12/31/2006

Joulukuu II

Täällä on taas ollut herkkää. Päivityksiä ei ole tippunut teknisten ongelmien ja erityisesti niiden hoitamisen vuoksi. Ihan sama. Eipä tässä kummempia. Kevyttä viikkoa tarjolla. Keskiviikkona vedin luolassa 5km 17.17 kiihdyttäen 3.45/km-vauhdista. Tiistaina tajusin, ettei juuri sataneessa lumessa tehdä kevyttä pyöräilyä, vaan raskasta pyöräilyä. Tulipahan sekin koettua. Sillä väliin toisaalla.

Jouluaaton pitkänä kävi 30 km. Nyt oli kasassa iso porukka. Brunia ja Jolea myöten. Hieno meininki lähteä niin isolla sakilla aaton pitkälle. Maanantaina Somerniemellä kevyt 10 km. Nyt vatsalaukku edelleen turpeana.
Tiistaina kävimme Jukan kanssa juoksemassa tonneja Ruissalossa. Taas oli lämpimähkö keli ja pitävä alusta. Päivämäärällä 26. joulukuuta siis... Mulla ei pahemmin kulkenut, mutta sattuuhan näitä. Keskiviikkona pääsin itseään parantelevan Tohon kyytiin. Onneksi oli rauhallinen meno. Pystyi ihan puhumaan. Torstaina luukutin aamulla vitosen Uudenmaantiellä hieman kovempaa kuin kovimmillaan tänä syksynä. Hyvä fiilis, vaikka epäröin koko harjoituksen mielekkyyttä aamuisen olotilan johdosta.

Perjantaina tuplalenkit, illalla Peran varpajaisissa. Hieno meininki kaikin puolin. Lauantaiaamulla pääsin triatleettien kanssa uimaviesteihin ja vesipallo-otteluun. Happivelkaista puuhaa. Iltapäivällä pulssirajoitteinen kymppi. Kulki 1.20 paremmin kuin kolmena edellisenä kertana. Huomenna olisi Liedossa uudenvuodenjuoksu, mutta se jää väliin tupareiden johdosta. Ensi vuonna sitten... Vuoden viimeisenä päivänä lasketeltiin pitkää Tohon ja Artsin kanssa. Viikkoon 107 km. Satanen on ylittynyt edellisen kerran viikolla 42 vuonna 2005. Tähän on hyvä päättää tämäkin epätasaisen taivalluksen täyttämä vuosi.

12/17/2006

Joulukuu I

Jalka toimi kivasti. Edelleen tosin jännitti, että miten se kestää tästä eteenpäin. Vedinkin kovan, mutta vain 9,6 km (33.10) eli tuollaista kolmen puolen vauhtia. Hyvää reittiä tosin, Somerniemellä, uuvuttavissa ja pitkähköissä nousuissa.

Seuraavana aamuna juoksin T:n ja Z:n kanssa 22 km. Kiva fiilis, ei tunnut polvessa miltään, mutta reisissä kyllä. Siellä tuntui puuduttavat ja hivuttavat ylämäet, jotka tuntuivat raskailta tällä kunnolla, mutta se ei paljoa haittaa. Huonomminkin voisi olla. Viime viikkoon tuli 70 km, joista osa oli jo vähän nohevampaa juoksua. Tiistaina jäivät juoksu kiireiden vuoksi sikseen. Itsenäisyyspäivän kunniaksi juoksen sitten viissatasia.

Juoksin kai mitään viissatasia. Paikat olivat aivan puuduksissa maanantaisesta. Juoksin vain kevyen kympin. Tai ei se niin kevyeltä tuntunut, kun takareiden ja pakarat löivät kipinöitä. Tänään torstaina avasin pelin jo aamulenkillä ja nyt olen kohta puoliin siirtymässä uudelleen jaloille. Ekaks kävelyä kotiin ja sitten kovalle vitoselle. Menisköhän alle 19.00? Meni meni. Täysin optimikelissä Uudenmaantiellä kulki 16.58. Aika helpostikin vielä eli hyvin kulkee lyhyenkin treenijakson jälkeen. Ei tuntunut kuin pahalta ja lopussa hieman enemmän pahalta. Hyvä fiilis. Nykytuurilla huomenna tapahtuu jotain jaloille...

Ei tapahtunut kummempia. Hyvä juttu. Aamulenkki kevyenä kymppinä ja sitten NELJÄN tunnin "junamatka" Helsinkiin. Kupittaalta tyrkättiin bussilla Saloon, jossa ilmeni, että myöhästyimme muutamalla minuutilla. Näppärästi sitten Karjaan ja ties minkä kautta Helsinkiin. Myöhästyin kauppa- ja teollisuusministeriölle lupaamastani esitelmästä vain 1,5 tuntia. Onneksi heillä oli joustava aikataulu. Ei muuta, mutta vähän alkoi jo väsyttää. Lauantaina taivalsin pulssirajoitteisen reippaan kympin, jotta saan vähän ravita olematonta peruskuntoani porras portaalta. Aikaa kului hieman alle 40 minuuttia. Jaksoin sentään maaliin asti. Sunnuntaina Z:n kanssa kevyt 25, ja viikkosaldoksi 84 km. Kuka näitä laskee on seuraava natta.

Tiistain avasin saumattomalla kettuuntumisella. Hain eilen uuden takakieron mankeliin ja se oli hieman edellistä leveämpi. Siis ihan millin verran. Jarrujen kanssa meni sitten hermot, kun en saanut hommaa säädetyksi millään tai ainakaan riittävän nopeasti. Ei hermot isosti menneet, mutta vähän edes. Töihin pyöräiltyäni hieman yli puolen välin taskustani putosi jakoavain ja havaitsin samalla laukkuni jääneen jonnekin. Käännyin palauttamaan jakaria kotiin ja siltä matkalta löytyi myös laukkuni. Kotipihalta. Pientä hajamielisyyttä havaittavissa... Sain muuten äsken Jeesukselta meiliä. Laittoi todennäköisen virusviestin tulemaan. Näin joulun allakin vielä. Outoa puuhaa, mutta jätin silti avaamatta. Ehkä kuulivat minun iloinneeni edellisen Imagen juttua. Ketkä kuulivat? Muutaman tunnin päästä Jukin kanssa tekemään VK:ta. Suunnistajat vetäisivät tänään intervalleja, mutta I'll have to pass.

VK:t kulkivat hyvin. Nousujohteisestikin vielä. Kilsavauhti oli taas 3.25:n tuntumassa, mutta pulssi ei vain lähde enää ylös. Kolmen viikon treenin jälkeen kuitenkin tilanteeseen hyvin tyytyväinen. Keskiviikkona 50 minuuttia vesijuoksua ja paljon ruokaa. Tänään reipas, pulssin rajoittama kymppi. Kymppi eteni ekan vitosen ajan hirmu helposti, mutta takaisin käännyttäessä helppouden tarjonnut myötätuuli ei tarjonnut mitään apuja. Kulku oli kuitenkin iisiä ja viime kertaa alemmalla pulssilla pääsin jopa hieman kovempaa. Nousukunnon tai puolet matkasta avittaneen myötätuulen ansiota. Tänään jaksoin aamulla vain vitosen, jonka sijaan olisin voinut vaikka nukkua. Sen verran siitä oli hyötyä. Huomenna on testijuoksu, joten saan sitten taas juosta lisää. Ei hätää. Ensi viikolla kevyt viikko. Nyt työvoimapoliittisen neuvottelukunnan kuultavaksi. Neljän tunnin reissu puolen tunnin settiin. Paluumatkalla alkaa henkinen loma...

Testi kulki puoleen matkaan asti hyvin. Siitä eteenpäin ei. 17.38, parannusta viime kertaan knafti 20 sekkaa. Sunnuntaina pitkää Ruissalossa. Vastaan tuli joukko suunnistajia testijuoksussaan. Olisi eilen myös heille ollut tilaa. Harmillista.