Tämä on lähinnä sairasta. Puhun, ajattelen, näen unia vain ja ainoastaan polvesta. Hoen koko työmatkan (kävellen), että "jalka on pian kunnossa, juoksen taas kohta". Puistattaa ja korpeaa samalla kertaa. Todella! Eilen muuten tuli YleTeemalta elokuva, joka olisi ollut ajankohtainen silloin kun rap iski itseeni vuonna 87. Suhteellisen surkea Rappin' -niminen raina, jossa muuten ICE-T vetäisee ekoja roolejaan ja laajempia esiintymisiään mc:nä. Tai samapa tuo. Sen häiskän aikaansaannokset ovat olleet huttua sitten O.G:n, ja pitää uuttaa levyä myydä nakuna. Mutta hiemanko on campihkö leffa.
Into töihin vaihtelee totaalisen puuron ja luovuuden kukkasten väliä. Aika tasaiseen jokainen päivä. Parhaita ovat ne hetket, jolloin voi keskittyä tutkimaan ja pähkimään. Sellaiset hetket ovat olleet varsin vähissä kesäloman jälkeen, mutta kuka niitä muistelee. Nyt on nyt. Nyt on päällä vain muutama (5) tutkimus tai vastaava projekti, niin senhän hanskaa hyvin. Vaikka ihan vain päättämällä. Tänään kokeilen pyöräilyn sujuvuutta ja käyn kävelemässä pidemmän lenkin. Kunhan tästä ekaks kävelen himaan.
Näin on. Pyöritin kovemman tunnin, mutta kävely jäi aiottua lyhyemmäksi ja rauhallisemmaksi. Vasta illalla äkkäsin, että T. Toivonen on julkaissut soolonsa. Pitäiskö hakea se heti huomenna haltuun...? Polvi on selvästi parempaan päin. Nyt kysytään malttia. Hitto. Taas. Polvi taipui oireettomaksi eilen illalla. Mutta juoksuaskeleet otan vasta ensi viikolla. Nyt jatkuu pyöräily ja jalkaa vahvistavat treenit. Samaan aikaan ulkona syksyn pienen pieni viima kutsuu minua juoksemaan. Olen pahan pauloissa, mutta kieltäydyn helposti, jos palkkiona on juoksuharjoitusten aloittaminen ja pienen ajan päästä laadukas määräkoulu. Silti tuo syksyinen sade kutsuu minua luokseen. Taipumaan vasten tuulta ja tuiverrusta. Minä ja maailman voimat.
Keskiviikko venähti töissä keskimääräistä pidempään. Taas. Käväisin kuitenkin pimeän illan koleudessa vetäisemässä kovan pyörän. Tunnin vedin. Laitetaan siihenkin, että taas. Läpät korvilla. Randomina viskoi Strapping Young Ladin Aftermathin kolmasti, joka on vallaton kipale pimeän illan koleudessa tapahtuvan pyörän saatteeksi. Vaikka siinä onkin synat. Sitten aamulla taivuin kuntopiiriin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment