Toukokuu II

Nopeasti ne tilanteet muuttuvat. Nyt on taas pälli revetä. Sunnuntaina illalla kävellessä (!) navicularen päällä rävähti aivan pirun moinen viiltävä kipu, joka vain paheni maanantaina. Kipu on erillään entisestä kohdasta, joka minut pysäytti, mutta se on selvästi samaa pataa serkkunsa kanssa.

Hitto kun piti sitä mattotestiaikaa varata. Eka yrityksellä murtui pohjeluu, toisella aktivoitui astma, kolmannella tuli puolen vuoden stoppi ja nyt laitoin perjantaina kyselyn sopivasta ajasta ja eikö sitten jo sunnuntaina helvetti ole päällä. Ihan jos rehelliseksi alan, niin minusta ei heti ole altaaseen menijäksi. Toivottavasti tämä on vain aavekipuilua. Hiemanko ketuttaa. Tänään illalla voimaa ja allaskoordinaatiota. Huominen kevyen viikon ainoa kova jäänee väliin. Torstaiaamuksi sain lääkärin, joten ehdin vielä ennen promootiota sinne. Hyvä niin.

Tiistaina en pystynyt tekemään voimaa. Keskiviikkona ei sujunut enää edes pyöräily. Onneksi voin kompensoida urheilun järjestötoiminnalla... sick. Heti torstaiaamusta sain piikillisen kortisonia, tulehduslääkettä ja pari viikkoa lepoa juoksusta. Nähdään taas. Illalla hion miekkaa. Huomenna sovitan hattua ja lauantaina purjehdin. Sellaista se on tohtorin elämä. Altaaseen mars!

Urheiluliittolaiset juoksivat hyvin maastoissa. Kiva homma. Oli varsin hienoa katsella raastoa, rauhallista aloitusta ja viekasta nousuakin telkasta. Vanha itkuvirteni puolestaan kuuluu, että jospas olisin saanut olla mukana... Juu. Pitäisikö käydä hakemassa se kirves töröttämässä sieltä kaivonkannesta, jonne sen paukautin viime viikolla. Kohta on kirveellä taas töitä. Uskon niin. Viime viikolla en tehnyt mitään. Tanssin vanhoja tansseja perjantaiyöllä, se oli ainoa treeni. Akateemiseen juhlaan osallistuminen oli pelkkää juhlaa ja siitä olen tyytyväinen. Jalka kesti perjantain ihan kunnolla. Altaaseen en kuitenkaan mennyt minään päivänä. Enkä ole helpolla menossakaan. Pyöräilyä ei voi nyt tehdä, koska haluan antaa jalan palautua. Hitto sentään. Keskityn nyt töihin. Right... Uuden masennusaallon keskellä on kuitenkin aurinkoista, sillä se on niin kuin ihan vissi, että tulen takaisin.

Nyt alkaa näyttää paremmalta. Eilen tuli mitta täyteen irtokarkkien syömisessä ja aamulla venyttelin ohimennen takareisiä. Mitääntekemättömyys alkaa ahdistamaan. Viikonloppuna aloitan juoksemisen uudelleen. Siis, jollei mitään häkellyttävää tule vastaan sitä ennen. Mitähän tuo tarkoittaa? Maailmanloppua? Vesisadetta? Nyt on totaalitaukoa takana 1,5 viikkoa. Tulehduslääkettä veressä ja sormet punaisina. Kevään loppu on joka vuosi samanlaista raastamista töissä. Ehkä on jopa ihan hyvä, etten kykene lenkille, niin voin tehdä senkin ajan töitä. Jep jep.

Aamulla kuntopiiri. Kiva kun tuli hiki pitkästä aikaa. Jalassa ei tunnu nyt miltään. Odotan sen kanssa kuitenkin vielä viikonloppuun. Illalla järjestöjyräilyä. Huomenissa voisi tehdä jotain aerobistakin taas, jotta muistaa mikä on tärkeintä. Teen ehkä. Ei paljoa ole enää kiinnostaneet korvaavat. Ainakaan viimeiseen 1,5 viikkoon. Vedinhän jo mäkivetojakin. Ja tonneja. Veri tuntui taas virtaavan. No, pian tilanne taas normalisoituu.
Torstai on toivoa täynnä. Jukka oli juossut eilen uuden ennätyksensä vitosella. Muutenkin Notkean Raivon ja Urkkaliiton kestävyyskevät on ollut valtavan hieno. Karhu-viestissä ja SM-kisoissa on menestytty monen urheilijan voimin, mikä on varsin soveliasta. Kunhan kesä jatkuu yhtä hienosti.