10/08/2006

Kurren oven takana

Keskiviikkona kävin pyörällä jo aamusateessa. Illalla oli raasto.comin kokous. Torstaina kävin sitten illalla hieman pidemmällä pyörällä. Illan koitteessa. Puuduttavaa. Onneksi illan keikka Z:n kanssa tsekkaamaan Jet Lin laatutakomista tasasi puutuneisuutta. Perjantain aamunavaus oli luontevasti kuntopiiriä ja sitten siihen päälle animaalista researchaamista. Nyt sekin puuha tuntuu taas ihan ookoolta, kun tuntuu, että duunissa on piakkoin tapahtumassa muutoksia hieman akateemisempaan suuntaan. Olen viime viikkona taas kiihkoillut jokaisesta asiasta ja nyt otan rauhassa. Huomenna menen kuvaamaan tuohon takapihalle, kun pojat juoksevat sprinttikisaa. Mielenkiintoista. Ehkä käyn pyörittämässäkin jossain välissä. Maanantaina lääkärille. Sitä olen odottanut aivan puuduksissa. Mitä muuten elämä on?

Lauantaina kävin kovalla pyörällä. Otti aivan saamaristi pattiin runtata vastatuuleen. Huusin ärräpäitä. Kirosin Marvilinkin, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Iltapäivällä oli seuraamassa/kuvaamassa Lehtisen Joonaksen synttäribileitä a.k.a sprinttijuoksua. Kivanoloinen kilpa ainakin sivusta seuraten. Sunnuntaina tein aivan kevyttä pyöräilyä S:n seurana hänen pitkällä lenkillään. Huomenna piikkiä. Toivon saumattomasti, että se auttaisi tilannettani.

No comments: