4/11/2008

Ei ole vilu

Eilen oli köykästä pari lenkkiä. Iltapäivällä keli oli aika makoisa. Vähän niin kuin ennen vanhaan etelän leireillä. Hajukin oli samanlainen. Valtava pettymys oli kuitenkin kuulla, ettei TuUl saa kasattua miesten joukkuetta Karhu-viestiin. Kummallista. Se on ollut aina vähän niin, että ensiksi tulee seura ja sitten muut kokoonpanot. Enää ei ole niin ja nyt kaikki näköjään kärsii. Onneksi naisilla on kaksi joukkuetta ja kait triatlonisteilla on toinen.

Tänään kävin jo aamulla vetämässä 15 kiihtyvää reipasta. Vauhti oli siinä 4.00/km molemmin puolin. Pääosaltaan alle. Juoksin sen uusilla Zoom Eliteillä ja sain vaivanpalkaksi yllättäen verikellon. Se lienee siksi, että ei ole ennen tossuja sisäänjuostessa ollut näin hikisiä olosuhteita. Verryttelyt yhteensä 8km. Iltapäivällä keskityn venyttelemään ja yritän tsempata itseäni siihen, etten lähde huomenna poikain matkaan pitkälle vaan vetelen omaa vauhtia.

Nääh, kävinkin illalla vielä verryttelemässä. Oli kivan lämmintä, +29C.

1 comment:

Henrik H said...

Terveiset jenkkilän lämpöön. Turussa tulee vettä ja niin yritti tulla Maskussakin. Olipa melko ankea fiilis lähteä juoksemaan, kun kalustetalon pihalla coveripummpu veivaa Juice Leskisen biisiä ja ainoa huoli on, montako paitaa pukee päälle. No, minkä kesä kastelee, sitä ei juoksu kuivaa. Onneksi taivas ei auennut ja 1/2 matkan sai juosta happekkaassa ilmassa, kuivana. Niin vissiin saivat myös nopeimmat kokopitkän taittajat.

Tuskaista taaperrusta - Mika lähti kuin Ike hallituksesta ja minä hölmönä perään - tahditti kelpo sikermä 1980-luvun heviä. Viimeisillä parila kilsalla kärsin äänentoisto-ongelmista, kun King Diamond tuuttasi Abigailin stereotestinä napista toiseen. Paholaismaista.

Ja kyllä, TuUL miesten passaus Karhuviestistä oli todella outoa. Voittopaineet lienevät kovat, joten mieluummin skippaus kuin kova ja hyvä suoritus?

http://www.saunalahti.fi/~pam7/masku2008/tulokset.htm#M

Henrik