Not even a heavy stride

Jaloista on veto poissa.

Heavy stride

Kymppi suht täysiä 37.50. Treeni puree. Meikä on ihan ulapalla ja savessa samaan aikaan. Viikko 107 km.

Tempo, tempo

Ha! Taas on aamutreeni takana. Tänään paukutin poikain kanssa 3 x 9 minuuttia tasaista tempoilua. Aamukuudelta taas, kuinkas muuten. Tänään oli jo kotvasen lämmintä, samoin eilen.

Lämpimintä tällä viikolla oli tiistai-iltapäivällä kun lähdin vaimon seuraksi hot joogaan. Puolitoista tuntia +45-asteisessa huoneessa. Selvästi yli meikäläisen notkeuden rajojen. En vieläkään tiedä tuliko hiki lämpötilasta vai siitä, että ei vain taivu. Toisaalta kaipaan saunaan niin paljon, että tällaisia pitää kokeilla. Ehkä löydän sieltä tänään uudelleen.

Early in the morning

Väänsin taas itseni harjoittelun makuun. Olin juoksemassa 800m:n toistoja aamukuudelta pikkupakkasessa. Pimeyden keskellä mustalla tartanilla. Ihan pirun hienoa, vaikkei kulkenut pätkääkään. En kyllä muista, että kovempi vauhti olisi koskaan maistunut erityisen mukavalta aikaisin aamulla. Ja olihan tämä jo toinen kerta kun lähden rykimään 6.00 A.M. Mutta onko sen nyt niin väliäkään, kunhan tulee kiusattua taas.

Löysimme jonkinasteisen oikoreitin tälle uudelle kentälle heti ekalla kerralla. Täällä on siis 3,5 km:n säteellä kolme yu-kenttää (joista kaksi on väriltään musta). Illalla onkin tarjolla sitten jotain aivan muuta.

Viikonloppu

Lauantaina roikuin muiden mukana ja välillä vauhditin pitkää lenkkiä. Itse asiassa monen kollin vauhti hiipuu siinä kymmenen mailin jälkeen. Paitsi Carloksen. Carlos juoksikin pitkää eilen maratonin verran, mä vain 28km. Tosin ihan kivalla vauhdilla näin taukojen jälkeen.

Tänään kävimme metsässä, uusilla hoodeilla. Löysin sieltä ehkä salaisen aseen. Harmi vain, etten pääse hyötymään metsän keskeltä löytyneen runsaasti polveilevan nummimaisen maaston tarjoamista treeniavuista vielä Cherry Blossomissa. Tuo lähes 15.000 juoksijan tähdittämä 10 mailin kisa piti olla vähän niin kuin kevään kohokohta. On se sitä vieläkin, mutta hieman eri merkityksessä. Ja liian nopeasti. Muuten elämä on varsin kivaa. Kurkku tosin tuntuu taas kipeältä, mutta olihan tässä jo terveitä päiviä. Mitä niitä nyt oli... kymmenen?

Äh, aamulla ei tunnu missään.

Jutut normalisoituvat

Taas alkaa maistumaan siltä, että pohja notkahtaa. Siis, että pääsee eteenpäin. Tänään lähden tekemään taas ensimmäistä treeniä sunnuntain pitkän lenkin jälkeen. Heh.

Alla oleva kuva tiivistää nykytilani aika hyvin.

Virginia Beach

Paras puolikkaan reitti ikinä. Tasainen kuin harmaa maanantai. Juoksin ekat vajaa kolme mailia vastatuuleen isomman porukan kanssa, kävin metsässä ja sitten hinutin tasaisen hidasta vauhtia maaliin. Myös siinä vaiheessa kun naisten kärki viiletti ohitseni. Kellotin kevyesti kaikkein hitaimman aikani, mutta juoksin sen neljä päivää flunssasta toipumisen jälkeen. 1.17.49. Kamalaa, mutta mukavaa. Viimeiset neljä mailia tuuli selän takana ja edessä alamäkeen viettävää Avenueta. Kärjessä nuo veikeät Boulderin pojat vetivät 63-alkuiset. Paikalla oli suhteellisen kova tuuli, kun yöllä aluetta vaivanneen myrskyn jälkimainingit hellivät juoksijoita. Olin omassa ikäsarjassa toinen, mutten sitä siinä vaiheessa tiennyt kun lähdimme kohti kotia. Missasinkohan isonkin summan? Puolikkaalle osallistui 5.500 juoksijaa.

Kisa oli isosti järjestetty. Ison Atlantin pauhatessa reitin vieressä oli välillä aika pieni olo. Joskus on.

13.1

Hhmmm... eilen eka oikea lenkki. Tänään toka: kävin reipastelemassa 12 km, johon sisältyi 3 km aikaan 10.40. Parin päivän valmistautuminen ei anna odottaa sunnuntain puolikkaalta juuri mitään. Ehkä kuitenkin pääsen maaliin. Tässä vaiheessa aika sama tuo. Saavalle pahoittelut tällaisesta asenteesta.

Takaisin asvaltille

JAAHA!

Otin tänään ensimmäiset juoksuaskeleet sitten Louisianan keikan. En ollut edes piipahtunut ulkoilmassa muutamaan aikaan, ja ulkoilu oli auvoisaa vaihtelua tasaiseen jurnuttamiseen. Kun arki alkaa kuulostamaan Fu Manchulta, on aika tehdä jotain toisin, opin. Älkää ymmärtäkö väärin, pidän edelleen Fu Manchusta.

Keuhkot ovat olleet ulkoavaruudessa. Jalat ties missä. Tuntuu kuin taukoa olisi vuosia 1,5 viikon sijaan. Harmillista on, että edellisestä kovasta on nyt yht'äkkiä 2,5 viikkoa. Minkäs sille mahtaa kun sairastaa...

Eipä tässä...

Olin tänään sairaalassa. Ensiavussa. Sinne piti mennä, jotta saisi antibioottia. Samalla tavalla kuin olen tullut lääkityksi vastaavassa tilanteessa monesti. Antibioottia ei kuitenkaan herunut. Olin siellä rapiat neljä tuntia. Minua testasi, mittasi ja tivasi 10 ihmistä. Otettiin EKG:t, verikokeet, keuhkoröntgen ja muita testejä mitä en enää muista. Suomessa olen tottunut tapaamaan kaksi ihmistä, joista toinen on lääkäri. Nyt ei kymmenen ihmisen joukkoon lääkäriä osunut. Huono otos? Niin, en kuulemma ole kipeä. Heh.

Juoksut ovat nyt sivussa niin kauan kunnes paranen itsestään niin kuin Terminaattori tapaa tehdä.

Oh man

Keuhkoputkentulehdus tuli uudelleen kylään. Hengitys on aivan piipussa jo pelkästään tuolilla istahtamisesta. Sunnuntain 8km kulkee kovaa ja ensi viikonlopun puolikas suoriutunee hölkkänä. Sappeni kihisee.

Taas

Muutama päivä on tullut juostua vain kevyttä. Hengitys on taas jumissa. Pirullista. Tänään piti juosta vetoja ennen lentoa, mutta ne jäävät väliin. Ehkä pääsen torstaina tempoilemaan. Sunnuntaina on 8km:n kisa D.C:ssä, mutta valmistautuminen siihen on ollut lähinnä flunssaista.

Eilen vääntäydyimme lenkille vielä alkuyöstä, ukkosmyrskyn jälkipyykissä. Oli hiljaista.

Aurinko paistaa

Maaliskuu alkaa melkoisissa fiiliksissä. Lensimme aamulla Louisianaan. Juoksin just ekan reippaan flunssan jälkeen. Ei kulkenut. Ei vaikka lyhensin sitä puolella. Lämpöä seinien ulkopuolella on +25C, mikä on vekkulia aamun pakkaskelin jälkeen. Kilpikonnat kolistelivat juoksupolun varrella. Haisee suolta.

I'm back

Kävin tänään ulkoilmassa ensimmäisen kerran sitten tiistaiaamuna. Tuulettamassa keuhkoja. Kiva kun happi kulkee taas. Parin päivän päästä olen taas tolpillani. Tuolla syvässä etelässä.