7/01/2008

Yasso 800s

Aloitin eilen jonkinasteisen treeniputken Chicagon maratonille. Muutama kisatiimin kolli tähtää Marine Corps Marathonille ja toiset Baltimoren maratonille. Koska nämä kisat ovat lähes samoihin aikoihin lokakuussa, ajattelin, että lyöttäydyn muiden matkaan ja nautin ensimmäisen kerran vuosiin ryhmässä harjoittelun eduista.

Eilen kaverit juoksivat pitkittynyttä krapulaansa pois, joten mun oli hyvä olla ottamassa tuntumaa reippaaseen vauhtiin. Juoksin kentälle vartin, josta sitten lähtettiinkin verryttelemään lisää. Juoksimme (vain) neljä Yassoa. Mallailin 2.29-2.25, mikä kertoo harjoituksen idean tuntevalle minun juosseen liian kovaa. Matkassamme tai oikeasti edessämme jolkotti nuori kaveri, jolla on plakkarissa 3.49 (1500m) ja 4.07 (maili) tulokset, joten ei ihme, että omakin vauhti pysyi riittävänä. Mutta sitten kun toistoja on muutaman viikon kertymisen jälkeen tarjolla 10 kappaletta, vauhdin kanssa on oltava tarkempi. Loppuverryttely meni reippaan puolelle, mutta viimeistelin päivän verkkaisella hölkällä kotiin. Tänään on vuorossa kevyttä, huomenna metsäreipasta ja torstaiaamulla tempoa. Ainakin vielä olen tyytyväinen aloitukseen.

No comments: