Syyskuu I

Syyskuun alku on aika, jolloin vannotaan, että ensi kautena kulkee. Kulkee ihan varmana. Enpä taida sanoa mitään ääneen ensi kaudesta. Jääkööt nähtäväksi mitä silloin tapahtuu. Teot ennen sanoja. Kunhan tasainen takominen jatkuu ekaks nyt syksynkin, niin siitä voi sitten lähteä jotain kehittelemään.

Syyskuu alkoi reippaalla. Vedin sen Tohon ja Artsin kanssa. Kiihdyttäen jälleen. Kulku oli ihan ok. Pulssin mukaan kun mentiin niin mikäs siinä. Pojilla tuo ei tietenkään tuntunut missään. Perjantaina kevyttä. Juoksin Lietoon ja kulku oli edelleen muikea. Kesken lenkin tuli vastaan tutut Keron poikien kilsamerkit ja vauhti tarkistui olevan 4.15/km. Ehkä juuri siksi kiihdytin loppua kohden. Lauantaina juoksin kovan Ruissalossa. Kulkee jo heikkojen testijuoksujen aikoja. Hieman kun saisi tasaisuutta kovaan maastojuoksuun niin sitten voisi vaikka hymyillä.

Sunnuntaina juoksin Tohon kanssa tv:tä pari tuntia. Eikä painanut vieläkään. Illalla heiluttelin jalkoja arkistosta löytyneiden Immosen ohjeiden tahdissa. Viikkoon tuli 160 km. Tänään aamulla se ei silti jaloissa juurikaan tuntunut ja tein hyppelyä. Selkä tosin jo muutaman kuukauden ollut väsynyt ja nyt se on aika herkässä iskussa. Tai no jumissa vain. Illalla teinkin kevyttä. Seuraavana päivänä jatkui taas Tunturin mattotesti. Samoin torstaina ja perjantaina.

Päivämäärälleen vuosi sitten lääkäri neuvoi lopettamaan juoksemisen joksikin aikaa tai juokseminen olisi loppunut muutaman kilsan päästä. Tosi dramaattista juu. Nyt on erilainen syksy tiedossa. Juoksen.
Torstai alkoi matolla ja jatkui kiireellä. Iltapäivällä oli väsy. Siis fyysinen sellainen. Kiihtyvä reipas lähti kuitenkin erinomaisen rauhallisen verryttelyn jälkeen liikkeelle kivasti. Kokonaisuudessaan viikon toinenkin harjoitus meni paremmin kuin aikaisemmin. Kiihtyvä reipas parani lähes minuutilla. Vaikka tarkoituksena ei ole kiihdyttää menoa joka treenissä, on näin nyt käynyt itsestään. Jalat ja keho ovat nyt hieman epäorientoituneet, mutta silti kovempi juoksu tuntuu koko ajan helpolta. Tänään perjantaina matto meinasi ottaa minusta selätyksen. Viiden vauhti oli ekan puoli kilsaa ihan tuskaa, mutta sitten taas lähti. Huomenna kovaa ja ensi viikolla lepoa.

Lauantai alkoi hienosti. Uudenmaantiellä kova 10 kulutti aikaani vain 34 minuuttia. Ei se ole mainittavan vähän, mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin aiemmilla kerroilla. Loppuhetket lauantaita sujuivat Tohon polttareissa. Toho paloi, mutta eivät muutkaan selviä olleet. Ehkä minä, mutta siinä ei ole mitään uutta.
Mutta, ettei pääsisi unohtumaan, niin pienin askelin edenneen projektin pieniraportti on taas paikallaan. Viimeisimmän kovan viikon kaikki treenit olivat vammautumisen jälkeen tehdyistä treeneistä parhaita - osa jopa selvästi. Sunnuntain 32 km:n lenkin jälkeen oli hieno olo. Iltapäivällä yht'äkkiä iski vaimea, mutta voimistuva kipu vasempaan "juoksijan polveen". Kipu kaikkosi Onnelan reippaissa otteissa, ja siihen päälle en voinut muuta kuin levätä. Tänään on lepoa. Sen kunniaksi viihdyn järjestöhommissa. On se kuulkaa hitto, odotat kolme viikkoa, että nyt otetaan rennosti yksi päivä ja eiku kokoukseen. No, tämä on viimeinen syksy niissä kemuissa.