11/30/2004

Vesi porisee

Mummoille kyytiä. Niitä on niin hemmetin paljon Impparin aamussa. Uimalakkeja kuin sieni sateella. Elä urheilijaurani herkimpiä hetkiä kilpaillessani mummojen kanssa vesijuoksussa. Vielä mielestäni voitolla. En tiedä, mitä mummot ovat mieltä asiasta. Vesijuoksu tuoksuu kloorilta.

Kyllä on meininkiä. Tänään vietän lepoa illalla. Jalka väsyy vesijuoksussa tai sitten eilinen intervallitus Monarkilla kertoo olevansa liikaa. Aamulla vesijuoksu kuitenkin meni iisisti. Pientä kolotusta.
Lumi tuli. Ulkona on varmaan osittain liukasta juosta. Olen ollut sen verran kauan juoksematta, etten oikein enää hahmota millaista se on. Outoa. No, ostimme eilen uuden kämpän. Sieltäkin pääse helposti lenkille. Heh. Illalla ehkä veteen. Tai Monarkia moikkaamaan.

Sujuu se näinkin. Kun tekee korvaavia kuin harjoittelisi, tuntuu ihan urheilijalta. Mutta silti vesijuoksuttaminen tekee tiukkaa päälle. Nyt tietenkin on sitten flunssan vuoro. No, se ei tässä konkurssissa ei enää paljoa paina. Mutta ei mun silti tee mieli sairastaa. Sen verran kälyinen olo oli aamulla, että jätin vesilenkin väliin. Huomenna on päivä uus. Illalla panosta kunnon piirittämiseen niin tulee sentään tehtyä jotain. Sairaan nössöä.

Olen kipeä. Aivan sama. Tänään tuli väitöskirja painosta ja parin viikon päästä on v-hetki. Hyvä hyvä. Mutta jumalauta sentään. Nyt on neljä kuukautta taukoa takana ja tuo helvetin jalka on edelleen turpea ja totta kai kipeäkin. Yhden päivän jaloilla olon jälkeen sitä kolottaa. Ei se kestäisi kokonaan edes yhtä lenkkiä. Ehkä täytyy alkaa valmistautua heittämään tossut naulaan. En tiedä. Lippu tangosta, hip hei.

Tänään on oman ajanlaskuni mukaan syksyn viimeinen päivä. Juhlin sitä vesijuoksulla. Olen kannustettu harkitsemaan jonkun toisen lääkärin mielipiteen kuulemiseen. Pitkä lepo ja varsin hidas paraneminen on herisyttänyt muidenkin korvia. Jotenkin nyt vain ei jaksa. Huomenna joillakin aukeaa joulukalenteri. Mä avaan joulukalenterin vasta keväällä.

No comments: