8/20/2007

Viisastuu

Viikonloppu meni nopeasti. Väitöstilaisuus ja koko päivä oli mitä onnistunein. Pääsin siellä välissä vähän lenkillekin. Lauantaina piti reipasta, muttei pystynyt. Sunnuntaina juoksi ekan pitkän pieneen aikaan, 28km ja siihen päälle muutaman tunnin melontareissu Aurajoella. Ihan rendoa.

8/17/2007

Futista

Maanantaina kykenin kahteen kilometriin. Jalat ovat aivan uuvuksissa. Lirputtelin vedessä Maskussa hieman aikaa. Ehkä se palautti. Tiistaina aamulla tunti pyörää ja iltapäivällä Tohon kanssa kevyttä. Keskiviikkona avasin pelin kevyellä ja jatkoin iltapäivällä neljä kertaa Karikolla. Sen jälkeen uuvahdin taas. Oli sen verran kuumakin. Huomenissa aamulla kohti J-kylää, jossa on taloustieteilijöiden futiksen SM-turnaus. Toivottavasti paikat pysyvät ehjinä. Väsymyksestä viis...

Selvisin J-kylästä ehjin nahoin. Paikat, selkä ja pakarat, ovat vain väsyneet. Kyynerpäässä äijämäinen palohaava ja vatsassa nappiksen ruhjeita. Olen kyllä huono pelaamaan, mutta yritinpähän kuitenkin. Nyt TAAS pari päivää rauhassa. Sitten alan paneutumaan harjoittelemaan syksyä ja ensi kautta varten. Syksyksi perustaa, jotta kestää sitten kehittyä. Kovat puheet näet.

Viikonloppuna alkoikin sitten flunssa. Keskiviikko menossa. Aamulla kävin vähän ulkoilemassa, mutta vielä ei kykene treenaamaan. Rauhassa nyt vain. Kullalla onkin sitten väitöstilaisuus perjantaina. Se taitaa jännittää minua häntä enemmän.

8/06/2007

Rock

Tsekkasin sitten molemmat. Aamulla muutaman tunnin unien jälkeen Brunin ja Pasman kanssa kevyt 20km. Eturessut ovat kuin tuhon jäljiltä. Eilinen Lohihölkkä oli tiukkaa settiä jalkapalloilun väsyttämille ressuille. Juoksin sen ylämäkiä lukuun ottamatta helppona. 3.30-vauhdilla. Lämmin keli oli, mutta onneksi Vehmaalla pääsin raikkaaseen vilvoitteluun. S oli triathlonkisassa toinen. Iltapäivällä vietin aikaa Vantaan Korsossa, Millencollin yllätti, Lapko myös ja NIN teki tehtävänsä...

Elikäs yritin taas juosta kisaa ilman nukkumista ja ravintoa. Koska opin mitään?

8/04/2007

Kesäloma rientää

Maantaina kevyttä. Aamulla ja illalla. Tiistaina jäi tonni vetämättä. Meidän piti lähteä melomaan, vaan eipä menty. Ei keli pahemmin houkutellut moiseen. Sokeria. Huomenna yritän aloittaa taas harjoittelun. Tai sitten en. Tänään juoksu tuntui vain ja ainoastaan epämiellyttävältä. Ei kiva.

Sain hieronta-ajan keskiviikkoillaksi. Siis tälle päivälle. En kuitenkaan malttanut alkuperäisestä ja päivitetystä suunnitelmasta viettää passiivista lepoa vaan piipahdin radalle kokeilemaan josko tonnit sittenkin kulkisivat. Eivät kulkeneet. Eka 3.07 ja sitten kun kiristin vauhtia niin aikaa kului jo 3.11. Heh. Vedin siinä sitten kiukuspäissäni kaks neljäsatasta (69 ja 67) ja sit pari kakssatasta (32 ja 31). En täysiä, mutta edes vähän yrittäen. Tää oli nyt tässä. Nyt hierojalle ja sitten taas paluu koneen harjaannuttamiseen.
Kyllä! Rage Against The Machine kuuluukin sille listalle, joka lähtee mukaan USA:aan. Menin katsomaan Famin trailereita tän päivän juoksujen jälkeen ja kadun nyt nynnyä meininkiäni ja harmittelen vielä viimeisen kerran ääneen, että olen näin vanha.

Torstaina kevyttä ja siihen yhteyteen 1,5h futista, joka ei ollut niin kevyttä. Perjantaiaamuna lonkankoukistajissa, reisissä ja alaselässä tuntui noinkin vähäinen pallottelu. Tosin nurmi oli suht liukas, joten se lisäsi jännitystiloja. Näppärää touhua se oli. Viikon päästä onkin sitten taloustieteilijöiden SM-turnaus... Tänään vähän synttäreitä, huomenna hölkkä ja sunnuntaina Ankkarock. Lunkisti loppuloma...! Siinä välissä vähän UMF:a, jos ehtii. Siellä olisi Pan Sonic seuraavan kerran sitten kesän 2000. Kid606 näkyy myös olevan kehissä. Aivan naapurissa, mutta pirun myöhään tosin.