Tiistaina aamuharjoitus jäi junan alle. Töiden vuoksi harjoittelu jäi illan kevyeksi tai 1500m:ksi. Joo-o, tiistaina olin siis hälytystilassa pm-viestien 1500:lle ja sitten yhteensä noin 15 km:n lenkkeilyn jälkeen tulin hakemaan S:a kentältä ja heti oltiin kinuamassa nelosen ankkuriksi. Se se vasta olisi ollut iskukykyinen joukkue. Juoksin Tohon edellä, rinnalla ja pääasiassa takana nurmella satasia. Syrjälän Teppokin viihdytti meitä Karikolla.
Keskiviikkona painoi. Maanantaina muuten juoksin kotiportaiden ennätyksen, 22 sek. Keskiviikon reipas tyrehtyi kympiksi. Ei sujunut. Vuorijuoksu painaa? Torstaina juoksin kaksi kevyttä. Kuluva viikko oli ensimmäinen, jonka aikana kokeilin juosta jokaisena päivänä. Se olisi ensimmäinen kokonaan juostu viikko 2004 syyskuun eka viikon jälkeen.
Änkesin mukaan PNM:n kympille aikatavoitteena alittaa 36.00. Juoksin 35.24. Kaiken kaikkiaan "kisa" oli outo. Kunto ei tosiaankaan ole vielä ihan timantissaan, mutta silti. Lämpimässäkin juokseminen oli hakusessa. Olin kuitenkin kärjessä lähdöstä maaliin, mutta silti olin hävinnyt jollekin pari minuuttia. Kääntöpaikalla olin Pasin mukaan ensimmäisenä ja silti joku oli ennen maalissa. Taas joku oli puijannut, enkä se ollut minä. Iltapäivällä annettiin ymmärtää, että tuo haamu oli tosiaan oikonut reippaasti. Illalla piipahdin hierojalla kevyen 16 kilsan jälkeen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment