Heinäkuu oli ensimmäinen varsinainen treenikuukausi vamman jälkeen.Pääsin tuplapannasta. Ensimmäinen tapahtui sadan kilsan viikkojen jatkumolla ja jälkimmäinen alittamalla kympillä 35.00. Perjantain iltapäivän juoksu vaihtui neljän tunnin melontaan merellä. Se oli varsin miellyttävää puuhaa. Odotin käsien ja yläselän jumiutuvan hieman siitä, mutta eipä melonta vielä ole pahemmin kostautunut. Lauantaiaamulla klo 9.00 vedin kovan kympin 34.55. Viimeinen kolonen kulki jo alle 10.00, joten miellyttävä kiihtyvä treeni tuli taas tehtyä. Iltapäivällä olikin sitten Peran kanssa Myrskylässä juoksemassa kevyttä Laivakuopalla. Lassen nurkilla taas. Oliko hienoa? Huomenna on tiistai ja vuorossa on aamutuimaan VL:ää ja sitten autotalliremonttia Liedossa. Illalla lenkki Z:n kanssa. Z is back!
VL oli raastoa. Kymppi meni sillä leikkimisellä 3.45/km, joka on ihan kiva reippaaksi lenkiksi, jos olisin sellaista tehnyt. Nyt vetelin välillä jopa hampailla. Brittien maajoukkueen kestojuoksijoita näkyy jo aika tahtia liikkuvan Karikolla. Kaipaavat nurmikoita ja pehmeämpiä alustoja kuin meikäläiset ulkoilureitit. Hei, Paavo veteli ratakiskoilla... Joo, eipä aleta nyt ylimieliseksi. Jo Pavey veteli radalla 1200m:siä ja kakssatasia hirmuvauhtia. Ei se mitään.
Torstaiaamu alkoi 15 km reippaalla. Ja millaisella reippaalla! Piti pidätellä, etten juokse liian kovaa. Pulssi pysyi hyvin kuosissa, mutta vauhtia alkoi olla "liikaa". Hieno fiilis. Normaali reippaan aika parani 1min 50 sek. (ka.vauhti 3.48/km) ja pulssi oli kuitenkin alhaisempi kuin esim. viime kerralla. Että kun on hienoa. Iltapäivän lenkin jälkeen vasemman jalan reidessä on iso väsy. Iso väsy tuntui myös Tohon kanssa juostulla kevyellä. Nooh, iltatreeni vaihtuu ja huomenaamulla mennään taas kovaa. Jos jalan tila sen sallii. Vasemman reiden sisäsivussa polven yläpuolella on kohta, joka kipeyttää koko jalan toiminnan.
Hieno kesän punnerrus kostautui aika nopeasti. Määrää nuorille! Lauantaina kymppi 34.53 ja loppuverryttely nilkuttaen kotiin. Reisi oli aivan sökönä. Sunnuntain pitkä suosiolla väliin. Maanantai myös. Huomenna haen piikkiä. Hitto sentään. Onneksi olen jonkinmoisessa kunnossa kun palaan töihin. Tiistaina näytti taas valoisammalta kuin koskaan. Heh. Reiteen ei tunnu. Peruin lekurin ja piikityksen. Tänään ja huomenna vielä lepoa ja ultraa. Torstaina kevyt kokeilu ja jos tuntuu niin sitten lekurille. Näin on nyt hyvä. Tosin paremminkin voisi olla, mutta...
8/09/2005
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment