (ehkä) Saloon Jukolan talkoojuhliin. Niin ja takas tietty. Vauhtina kevyt. 100 km odottaa...
Perjantaina tosiaan käväisimme syömässä (paljon) Salossa pyörällä. Pääsimme lähtemään takaisinpäin vasta 23.00, joten paluupyöräily oli yöllinen siivu hämärässä. Hyvä homma. Kevyt rullailu tuntui niin mukavalta, että välillä meinasi nukahtaa tangolle. Pyöräilyä tuli yhteensä 120 km. Lauantaina lähdimme juhlimaan häitä, joten treeni meni enemmän syömisen puolelle. Perjantaina oli onneksi päässyt alulle niin hyvin, ettei ruokailu ollut lainkaan vaikeaa. Ehkä tämä sitten kostautui sunnuntaiaamuna kun juoksin kympin vain hieman päälle neljän vauhtia. Painoi - sekä juoksu että minä. Kiva homma oli se, että kantapäät toimivat taas eli homma jatkuu.
Saava soitti vastaajaan, että Raittila oli voittanut Sveitsissä alppimaratonin. Mogulin sivuilta löysin linkin kuvasivulle. Hieno meininki. Ja sitä on tämäkin. Maanantaina kevyttä pyöräilyä kirjastoon ja paluumatkalla Marvil korjaukseen viime viikon kovalla lenkillä rikkoutuneen etuvaihtajan vuoksi. Illalla koordinaatiota ja kimmoisuutta. Niitä kaipaa tämä vielä köhivä kone!
7/31/2006
7/23/2006
Maltti?
Perjantaina juoksin S:n kanssa aamulla ensimmäisen kympin aamulenkin. Ihan niin hienoa, ettei teistä moni usko. Haittapuolena oli se, että kunto ei meinannut kestää, mutta kun S kiristi vauhtia, niin jo vain alkoi juoksu tuntumaan helpolta. Muutama askel pitää ottaa vielä ennen kisoja... Lauantaina jatkoin lenkkeilyn juhlaa juoksemalla 11 km. Sunnuntaina tein Ruissalossa lähes valvotuissa olosuhteissa reippaahkon lenkin. Juoksin reippaan 5 km (19.05) verryttelyineen selvittääkseni polven nykytilaa ja käyttäytymistä ajattelen huomista mahdollista Kurrella käyntiä. Käynnin tarpeellisuus on pohdinnassa.
Käynti jäi väliin. Polvi ei ollut moksiskaan reipastelusta. Maanantaina lepäilin, joskin juoksin vedessä 40 min. Tiistaina juoksin taas oikeasti kympin. "Löysimme" vihdoinkin koko kierroksen yo-kylän lenkille. Koroisten nurkille on jossain juoksemattomuuteni aikana rykäisty kevyen liikenteen silta ja siinä se. Enää ei tartte hyppiä kuivalla kivien yli, vaan nyt pääse sillalla yli. On se hienoa. Keskiviikkona maisemiin saapui Juki. Menin Jukin ja Sarin kanssa Hirvensalon laskettelurinteelle ja purtsille juoksemaan mäkeä. Ei vetoja, vaan pelkkää nousua ja laskua. Loppuverskassa polvessa tuntui minimaalisen verran noin kymmenen askeleen aikana. Ei hätää. Sari osti uuden fillarin keskiviikkoiltana ja sitä testattiin sitten torstaina. Pyöräilimme 116 km saaristossa. Aikaa kului 4,5 tuntia eli ka.vauhti oli 26 km/h. Koska S pysyi niin helposti perässä (heh), menin illalla hankkimaan lukkopolkimet. Ugh! Pää paloi lähestulkoon karrelle, sillä aurinko yllätti meidät täydellisesti lenkin aikana. Huomenna juoksua.
Perjantaiaamu alkoi hyvin jumittuneella alkuverryttelyllä, jonka jälkeen juoksin neljä kierrosta reipasta/kovaa Karikolla. Oli sekin varsin väsynyttä. Sen jälkeen kentällä sataset ja muutama kovahko rullaus nurmella. Eilinen painoi. Lauantaina lähdin kevyelle pyörälenkille Kakskertaan, mutta palasin raskain reisin ja uuden ennätyksen kera. Nyt kykeni Marvililla aikaan 49.17. Olen niin onnellinen. Heh. Todellakin hampaiden vilahdettua ensimmäisen kerran Kakskerran notkossa ei paluuta ollut. Kevyt pyörittely vaihtui raakaan raastamiseen. Hyvä näin. Päivällä ajoimme mökille.
Sunnuntaina juoksimme kullan kanssa ehkä parhaissa maastoissa, mitä muistan. Somerniemen harjuksiko sitä voisi nimittää, mutta siellä metsässä sukkuloitiin metsäteitä sinne tänne. Juoksin samalla rauhallisen, mutta pisimmän lenkkini leikkauksen jälkeen, 15 km.

Key words:
harjoittelu,
juoksu,
korvaavat
7/13/2006
Nyt se alkaa taas
Sunnuntaina parin tunnin kevyen pyöräilyn perään 10 minuuttia kevyttä, mutta OIREETONTA juoksua. Polvessa kuitenkin sellainen tuntuma, että lunkisti pitää ottaa. Tällä kertaa huomenna ei ole 27
km:n lenkkiä. PNG:tä katsellessa tuli kuuma. En ollut ainoa, jolle kävi niin.
Maanantai ja viimeinen työviikko ennen lomaa alkoi pitkästä aikaa tutulla puuhalla: vesijuoksulla. En tehnyt sitä kuin 40 minuuttia, eikä polvi - ainakaan siinä ajassa - pahemmin vihoitellut. Ehkä se tulee kuntoon? Maanantaina iltapäivällä lepäsin. Tiistaina kevyttä juoksu 15 minuuttia. Polvessa tuntui kun poistuin urkkapuiston nurmelta kotia kohti. Juoksun jälkeen kevyttä uintia. Huomenna jalka on juoksulta rauhassa ja teen vain pyöräilyä. Rauhassa pitää edetä ja ehkä hakea vielä piikki. Piakkoin.
Keskiviikkona tein aamulla reippaahkon pyörän aamulla, hieman yli tunnin. Illalla uimassa. Torstaina vain kuntopiiriä kentällä, uudella sinisellä tartanilla. Muutoin annan jalan olla rauhassa. Perjantaina päivä alkoi iloisesti. Ensinnäkin loma alkaa tänään, ja toiseksi juoksin kivutta puoli tuntia. Varsin kevyttä juoksua, mutta kuitenkin. Polvi ei myöskään pahemmin oireillut juoksun jälkeen. Jopas jotakin. Illalla kevyttä pyöräilyä pari tuntia, muut olivat silloin matkalla Mikkeliin. SM-viesteihin. Siellä olisin ollut tänä vuonna lähinnä kuvaamassa juoksijoita. Se on asia, jossa pääsen nykykunnossa lähimmäs rataa.
Viikonlopusta on sanottavana vain nämä: Danko Jones, Flogging Molly ja Tool. Näistä odotin Tool'a eniten - lähinnä ko. orkesterin pirullisuuden vuoksi. Danko Jones tosin oli energisin kaikista. Toolia sain nauttia melkoisen älykön ja hänen lakeilijoittensa läheisyydessä. "Ylipaino on ylivoimaa" oli ainoa, mitä tämän lähes kaksmetrisen ja 170-kiloisen Cro-Magnonin suusta tuli ulos. Hän päätti nauttia Toolin hienoudesta mölyämällä tuota edellä mainittua loppuun asti pähkäiltyä sivallusta ja tumppasi ylipainonsa villitsemänä pogoajia tasaista tahtia kanveesiin. Ainoa osa, joka siinä liikkui olivat kädet ja nekin varmaan omasta tahdostaan. Tai sitten hän oli oikeassa, ja minä olen vain liian vanha ja väsynyt seuraamaan festareita usean päivän ajan. Tool oli kuitenkin hyvä. Niin kuin muutkin mainitsevat bändit. Ja oikeastihan mun piti olla Mikkelissä SM-viesteissä. Lauantaiaamulla tein runsaan tunnin kovan pyörän ja sunnuntaina juoksin Karikolla puolituntia. Pikku hiljaa.
Maanantaina vietin (ansaittua) lepopäivää ja ensimmäistä virallista lomapäivää. Pää meinasi hajota. Onneksi Sari sai puhuttua mut pysymään kotona, eikä palaamaan töihin... heh. Tiistaina kävin aamulla vesilenkillä (45 min.) ja iltapäivällä puolen tunnin juoksulenkki. Tiistaina selvisi myös, että tämän päivän Raastokympin kenttävaraus on pielessä. Alun perin 18-22 kenttävaraus onkin todellisuudessa 18-20 varaus. Mielenkiintoista. Sain puhuttua kenttähenkilökunnan jäämään paikalle niin, että kisa voi sentään alkaa 21.00. Tän kympin kanssa on kyllä ollut sellainen kikkailu välillä menossa, että on todella kiva, että kisa edes juostaan.
Tänään jatkoin ensimmäisen kerran juoksua kahtena peräkkäisenä päivänä. Matkana oli huimat 5 km. Polvi on hiljaa. Raastokymppi meni hyvin, juoksijat saapuivat paikalle, keli oli ok, katsojia oli yllättävän paljon ja taputusta kuului epäturkulaiseen tyyliin koko kympin ajan!!! Jokinen juoksi hienosti alle 30.00, mutta Jussi tai Måre eivät saaneet EM-rajaa rikki. Ainakin Jussilta nähtiin hyvä yritys. Torstaina ehdin kuin ehdinkin Z:n matkaan Suomen yleisurheiluarkiston vierailuun. Löysimme muutama esimerkillisen raastokuvan.

korvaavat,
raasto.com,
vammat
Subscribe to:
Posts (Atom)