Tänään Mömmölässä päästiin seuraamaan sivusilmällä kun vedin 6km 3.03/km -vauhtia. Se oli läpsytystä se. Kohta pääsee ulos. Juoksin "mattotestin" kovempaa kuin viime vuonna. Viimevuotinen testi olikin kevään viimeinen. Siksi ehkä jännitän huomista. Päätin etukäteen, etten mene huomenna Raunistulaan vaikka pakotettaisiin. En mennyt, eikä pakotettu, joten jalka ei mennyt poikki ja juoksu jatkui. Toivottavasti maton jallittamana nykyinen juoksukunto ei ole kihahtanut nuppiin. Mieli on ainakin parantunut.
Maaliskuussa juoksu on alkanut tuntua jo juoksulta. Määrääkin tuli hieman enemmän ja samalla matolla liikahti. Samaan aikaan kirjoitin täysillä väitöskirjaani valmiiksi. Tammikuun lopulla se lähti ohjaajan luettavaksi, ja maaliskuussa alkoi lopullinen loppukiri. Väsyttävää puuhaa, jota en halunnut ymmärtää. Väsyttää.
3/15/2004
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment