6/22/2008

Malttia?

Kanttasin eilisaamun kisassa viimeistään lopun kahden mailin raastavaan nousuun. Tokalla maililla jouduin piipahtamaan puskassa, ennen kehnoja alueita, ja kadotin kärjen puolen minuutin päähän. Se oli vasta alkusoittoa. Kympissä menin vielä tarpeellista treenivauhtia, mutta sitten iski monen tekijän summa. Luovuttanut en, mutta kaikki muu melkein tuli luokseni. Kuumuus, kosteus, viikkoon mahdutetut 2 kovaa ja 1 erityisen kova treeni, "juhannus"valvominen ja pettymys.

Tänään juoksin pitkän kevyttä vauhtia, mutta mukavissa maisemissa. Täällä Halifaxissa on kuin olisi Suomessa. Kiersin yhtä puistoa kolmesti merituulen vilvoitellessa hikeä. Reitti oli hiekkaa ja oli kuin olisin juossut Ruissalossa. Vieläkin hymyilyttää. Ovat kuulemma laittaneet saunankin tähän hotelliin...

No comments: