Pientä eloa taas

Joulu meni ja täällä olen pitänyt hiljaiseloa. Mitään kummempaa ei ole tapahtunut. Tai no sen verran, että kahden viikon levossa jalan tilanne ei varsinaisesti parantunut. Itse asiassa meni vain heikompaan ja jäykempään suuntaan. Aloitinkin lauantaina juoksemaan. Tiistaina tein eka vedot, 10*200m. Ei niin pahaa, mutta ei niin kuosillaankaan olevaa juoksua. Tänään en juokse viissatasia, vaan siirrän ne huomiselle, perjantaille.

Perjantaina piipahdin uuden karhealla radalla tuossa lähiyliopiston takapihalla. Juoksin viissatasia vain viisi. Otin varovaisen alun jalan kannalta. Vetelin kuitenkin ne 1.35:een, joka riittänee nyt parin viikon ajan. Nyt ainakin jalka kesti ne.

Lauantaiaamuna lensimme Vermontiin, jossa on lunta puolisen metriä. Pienen lenkkeilyn ohella tarjolla on vähän vaeltelua ja ehkä vähän Bostoniakin. Bostoniin suuntaan uudelleen sitten tammikuun puolessa välissäkin. Pari vuotta sitten samoille sijoille suuntautuneella reissulla otti pattiin se, ettei ollut vammojen vuoksi mitään syytä ottaa tossuja mukaan. Nyt otan ne mukaan, vaikken pystyi juoksemaan. Sen verran suuret mielenterveydelliset väännöt on menossa.

Taas mennään?

Jotenkin näiden juoksuvuosien valossa pitäisi äkätä, ettei kaikki ole reilassa... Aionkin nyt pitää taukoa muutaman päivän, vetää kipulääkettä ja venytellä kuin Teppo. Kele.

Maanantai menossa. Jalka on rauhassa, mies ei. Tänään ei juosta, eikä huomenna. Tiistai rullaa. Venyttelyä ja lämpöä home officessa. Päivä 2 ilman juoksua. Illalla on vähän kuntosalia. Aamulla sain ilmoitettua meidän mukaan tänne. Ilmoittautuminen meni sulkeutui muutamassa tunnissa, kun osallistujamäärä 10 mailille oli rajattu 12.000 juoksijaan. Kärjessä tietty on tilaa, jos juoksee matkan alle 48.00. Viime vuoden tuloslistalta löytyy muun muassa Tadesse Tola, John Korir, Lydia Simon ja Kathy Butler.

Torstai. Kotimatka kesti taas kaksi tuntia. Päälle kävimme kevyellä vitosella. Jalka on hiljaa, mutta koko ajan siellä tuntuu jotain. Ehkä se tuntuukin takaraivossa. Lauantain kisalle on nyt vähän aiotusta poikkeava valmistautuminen.

Lauantain kisa jäi väliin. Flunssa niittasi epäröinnin sikseen. Perjantaina kävin väkisin vetämässä 10 minuuttia kovaa, jotta saisin konetta vähän auki. Nooh, tulipahan sekin koettua. Lauantaina kuitenkin ajelimme katsomaan Baltimoren slummien läpi katsomaan sitä kisaa. Näin seurakamujakin. Sen jälkeen olen keskittynyt valumaan räkää.

Tiistaiaamuna piipahdin lenkillä. Kevyt seiska. Ei tuntunut pahalta, mutta tuntui silti. Tämä viikko vielä rauhassa. Voi elämä.

Jalan kanssa vaikeaa

Lauantaiaamuna kevyt pitkä lenkki, jonka aikana jalka vihoitteli tutusti. Venyttelyllä jalka rauhoittui siten, että seuraavana aamuna ei tuntunut missään kun laitoin tossuja jalkaa kuuden aikaan aamulla lähtiessämme kohti D.C:tä. Siellä oli tarjolla 10km:n kisa. Erinomaisen tasaisella reitillä. Juoksuni kulki ihan hyvin ekat sadat metrit, mutta jalka alkoi jarruttaa menoa vasta nousussa olevan kunnon ohella. Ekan mailin kohdalla tajusin, etten juokse tänään erityisen kovaa.

Vitosen väliaika (17.11) vahvisti pienen aikaa taustalla häämöttäneen alamäen alkaneen. Pääsin kuitenkin maaliin suht tasaisella askeleella ajassa 34.18, vaikka oikea jalka oli puutunut pakarasta polvitaipeeseen. Olin kokonaiskisan seitsemäs, josta hyvästä minut palkittiin fleeceliivillä, juoksupaidalla, 45 taalan lahjakortilla, runsaalla syömisellä ja vielä arvonnasta voitetulla toisella lahjakortilla. Paikalla oli muuten kuulutusten mukaan 2.900 juoksijaa (todellisuudessa vain 2.100), joten melkoinen sakki oli paikalla pääkaupungissa klo 8.00 aamulla. Ihan jees-meininkiä, mutta silti pienoinen pettymys kalvaa, kun ajattelin, että olisin jo alle 34.00 iskussa. Varsinkin kun reitti oli tasainen kuin harmaa maanantai. Mutta nyt kulki näin. Nyt enemmän ottaa pattiin oikuri ja sen parantamisen keinot. Viikkoon just päälle huntti.

Jarrut päälle

Keskiviikkoaamuna vedin 20*200m minuutin palautuksella. Vauhtia oli kolmen minuutin molemmin puolin. Tästä lähdetään liikkeelle. En ollut ainoa radalla, sillä Darby ja Lampainenkin sekä kultsi mukana olivat kehissä. Sitten pitikin suunnata nokka kohti Brysseliä. Asiantuntijan nakki kutsui. Illalla ehkä kevyttä, huomenaamulla hieman pidempää, koko päivä takamus penkissä ja sitten illalla lento kotiin. Perjantaina normaalisettiä.

Lento olikin sen verran myöhässä, että lenkki jäi tekemättä. Sen sijaan metsästin ruokaa! Sitä löytyi piiitkän kävelyn jälkeen. Söin tosin hotellissa jäätäkin, niin nälkä vähän taittui. Torstaiaamuna juoksentelin hieman reippaahkosti Brysselin puistoissa. Lähinnä yhdessä niistä. Perjantaiaamuna väsytti reilusti kun lento oli hieman myöhässä yöllä. Ei tosin merkittävästi, väsytti vähän niin kuin kokonaan. Perjantaina "saunalenkki" Jukin ja S:n kanssa Ruissalossa metsän puolella. Jalat vähän raskaat. Huomenna radalle.

Oli vuorossa pyramidi: 400/800/1200/1600 ja sama alaspäin. Se paljasti kunnon tai oikeastaan juoksuvauhtini nykyhetken rajat. A-luokat sun muut ovat tavoite suurehkon sumun keskellä. Ei se tosin estä niiden saavuttamista, mutta harjoittelulle on tilaa koneessani. Silti, hyvä mieli jäi.
Sunnuntaina nylkytettiin Jukin, Tohon ja Z:n kanssa pitkä. Itse juoksin noin 2.20. Lopussa, pienen väsymisen kiristin hieman vauhtia. Loppupäivä pyörähti Keravalla PM-kymppiä seuratessa. Saldona muutama kuva ja palanut päänahka. Maanantaiaamuna kevyttä lyhyesti. Vasemmassa takareidessä kirraa ja nyt uudesta paikasta. Toivottavasti tänään salamoi.
This is a minor setback, I have to confess. Sanonpa, että fuck. Päivän kuluessa vasemman polvitaipeen ulkosyrjän jänne/jänteet ovat varsin kipeät ja haittaavat jopa kävelyä. Missähän asennossa nukuin viime yön, sillä eilen ei ollut missään vaiheessa mitään merkkiä tällaisesta. Aamulla vain heräsin ja portaissa huomasin, että kaikki ei ole reilassa. Kyllä sillä kevyttä juoksee väkisin, mutta se ei ole oikea tie. Nyt kun paluutie on niitetty alulle. Vähän kyllä korpeaa, mutta ehkä homma hoituu muutamalla levolla. Duunissa on yhä helvettiä.

Tiistai. Tauko jatkuu.
Keskiviikko. Tauko jatkuu. Aaarrrghhhh
Torstai. Tauko jatkuu edelleen.
Perjantai. I'm back in business. Kevyt 6 km aamulla. Varovaista juoksua tosin.

Talvi lähestyy

Ja voi tätä ilon päivää. Viime kerran vuonna 2001 tutkimustuloksista innostuttiin yhtä paljon kuin tänään. Kerran viidessä vuodessa siis tutkin asiaa, joka kiinnostaa muitakin. Tänään kymmeneltä julkistettu starttirahaa käsittelevä tutkimus on virinnyt tarinaa ihan televisiouutisiin asti. On se hienoa sitten, vaikka viisi vuotta sitten en ollut asiasta samaa mieltä. Vanhana arvostaa... Niin kuin tätäkin voi.

Jalka taipuu taas kävelyyn. Tästä se lähtee - uudelleen ja uudelleen. Mieli ei kyllä enää ole hirveän innostunut. Toiveikas kyllä, mutta silti. Pitäisi vain uskoa. Saavakin sitä sanoi. Ja moni muu. Ei ole kiire mihinkään, mutta pääsisi edes johonkin. Illalla tai huomenna täytyy päästä vähän pyöräilemään ja sitten viikonloppuna tapailemaan juoksua kävelyn kera. Pah, juoksen saman tien.

Perjantai-illan suurin urheilusuoritus oli kävely kotiin. Lauantaina olikin sitten aimo annos energiaa käytettävissä. Se kulminoitui seitsemän kilsan päässä kotoa. Polkaisin taas fillarista taka-akselin poikki. Se on jo toinen kerta. Painoni ei ole merkittävästi noussut, joten voimalla meni... heh. Nyt on sitten saldolla yksi juoksumaton hengiltä juokseminen (1998) ja kaksi rikki polkaistua taka-akselia (2004 ja 2006). Kävelin kotiin yllättävän zeninä. Illan suussa kävin taivaltamassa 5 km kevyttä. Polvi on hiljaa ja hyvänoloinen. Taas... I'm happy. Sunnuntaina juoksin kevyen 20 km. Polvi ollut moksiskaan. Tänään jatkuu.

Maanantaina kuntopiiriä hallissa. Kierrosten välissä juoksin kaks tonnia, joista jälkimmäinen kulki 3.38 aika väkinäisesti. Kuntopiirin alle kolmesatasia rullauksia. Tänään sitten varsinaisia vetoja. Rauhallisia tosin ja tasaisella. I'm alive. Osallistuin Jukan kanssa suunnistajien yhteistreeniin Kaarinan-Lausteen maastoissa. Siis ihan ulkoilureitillä. Vedin vain kaksi kymmenminuuttista osaksi siksi, ettei kunto ole hirmuinen ja osaksi siksi, että polvi heti hajoa tiukkoihin alamäkiin. Niitä Lausteella on jopa pari... Keskiviikkona vain vesijuoksua. 30 minuuttia rennohkoa puhinaa. Hautaan ME-yrityksen tältä erää tähän, Saavalle tiedoksi. Huomenaamulla joko vetoja (viissatasia) tai sitten kevyttä ja seuraava kehittävä jää lauantaille. Huomenna on Porin keikka ja siitä suoraan taloyhtiön kokous putkiremonttipäätöksineen.

Perjantaiaamulla vein auton huoltoon. Sen uuden siis. Juoksin Riosta kotiin pientä kiertotietä. Erittäin hienoa fiilistä aamuseiskalta oli tarjolla. Iltapäivällä hain auton takas. Pääasia, jonka takia se sinne vietiin, oli jäänyt tekemättä - hyvästä syystä tosin. Kun lähdin siitä kotiin tapahtui jänniä. Satakunnantiellä, keskellä matelevaa liikennettä, auton kaasu painui ITSESTÄÄN pohjaan ja mulle ei jäänyt tehtäväksi kuin painautua penkkiin. Sain tilanteen onneksi haltuun ennen kuin meille uuden karhea automme olisi koristanut jonkun toisen takapuskuria. Moottori huusi kaasu pohjassa ja siinä ei jäänyt jäljelle kuin kikkailla jarrun ja kytkimen kanssa seuraavalle bussipysäkille. Hitto jos olisi ollut liukasta/automaattivaihteinen auto. Ctrl+alt+dellin jälkeen kaasu ei palautunut ennalleen vaan väänsi täysiä koko ajan. Muutaman puhelinsoiton ja uuden restartin jälkeen kaasupoljin nousi käytettävien joukkoon ja ajoin auton takas Rioon. Saimme pienemmän kärryn tilalle. Toivottavasti huollon jälkeen on selvillä, mikä sitä vaivaisi, sillä vastaus "ei sitä nyt tiedä, mikä siinä on" ei herätä luottamusta ja turvallisuuden tuntua siirtyä sen hurjimuksen kanssa liikenteen keskelle. Millä skoudetkaan uskoo, että itsellään se kaasua painaa, en minä ylinopeutta/kolaria ajanut... Tänään reipas kymppi. Edellisestä on aikaa yli vuosi.

Kortisoni, bestikseni

Piikkiä tuli. Ehdin vetämään Hesasta palaamisen ja Kurren vastaanoton välissä reippaan kympin, joten nyt voi hyvillä mielin himmailla muutaman päivän. Kurren luota poistuessa ihmiseen latautuu uskomaton määrä uskoa ja luottamusta. On se hienoa. Elämä on kivaa.

Taas Kurren luo

Metalli-ilta puudutti. Slayer ei tuntunut enää niin kovalta jutulta livenä kuin joskus. Polvi ei tuntunut aamun työpyörässä lainkaan. Tänään siis juostaan taas.

Muttei juostu pitkään. Maanantaina Oravalle. Syö taas miestä. Nyt en edes hötkyillyt ja silti alamäki alkoi taas. Keskiviikkona piipahdin työreissulla Porissa. Karhu-viestin askelmerkit olivat edelleen paikallaan. Jos kerran polvi ärtyy hitaassa juoksussa, niin jäljelle jää vain kovat lenkit. Torstaina hyökkäisin suoraan heräämisen jälkeen reippaahkolle aamulenkille => ei kipua. Perjantaina juoksin pidempään, mutta hitaammin => lopussa alustavaa kipua. Lauantaina änkesin mukaan testijuoksuun, 5km kylmiltään 17.52 ja verryttelyt => loppuverskan lopussa polvi aika kipeä. Huomenna tarjolla ties mitä.

Maanantain Helsingin keikan jälkeen näen kuitenkin Oravan. Se on varmaa. Odottava olo. 17.52 lämmittää myös. Aatelkaa sitä. Sunnuntaina liityin Z:n, Tohon ja Hell'n (eli Raaston) seuraan pitkälle lenkille. Juoksin hieman knafit 25 km, joista viimeiset 5,5 keskimääräistä kovempaa. Kovemmassa vauhdissa polven kipua ei tunne, joten sepä on ilon aihe. Ehkä tämä meneekin juoksemalla ohi... Verta pakkiin.

Väsy

Maanantaina oli iso väsy. Aiottu kuntopiiritys siirtyi illalle. Ihan helposti. Istuin kuitenkin illalla vielä töissä. Työstämäni tutkimus alkaa olla osaltani ihan pian valmis. Se onkin sitten jo kolmas valmis homma tälle syksylle. Luovuudesta viis, meikä painaa tätä ihan linjaduunina. Keväällä alkaa vähän opetustakin. Sekin olis hyvä saada suunniteltua valmiiksi ennen vuodenvaihdetta.

Illalla ulkoilin vaatimattomat 2,5 km ja päälle raastava jalkajumitus. Tiistaina aloitin aamun lepäilemällä ja morkkikseen väänsin 45 min kuntopiirin. Illalla ehkä pyörää kun on näin lämmintä nyt. Hidas eteneminen juoksun kanssa syö. Aluksi syö se, ettei pääse lainkaan juoksemaan ja sitten syö, kun pitää edetä niin maltillisesti. Kohta syö se, kun ei kulje. Myös noheva pelko jäytää koko ajan, että kestääkö jalkaa enää sitten kun pitäisi alkaa harjoittelemaan oikeasti. Parasta lienee suhtautua siihen niin, että sen näkee sitten. Iso-pomo innostui eilen bloggaamisesta. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa. Lisää töitä meille kaikille?

Voi piru. Nyt on kysymysmerkki Dublinin reissun perässä. S:n pohkeessa todettiin lauantailta repeämä ja saldona kuukauden tauko juoksusta. Dublinin maraton olisi siis ensi maanantaina. Illalla on palaverin paikka. Toisinto vuoden takaa? Heh. Ilouutinen kantautui Porvoon suunnalta, kun kerrottiin saadun jälkikasvua. Isosti onnea!

Dublinin keikka peruuntunee. Lomaa pidämme silti. Eilen oli lämmin keli, mutta vesisateen ja vastatuulen yhdistelmänä pyörälenkin lopussa tuli vilu. Polvi on hiljainen. Seuraava lenkki vasta huomenna. Toiveissa muuten on, että joulukuusta lähtien saisin kertoa jotain jo juoksutreeneistäkin. Tänään kävi mielessä, että pitäisikö - kunnon niin salliessa - lähteä ulkomaille harjoittelemaan vielä kerran. Ajatus ei onneksi viipynyt mielessä kovin kauaa,, vaan heräsin ennen kuin kuola alkoi valua. Ruuan jälkeen vain iskee välillä rankka väsy. Varsinkin tänään, kun sain kunnian syödä rahtusen liikaa. Myönsin kunnian ihan itse. Päivänpolttavana asiana totean, että autot koulun parkkipaikalla näyttävät väsyneiltä. Harmaa taivas antaa odottaa. Onneksi sain Underworldin takaisin. Sillä selviän taas läpi tämänkin päivän.

Elämästä tulee pikku hiljaa helppoa, sillä tätäkin on jo myynnissä. Ehkä juuri siksi laskeudun tänään altaaseen. Pelottavaa, mutta Saavalaiselle vain tiedoksi, että pieneen aikaan SE-iskua ei tule. Ei ainakaan tänään.

Muuta

Viikonloppuna tapahtui kolme asiaa. Ässän yllätyssynttärit jossain Karkkilan pohjoispuolella (lue=keskellä ei mitään), ehkä parhain todistamani keikka - Underworldin toimesta - ja polvi kesti juoksua viiden kilsan verran. Hyvä näin. Keskimmäisen innostamana voisikin listata parhaat keikat, joita olen omakohtaisesti todistanut. Näistä Underworldin näkemistä odottelin 12 vuotta ja Beastie Boysia 11. Siis lähinnä odottamalla, että tulevat Suomeen. Itse asiassa voisin nostaa Primuksen ja Underworldin samalle sijalle, mutta koska Primuksen parissa murtui pikkuvarvas ja kaksi kynttä jouduttiin irrottamaan sen jälkeen, on tuo keikka vielä hieman edellä. Niin kuin kokemuksena.

1. Primus, Tavastia 1995
2. Underworld, Stockholm Diskotek 2006
3. Beastie Boys, Ruisrock 1998
4. Slayer, Sauna Open Air 2005
5. Massive Attack, Ruisrock 1999
6. Flogging Molly, Ruisrock 2005 ja 2006
7. Danko Jones, Ruisrock 2006 & Rammstein, Ruisrock 2005
8. Luke Slater, DBTL/Myllytunneli 1998
9. Money Mark, Ruisrock 1998
10. Suicidal Tendencies, Oulunkylä 1993

Bubbling under: Tool 2006, The Hives 2005, Helge Kontio Populär 2002 (?), Don Johnson Big Band 2006 (yli aiemmat kevyesti), Kotiteollisuus 1999 jne.

Ei sairaus

Tämä on lähinnä sairasta. Puhun, ajattelen, näen unia vain ja ainoastaan polvesta. Hoen koko työmatkan (kävellen), että "jalka on pian kunnossa, juoksen taas kohta". Puistattaa ja korpeaa samalla kertaa. Todella! Eilen muuten tuli YleTeemalta elokuva, joka olisi ollut ajankohtainen silloin kun rap iski itseeni vuonna 87. Suhteellisen surkea Rappin' -niminen raina, jossa muuten ICE-T vetäisee ekoja roolejaan ja laajempia esiintymisiään mc:nä. Tai samapa tuo. Sen häiskän aikaansaannokset ovat olleet huttua sitten O.G:n, ja pitää uuttaa levyä myydä nakuna. Mutta hiemanko on campihkö leffa.

Into töihin vaihtelee totaalisen puuron ja luovuuden kukkasten väliä. Aika tasaiseen jokainen päivä. Parhaita ovat ne hetket, jolloin voi keskittyä tutkimaan ja pähkimään. Sellaiset hetket ovat olleet varsin vähissä kesäloman jälkeen, mutta kuka niitä muistelee. Nyt on nyt. Nyt on päällä vain muutama (5) tutkimus tai vastaava projekti, niin senhän hanskaa hyvin. Vaikka ihan vain päättämällä. Tänään kokeilen pyöräilyn sujuvuutta ja käyn kävelemässä pidemmän lenkin. Kunhan tästä ekaks kävelen himaan.

Näin on. Pyöritin kovemman tunnin, mutta kävely jäi aiottua lyhyemmäksi ja rauhallisemmaksi. Vasta illalla äkkäsin, että T. Toivonen on julkaissut soolonsa. Pitäiskö hakea se heti huomenna haltuun...? Polvi on selvästi parempaan päin. Nyt kysytään malttia. Hitto. Taas. Polvi taipui oireettomaksi eilen illalla. Mutta juoksuaskeleet otan vasta ensi viikolla. Nyt jatkuu pyöräily ja jalkaa vahvistavat treenit. Samaan aikaan ulkona syksyn pienen pieni viima kutsuu minua juoksemaan. Olen pahan pauloissa, mutta kieltäydyn helposti, jos palkkiona on juoksuharjoitusten aloittaminen ja pienen ajan päästä laadukas määräkoulu. Silti tuo syksyinen sade kutsuu minua luokseen. Taipumaan vasten tuulta ja tuiverrusta. Minä ja maailman voimat.
Keskiviikko venähti töissä keskimääräistä pidempään. Taas. Käväisin kuitenkin pimeän illan koleudessa vetäisemässä kovan pyörän. Tunnin vedin. Laitetaan siihenkin, että taas. Läpät korvilla. Randomina viskoi Strapping Young Ladin Aftermathin kolmasti, joka on vallaton kipale pimeän illan koleudessa tapahtuvan pyörän saatteeksi. Vaikka siinä onkin synat. Sitten aamulla taivuin kuntopiiriin.

Keskiviikkona näin ohimennen T3:n, jolla oli myös leikattu plika vasemmasta polvesta. Viisi viikkoa leikkauksesta ja kuulemma pystyi jo tapailemaan juoksua. Jälkiviisaana voinen omalta kohdalta todeta, että olin leikkauksen jälkeen kuntoutuksen ehkä liian varovainen/hätäinen. Nyt kun tästä tokenen, niin teen asialle jotain, enkä vain puhu. Tänään kävimme siirtämässä raastoluolan juoksumaton toisaalle ennen virallista luolan avaamista. Aivan sattumalta kuulin radiomainoksesta, että Underworld on vihdoinkin tulossa esiintymään tännepäin. Hainkin lipun sinne välittömästi. Syksyn keikkoihin kuuluvat nyt siis Underworld ja Slayer. Että on hienoa. Ja vielä kun viikonloppuna todennäköisesti voin jatkaa jalan treenaamista, niin tästähän tulee ihan hyvä mieli.

Perjantaina istuin olosuhteen lattialla aloitettuani polven "jumppaamisen". Puolessa tunnissa se alkoi taas vertymään. Pikku hiljaa taas kuitenkin mennään. Tänään vähän jumppaa vielä illalla, huomenna parin kilsan kokeilu, illalla ehkä hieman pidempi ja sunnuntaina sitten puolikas tai maraton, jos jompaa kumpaa on tarjolla tässä lähellä. Heh. Ei vaan, nyt ei taaskaan ole kiirus. Eikä pääni kestäisi maratonia vielä, kehosta puhumattakaan. Mieli kirkas. Olen zen.

Polvi alkaa taipumaan aina vain paremmin. Pistoskohdassa on muikea mustelma. Iso sellainen. Sellainen, joka muuttaa väriä ja muotoa, kun sitä katsoo. Varmaa on, että ennen sen häviämistä en harkitse juoksemista. Tällä hetkellä tämä sisäsyrjän pistoskohta on ainoa asia, joka polvessa tuntuu kipeälle, joten tilanne alkaa olemaan hallussa. Se on myös ainoa asia, johon näytän keskittyvän. Taas. Onneksi nyt on taas tilaa jatkaa kuntoutusta. Polven sisäsyrjän värikartta laajenee. Nyt se on lähinnä tummanruskea/punainen. Eilen jatkoin kuntopiirityksiä ja tein liikkuvuutta. Maanantaina jäi kuntopiiri väliin, mutta onpahan illalla aika sille. Ohjelmassa siis kuntopiiri ja jalkajumppa jalkapohjasta pakaraan. Samoin tänään lisätään liikkuvuutta. Juoksemista harkitsen vasta kun tuo värikartta kaikkoaa ja kun jalkaa voi venyttää loppuun asti.

Kortisoni, bestikseni

Tuli tuplat. Nivelkapseliin ja toinen suoraan leikkausarvesta. Tykki olo polvessa. Sykkyrällään kortisonista. Olen Zen. Aamun kokeilussa polvi oli hiljaa, mutta se oli vain feikkiä. Olen yhä Zen. Olen. Illalla polvi ei ollut vaiti. Kipeämpi kuin leikkauksen jälkeen.

Keskiviikko on viimeinen pakotettu rauhallinen päivä. Polvi alkaa rauhoittumaan. Eilen nysväsin kuvajuttuja pitkälle yöhön. Se vie nopeasti mukanaan.

Kurren oven takana

Keskiviikkona kävin pyörällä jo aamusateessa. Illalla oli raasto.comin kokous. Torstaina kävin sitten illalla hieman pidemmällä pyörällä. Illan koitteessa. Puuduttavaa. Onneksi illan keikka Z:n kanssa tsekkaamaan Jet Lin laatutakomista tasasi puutuneisuutta. Perjantain aamunavaus oli luontevasti kuntopiiriä ja sitten siihen päälle animaalista researchaamista. Nyt sekin puuha tuntuu taas ihan ookoolta, kun tuntuu, että duunissa on piakkoin tapahtumassa muutoksia hieman akateemisempaan suuntaan. Olen viime viikkona taas kiihkoillut jokaisesta asiasta ja nyt otan rauhassa. Huomenna menen kuvaamaan tuohon takapihalle, kun pojat juoksevat sprinttikisaa. Mielenkiintoista. Ehkä käyn pyörittämässäkin jossain välissä. Maanantaina lääkärille. Sitä olen odottanut aivan puuduksissa. Mitä muuten elämä on?

Lauantaina kävin kovalla pyörällä. Otti aivan saamaristi pattiin runtata vastatuuleen. Huusin ärräpäitä. Kirosin Marvilinkin, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Iltapäivällä oli seuraamassa/kuvaamassa Lehtisen Joonaksen synttäribileitä a.k.a sprinttijuoksua. Kivanoloinen kilpa ainakin sivusta seuraten. Sunnuntaina tein aivan kevyttä pyöräilyä S:n seurana hänen pitkällä lenkillään. Huomenna piikkiä. Toivon saumattomasti, että se auttaisi tilannettani.

Taas on hilkulla

Torstaina vedin vain kaksi neljäsatasta 15 sijaan. 78 ja 74. Sitten polvi alkoi tuntumaan palautuksessa sen verran, että kävelin suoraan kotiin. Telakka kutsuu muutamaksi päiväksi. Oireilun syy on tuo maanantainen mailalla itsensä rankaisu. Olisinpa kopauttanut vaikka leukaani, enkä polveen. Ensi kerralla (vuonna 2020) olen huolellisempi. Nyt ei tee muuta kuin ottaa pattiin. Helvetin moisessa kierteessä olen. Pitäisköhän tajuta jo antaa olla? Ja pah!

Maanantai. Viikonloppuna oli huoltoreissu Joutsenossa. Oli raastavaa katsella poikain ottamuksia alla jo kuntoutunut, mutta yllättäen pettänyt ja vihoitteleva polvi. Tänään kokeilin polven toimivuutta kolmen juoksemattomuuden jälkeen: tilanne hyvin pitkälti viime joulukuinen. Alussa ei tunnu miltään, mutta 10-15 minuutin juoksun jälkeen alkaa kirraamaan. Varasin välittömästi lenkin jälkeen ajan lääkärille. Ilman piikkiä en sieltä palaa. V-käyrä lähti kovaan nousuun. Igen. Muuten viikonloppu oli jees. Mikaa en ole tosin nähnyt yhdenkään pitkän matkan kisan jälkeen noin huonossa vedossa. Tosin aika nopeasti hän kuitenkin palasi kirjoihin. Hell ja Toho pysyttelivät koko ajan tällä puolella.

Tiistai jatkuu urheilun merkeissä sinä tavallisena odotuksena, johon viime ja edellisenä keväänä olen harjaantunut oivallisesti. Töiden jälkeen vietän taas hetkiä John Woon kanssa. Keskiviikkona juoksemattomuuden tuoman synkkyyden rikkoi tietenkin Sari, mutta myös TuUl:n talousvaliokunnan kokous. Tänään torstaina varasin seuraavan ajan lääkärille, mikä kertoo polven tilasta riittävästi. Illalla alkaa taas kuntopiiritys. Näillä lähtee. Harmi vain, että pyöräily on nyt vähäistä. NYT!

Perjantaina reippailin heti kuntopiirillä. Huomenna on kokeiltava jalan tilaa. Sen jälkeen suuntaamme kohti Porvoota ja heti perään kohti Helsinkiä. Siirränkin jalan kokeilun tulevaisuuteen. Sama kipu on koko ajan läsnä. Taas sama kettumainen tilanne: lepo ei auta, ei ole opastettavissa mitään treeniä, jolla kivun pystyi "ohittamaan" ja käyrä on nousussa. Siltikään en aio lopettaa tähän.

Sunnuntaina lähdin kokeilemaan jalan kestoa uhmaten pyöräilemään. Memoon voin laittaa muistiin, että sateessa pyöräillessä tulee nopeammin vilu kuin juostessa. Polvi ei paljoa vikissyt, mutta eipä sillä nyt väliä. Maanantaina piiritin kuntoa tutulla tavalla rankan musiikin saattelemana. Ei tuntunut lainkaan pahalta se. Illalla pakastimen pakkosulatuksen jälkeen söimme huomattavasti jäätelöä. Se oli ajatuksena miellyttävä tapa viimeistellä kesä. Käytännössä kävi niin, ettei jäätelöä tee enää mieli. Ehkä huomenna jo sitten kuitenkin. Aivan sama. Tiistaina on vuorossa pyörää ja kuntopiiri, ja samalla havaitsin, että enää on vain 6 päivää lääkäriin.

Nyt se alkaa taas

Sunnuntaina parin tunnin kevyen pyöräilyn perään 10 minuuttia kevyttä, mutta OIREETONTA juoksua. Polvessa kuitenkin sellainen tuntuma, että lunkisti pitää ottaa. Tällä kertaa huomenna ei ole 27
km:n lenkkiä. PNG:tä katsellessa tuli kuuma. En ollut ainoa, jolle kävi niin.

Maanantai ja viimeinen työviikko ennen lomaa alkoi pitkästä aikaa tutulla puuhalla: vesijuoksulla. En tehnyt sitä kuin 40 minuuttia, eikä polvi - ainakaan siinä ajassa - pahemmin vihoitellut. Ehkä se tulee kuntoon? Maanantaina iltapäivällä lepäsin. Tiistaina kevyttä juoksu 15 minuuttia. Polvessa tuntui kun poistuin urkkapuiston nurmelta kotia kohti. Juoksun jälkeen kevyttä uintia. Huomenna jalka on juoksulta rauhassa ja teen vain pyöräilyä. Rauhassa pitää edetä ja ehkä hakea vielä piikki. Piakkoin.

Keskiviikkona tein aamulla reippaahkon pyörän aamulla, hieman yli tunnin. Illalla uimassa. Torstaina vain kuntopiiriä kentällä, uudella sinisellä tartanilla. Muutoin annan jalan olla rauhassa. Perjantaina päivä alkoi iloisesti. Ensinnäkin loma alkaa tänään, ja toiseksi juoksin kivutta puoli tuntia. Varsin kevyttä juoksua, mutta kuitenkin. Polvi ei myöskään pahemmin oireillut juoksun jälkeen. Jopas jotakin. Illalla kevyttä pyöräilyä pari tuntia, muut olivat silloin matkalla Mikkeliin. SM-viesteihin. Siellä olisin ollut tänä vuonna lähinnä kuvaamassa juoksijoita. Se on asia, jossa pääsen nykykunnossa lähimmäs rataa.

Viikonlopusta on sanottavana vain nämä: Danko Jones, Flogging Molly ja Tool. Näistä odotin Tool'a eniten - lähinnä ko. orkesterin pirullisuuden vuoksi. Danko Jones tosin oli energisin kaikista. Toolia sain nauttia melkoisen älykön ja hänen lakeilijoittensa läheisyydessä. "Ylipaino on ylivoimaa" oli ainoa, mitä tämän lähes kaksmetrisen ja 170-kiloisen Cro-Magnonin suusta tuli ulos. Hän päätti nauttia Toolin hienoudesta mölyämällä tuota edellä mainittua loppuun asti pähkäiltyä sivallusta ja tumppasi ylipainonsa villitsemänä pogoajia tasaista tahtia kanveesiin. Ainoa osa, joka siinä liikkui olivat kädet ja nekin varmaan omasta tahdostaan. Tai sitten hän oli oikeassa, ja minä olen vain liian vanha ja väsynyt seuraamaan festareita usean päivän ajan. Tool oli kuitenkin hyvä. Niin kuin muutkin mainitsevat bändit. Ja oikeastihan mun piti olla Mikkelissä SM-viesteissä. Lauantaiaamulla tein runsaan tunnin kovan pyörän ja sunnuntaina juoksin Karikolla puolituntia. Pikku hiljaa.

Maanantaina vietin (ansaittua) lepopäivää ja ensimmäistä virallista lomapäivää. Pää meinasi hajota. Onneksi Sari sai puhuttua mut pysymään kotona, eikä palaamaan töihin... heh. Tiistaina kävin aamulla vesilenkillä (45 min.) ja iltapäivällä puolen tunnin juoksulenkki. Tiistaina selvisi myös, että tämän päivän Raastokympin kenttävaraus on pielessä. Alun perin 18-22 kenttävaraus onkin todellisuudessa 18-20 varaus. Mielenkiintoista. Sain puhuttua kenttähenkilökunnan jäämään paikalle niin, että kisa voi sentään alkaa 21.00. Tän kympin kanssa on kyllä ollut sellainen kikkailu välillä menossa, että on todella kiva, että kisa edes juostaan.

Tänään jatkoin ensimmäisen kerran juoksua kahtena peräkkäisenä päivänä. Matkana oli huimat 5 km. Polvi on hiljaa. Raastokymppi meni hyvin, juoksijat saapuivat paikalle, keli oli ok, katsojia oli yllättävän paljon ja taputusta kuului epäturkulaiseen tyyliin koko kympin ajan!!! Jokinen juoksi hienosti alle 30.00, mutta Jussi tai Måre eivät saaneet EM-rajaa rikki. Ainakin Jussilta nähtiin hyvä yritys. Torstaina ehdin kuin ehdinkin Z:n matkaan Suomen yleisurheiluarkiston vierailuun. Löysimme muutama esimerkillisen raastokuvan.

Perjantai. Juhannusaatto. Eilen olin seuraamassa Juhannustriathlonia Kakskerrassa. Sari pääsi kevyesti maaliin ja vain vartin Mikan perässä... Polvessa tuntuu hyvältä eli ei miltään. tuntuu jopa siltä, että polvi voisi alkaa pikku hiljaa taipumaan.

Kiva juhannus tuli vietettyä. Aattona Maskuun uimaan ja grillaamaan sekä katsomaan ulkoilmateatterissa (kannettava ja dvd) leffaa. Nörttiä. Sitten kävimme Kustavissa jäätelöllä. Lauantaina lähdimme yöpymään Somerniemelle. Ravintoa tuli nautittua kotvasesti ja tutustuin uuteen uimapaikkaankin jossain Kiikalan lähellä. Härjenvatsaan. Polven tila on parhain sitten 16.12.2005. Nyt se taipuu jo kivutta, pääsen kyykkyyn kivutta ja ehkä pystyisin jo venyttämään kantapää-pakaraan -liikettäkin. Jumalavite! Vielä 1,5 viikkoa rauhallisemmin ja sitten pienet kokeilut. Nyt on taas uskoa pelissä. Vielä kaksi viikkoa töitä. Keskiviikkona kutsuu Pori. Se onkin mukavaa vaihtelua ainaisen Helsingissä ramppaamisen sijaan.

Jonkin verran tahmeaa liikehdintää oli tämänaamuinen suoritus kohti kustannuspaikkaa. Ei ollut hirveästi kimmoketta pitää kiirusta töihin. Onneksi parin viikon päästä alkaa loma.

Kurre the king

On se Kurre kuningas. Selvitti ensimmäisen magneettikuvan jälkeen miksi tilanne on nyt tämä kuin on. Ja piikkiä perään. Hoito-ohjeeksi varovaista venytystä, jäätä ja jalkapalloa sohvalta. Ja kahden viikon päästä selviää sitten missä mennään. Kuulemma nyt oli korkea aika piikittää, sillä operoitu kohta oli jäykistymässä/jumiutumassa jatkuneen tulehduksen johdosta. Vanhat proffat herättävät luottamusta. Kunhan eivät hajamielistele.

Kävin Kurre-päivän aamuna myös juoksemassa 100-150m:n pätkiä rauhallista jolkotusta. Polvi ei tykännyt niin kauheasti, muttei se aivan pahankaan ollut. Kunnossa ei tosin ollut. Jos ei parin viikon päästä toimi, niin sitten uusi piikki.

Turhautuminen jatkuu, muttei se niin pahaa ole. Kuukausi vielä taukoa juoksusta. Tosin Nizzassa muutaman hetkenä ilmeni, että kuukausi voi olla toiveajattelua. Ihan sama. Nyt on näin.

Nizza oli hyvä nähdä. Workshop pelitti ihan reilusti. Hyviä sessioita ja kohtalaisen hyvää kommentointia pitkin päiviä. Jatkoksi oli mahdollisuus nauttia Nizzasta S:n kera muutama tunti, yhteensä kaksi vuorokautta. Lauantaina vuokrattiin skootteri ja ajateltiin pitkin rannikkoa Monacoon ja eksytimme itsemme sinne(kin). Käveltyä tuli riittävästi.

Tänään palaan pyöräilyn äärelle, huomenna ehkä altaaseen pitkästä aikaa. Maanantaina petrasin raivolla ja raastolla Kauselan lenkin (22 km) parasta pyöräaikaa vajaalla neljällä minuutilla. Kivaa oli kun reidet suorastaan huusivat armoa, mutten sitä juurikaan tarjonnut. Marvil ei ole kyllä mikään pikakiituri, enkä minäkään mikään Cippolini ole, mutta nyt ainakin osa mummoista pysyy jo takana... Nyt varsinkin kun on ehdat Bilteman slicksit alla...

Tiistaina kuritin lisää salilla. Parasta tämänpäiväisessä keikassa oli se, että kykenin polvispesiaalin jälkeen vesijuoksemaan jo kymmenen minuuttia ilman polven kipeytymistä. Pienestä iloja, pienestä! Mutta sitten... Tämä tutkimuksen tekeminen ja erityisesti aineiston keruu on välillä varsin huvittavaa. Erityisesti tutkijan näkökulmasta. Kun kyselyyn vastaa, ei tarvitse sen jäljestä enää karhuja odotella, eikö? Näin se menee ainakin teoriassa, A vaikuttaa B:hen?. Tosin tällä kertaa oman ongelmansa mukaan tuo myös toimeksiantajan tilastointi, jossa sama henkilö voi olla mukana kahdella listalla. Silloin pitäisi kuitenkin muistella "jopa" viimeisen 6-10 kuukauden aikana tapahtuneita juttuja, että onko hakenut lisää jotain vai ei. Niin ja jos lähes "näppärän" vastineen kirjoittamiseen kaikkine hienoine sanankäänteineen menee lähes yhtä paljon aikaa kuin kyselyyn vastaamiseen, so why even bother? Ihan sama. Teen vain työtä käskettyä, ja kun teflon viskoo sonnat sivummalle, niin ei se paljoa helistä. Mutta ilman muuta noin aistikkaalla käytöksellä selviää pitkälle. PITKÄLLE! Tosin kyllä minuakin tästä ylimielistelystä vielä rankaistaan, mutta hei ... tämä on jonkun työtä... Ja kyllä se tosi kettumaiselta tuntuukin vastaanottaa jopa KOLME (3) meiliä samalta lähettäjältä. Pitää vain kestää, sillä paljoa tämän rankemmaksi elämä ei enää muutu. Blaah, se siitä. Anteeksi vain jos vahingoitin herkkiä mieliänne lähettämällä teille SÄHKÖPOSTIA.

Tänään lepoa. Jalat todella tohjona eilisestä rankaisusta. Polvi hiljaa. Kestää jo vähän venytystä. Näin tänään kadulla vanhan tutunkin vuosien takaa. Saman, jonka kanssa seiniä maalailtiin silloin joskus. Raasto.com'n palaveri/saunailta lähestyy. Tiukat suunnitelmat tulevaisuudelle. Ja kesä on voimissaan. Enää puuttuu vain kuuma asvaltti tossujen alta. Tai oikeastaan ne terveet jalat niistä tossuista...

Torstai alkoi tunnin kevyellä pyörällä, jotta saisin paikkoja hieman auki. Pystyn melkein jo menemään kyykkyyn ilman, että polvi vihoittelee. Tauko jatkuu. Pre.

Lisää taukoa

Kuusi viikkoa tuli lisätaukoa. Sitä ennen ei saa kokeilla lainkaan juoksua. Helppo homma. Pyöräilyä, vesijuoksua ja stepperiä sen sijaan saa tehdä sopivasti. Polvessa tuntuu leikkauksen oireet olevan tipotiessään, mutta tuttu polvilumpion oire jatkuu. Vituttaa niin paljon, ettei veri ees kierrä. Jos ei lähde tuntemuksen pois, niin sitten höylätään ja porataan polvilumpiota, niin ei se enää ole nykyisensä. Mistä helvetistä tämä tuli?

2,5 kuukautta pidin taukoa ja eiku toisella lenkillä jo vain tuntuu polvi. Voi perkele! Perkele! Perkele! Melkein tekisi mieli olla alkamatta. Perkele!

Mutta rauha palasi taas. Illalla laukussa oli taas salivehkeet ja stepperi odotti Peltolantiellä. Tavoitteena oli sytyttää se palamaan piiiiitkällä tahkoamisella. En tosin tee tänään normaalia pidempää steppaamista. Vesijuoksuun on otettava myös lisää tuntumaa, mutta vasta 1,5 viikon päästä, kun palaan Nizzasta. Lisätaukoa tarjolla vielä 41 päivää...

Aamulla tunnin pyörä tuulessa ja tuiskussa. Kiva meininki. Polvi on hiljaa. 40 päivää. Illalla on Kortteliajot, joita voisi mennä katsomaan. Ehkä jätän kameran kotiin.

Torstai alkoi pirunmoisella niskakivulla. Tiistaina niskan vasen puoli oli jumissa, tänään raastaa oikea puoli. Lämmitin sen aamulla ja sitten hyppäsin pyörän selkään. Piipahdin Riossa ja Kaarinassa. 1,5 h ja 40 km. Hidasta... mutta enää 39 päivää. En ehtinyt aikomuksistani huolimatta tsekkaamaan Turun yliopiston promootiokulkuetta. Työt painoivat. Näin Arvosen Tuomasta lounaalla, kun hän piipahtaa silloin tällöin Turussa. Hyvin näyttää kulkevan. Investoin kuvausvehkeisiin myös. Hankin Canonin 28-135mm objektiivin kuvanvakaajalla. Ja salaman. Säästöt menivät sinne, joten toivottavasti Nizzassa saa konferenssista paljon sapuskaa.... hah. 38 päivää ja salille mars.

Piisaa

Eilen vetäisin lähemmäs kolme tuntia fillarilla. Tuuli ei armoa jaellut, mutten sitä kyllä anellutkaan. Pulssi ei käväissyt montaa kertaa alle 160:n. Olin ihan puhki. Sen huomasi seuraavana päivänä polvessakin, mutta se vain on polven elämää. Epävarmaa sellaista. Kävin maanantaina mittaamassa sunnuntain lenkin, 70 km. Aika hidasta vääntöä, mutta mulla on siihen syyni.

40 minuuttia stepperiä on mun kovin harjoitus. Ehkä koskaan. Siihen yhdistyi vielä vastaava aika iskelmäradiota, ja tuo eilinen 40 minuuttia olikin maanpäällisen helvetin replica. Jälkeenpäin ajatellen se oli ihan jees treeni. Stepperin putket olivat liekeissä. Nyt olen minä. Kävin aamulla S:n kanssa mummohölkkäämässä (6-7.00min/km) parissa pätkässä yhteensä 12 minuuttia. Tilinpäätöksessä viivan alle jää merkintä, että polvi on ihan saatanan paska kapine. Ihan perseestä koko roska. Polvilumpion syrjä oli neljän minuutin ja neljänkymmenen sekunnin perästä tunnerikas, josta sitten eteni tuttuun paskuuteen. Nyt on hiton hilpeää. Nyt kyllä lähtee tossut ja juoksukledjut kellariin. Kaivan ne sieltä sitten kun muistelen joskus kymmenen vuoden päästä juoksemista. Jos muistelen. Sen verta paljon ketuttaa nyt. Vielä on aikaa, mutta toivo on jo hiipumassa. Joka tapauksessa 27.3.1989-27.10.2005 tarjosi paljon ja siitä olen tyytyväinen.

Ei vaiskaan. Emmä näin helpolla luovuta. Suoraan sanoen vituttaa ja ankarasti, mutta ei se mitään - projekti jatkuu. Maanantaina lekurille. Menee vielä hetki ennen kuin vaihdan tossut uuteen kameraan. Tosiasiassa olisi todella mielenkiintoista saada selville, että mikä siellä vielä voi olla. Kulumapinnat olivat ok, plikat ovat Mehiläisen roskissa, ja lihasjumikin taitaa olla jo 7 kk:n levon jälkeen hiipunut, ja polvea "tukevia" lihaksia on treenattu. Mikä perkele siellä voi olla? That'll the quest... Aaarrrgggh!!!!

Sittenpä vietin pitkästä aikaa hetkisen Samun ja Ompun sekä jalkapallon äärellä. Aamulla tupakansavussa istuminen kosti itsensä ja kurkku on varsin siilinen. Bongasin ennen tätä riittävän valokuvaajan, Daniel Månssonin. Filmilleen on kaapannut myös itsensä Arto Saaren. Että kun on hienoa. Tänään palaan salille nysväämään.

Olipa herkkua olla liikkeellä knaftilla hapella. Illanistuminen tupakansavussa likvitoi tehokkaasti hengityskanavien käyttöä. Salilla heiluminen ei tosin paljon aerobista kapasiteettia rasita. Ei tosiaan. Hainkin tänään astmalääkelisäystä, jotta selviää taas pinnalle. Perjantaita viedään, mutta jotenkin on ote kadoksissa. Tällä hetkellä on taas liikaa keskeneräisiä hommia, ja niiden ansioista kärähtää joskus liian helposti. Se on nyt tietenkin ihan se ja sen sama. Illalla Hell täyttää 30 v.

Sitten taas seuraavana päivänä Jussi juhli 30 v:tä ja Lordi voitti Euroviisut. Omassa tilassa ei muutosta. Pikku masis päällä. Käväisin kokeilemassa juoksua 4*2min ' 1min. + 8 yhteen putkeen. No news what so ever....