3/26/2006

Polvi edellä

Maanantaina käväisin kuntopiirissä. Menin täysin puhki siitä. Vaimo-kulta oli tehostanut kuntopiiriohjelmaa entisestä. Hyydyin tosin vasta viimeisellä kierroksella. Iloinen uutinen on myös se, että Tool ja Danko Jones saapuvat tuohon lähelle ensi kesänä. Niin ja Flogging Molly. Sitäkin jaksaa seurata - ainakin niitä rymistelybiisejä. Seven Deadly Sins.

Magneettikuvauksessa ei polvesta löytynyt oikein mitään rationaalista syytä nykyiseen ongelmaan. Mälsää. Lopullinen tuomio siitä tulee ensi maanantaina. Polven takaosassa limapussissa on jotain häikkää, joten se on varmaan seuraava ongelma. Ihme touhua. Torstaina nukuimme pitkään. Puoli kahdeksaan, joten juoksutunnustelu jää iltaan. Hyvä näin. Tai sitten
ei. Mielummin näin.

Tänään oli testijuoksu. Kävin aamulla sitä ennen juoksemassa. Vain 5 km, jos huomenna on pidempi. Olin hieman kateellinen Pasille ja Mikalle, kun he maalin jälkeen nojailivat polviinsa. Tuollaista oikeanlaista pahaa oloa tässä on jo kaivattukin. Nyt sataa räntää.

Sunnuntai osoitti pilviä hipovan fiksuuteni. Muutaman lämmittelylenkin jälkeen juoksin 2.07-pituisen pitkän lenkin. Ei helvetti! En meinannut päästä kotiin asti, mutta onneksi raasto.com'n muu toimitus kokonaisuudessaan saattoi minut perille. Perhana kun uusia paikkoja kolottaa taas. Nyt täytyy keräillä muutama päivä ja muistella maltin merkitystä... Tällä tavoin olen taas telakalla ihan just. Kipeistä paikoista ei sen kummempaa, mutta polven vanha kipupiste ei pahemmin oireile nyt. Heh.

Maanantai alkoi tutulla polvikivulla, mutta nyt se on siirtynyt oikeaan polveen. Nyt sain suoralta kädeltä kärsitä maltittomuudestani. Tämä lienee siitä oikea rankaisu. Joo. Leikkaussali kutsuu kuulemma. Vekkulia kun nyt polvi tuntuu jo kestävän juoksua ja oikea alkaa oireilla. Sanoisinko, että onpa perkeleenmoista. Siispä operaatiosta tehtiin alustava juttu vasta ja nyt katsotaan, mihin tämä nykyinen tie johtaa. Jos tulee kuntoon näin, niin hyvä ja jos ei, niin veitsi viuhuu. Sekin on hyvä siinä tapauksessa. Huomenna Hämeenlinnaan ja keskiviikkoaamuna lopuksi viikkoa Jyväskylään. Siellä voisi vähän lenkkeillä....

Juu. Lenkillä tuli käytyä Jyväskylässä. Osittain sen vahvistamin ajatuksin laitoin eilen Jonesille viestin, että tähystykseen tullaan. On pirullista tsekkailla ulos, kun keli paranee ja juoksukeli ovat aina vaan paremmat. Polvi kestää kaikkea muuta kuin juoksua ja se tästä tekee raastavinta. Jyväskylässä näin Takalan Miikan ohimennen. Ei hänelläkään ihan lunkia ole tämä harjoituskausi ollut. Kai se tästä - itse kullakin.

No comments: