Raasto.com'n kympin kisan kanssa tuli ongelmia ihan kotinurkilla. SUL:ia lähtien suhtautuminen aikomukseen eli kisan järjestämiseen on ollut myönteinen, koska tällä tarjotaan Utriaiselle ja Boströmille (ja muille halukkaille) mahdollisuus yrittää kympin EM-rajaa. Siis EUROOPAN MESTARUUS -kisojen rajaa. Nyt kuitenkin on niin, että rajan yrittäjien aikatauluun sopii suurin piirtein vain yksi päivä PNG:ien ja Kalevalaisten välillä - 12.7. Mutta silloin on Varsinais-Suomen pm-kisojen ensimmäinen päivä, ja pm-kisat ajavat tässä nyt EM-kisojen ohi, jos mutkia oikaisee.

Ymmärrän kumpaakin osapuolta, mutta jo tuossa parin vuoden luottamustehtävässäkin sivusta seuratenkin tuli väistämättä aika ajoin mieleen, että kenen etua näissä aikuisten pm-kisojen kiveenhakkaamisilla tai edunvalvonnalla laajemminkin ajetaan. Aina en kyennyt urheilijoiden asiaa erottamaan, mutta tämä voi olla yksinomaan rajallisen ymmärrykseni asettama haaste. Enhän ole ollut järjestöhommissa kovin montaa vuotta mukana. Varmaan ymmärtäisin asiaa paremmin, jos olisin kasvanut tuohon järjestelmään. Tämä oli sarkasmia.

Onko sitten niin, että monen montaa epäkohtaa asioiden hoidossa ja itse järjestelmässä on tiedossa, ja niistä puhutaan, mutta mitään ei tapahdu. Nyt kun aikuisten pm-kisojen kanssa samanaikaisesti joku on järjestämässä jonkun toiveesta YHDEN kisan - josta on puutetta, ja jonne voi tulla jopa 4-6 juoksijaa - niin siitä helvetti melkein repeää. Tai ei edes melkein. Ei tajua, mutta toisaalta tajuaa. Enemmän ensimmäistä, mutta että juuri piirinmestaruuskisat: miksi niitä vielä on tai miksei sinne enää osallistuta? Näihin kisoihin osallistuminen on laajassa mittakaavassa lähestynyt nollaan jo pienen aikaa sitten. Itse olen vaikuttanut siihen pysyvällä vammakierteellä ja tämän viikon jälkeen mahdollinen osallistumisen varmaan estetään kisoista... 1990-luvun puolella piirimme pm-kympillä on runsaat 30 juoksijaa, kun nykypäivinä (nykyisin vielä Tampereen) viivalle on vaivautunut 1-2 juoksijaa. Pm-maratoniakin järjestettiin monena vuonna, ja kovin montaa kertaa ei viesti niistä juoksijoille ole kantautunut. Pitäisikö siinäkin kärjistäen ajatella, että pois pojat Hampurista EM-rajoja yrittämästä, kun piirillä on mestaruusmaraton Pöytyällä. Asia ei mua koske, joten sillehän on helppo virnuilla.

Onko kuitenkin niin, ettei vähäisistä urheilijoista - tässä kohdin juoksijoista - enää riitä osallistujia pm-kisoihin, kun mahdollisuus kovempiin aikoihin on muualla? Siellä, missä muutkin kisaavat. Vai onko kyse siitä, että pm-kisojen arvotusjärjestelmällä on pysyvä ja kiveenhakattu paikkansa seurojen/piirien arvostuksessa. Mitä ihmettä? Eikö tässä mittauksessa voitaisi tehdä tulevaisuuden osalta yhtä rationaalisia päätöksiä kuin siinä, että tietyn ikäisten urheilijanalkujen tulokset ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä. Millään muulla elämän sarallahan ei kilpailua ole kuin yleisurheilussa... Kovasti harmittaa tällaisten asioiden kaksipuolisuus sekä tunteen ja vallan puolelle menevä epärationaalisuus. Toisaalta näkemyksiin sisältyy pienen pieni rationaalisuus, toisaalta tuntuu, että urheilijoista viis kunhan vain järjestelmä säilyy vahingoittumana. Se on mielestäni suunnattoman vakavaa. Eikö tästäkin kaiken muun ohella tulisi keskustella? Palvelevatko kaikki kiveenhakatut asiat urheilijoita? Niitähän varten kaikki kulissit ovat pystyssä?

Tästä kympin järjestämisestä tuli taivaan iso asia. Ihan SUL'n johtoa myöten on valjastettu kannanottajia tämän suhteen. Tarkoitus oli vain auttaa muutamaa juoksijaa yrittämään EM-kympin rajaa ja tarjota lopuille mahdollisuus juosta kymppi. Lupa on nyt myönnetty, mutta korkealta. Todella korkealta. Taisin itse tehdä tästä ongelman, kun en suorasta opastuksen tajunnut, että opastus onkin oikea, mutta minä ymmärsin väärin, ja kisasta ilmoittaminen ei riitä vaan sitä pyydetään. Tilanne olisi siistimpi kaikilta osin, jos tässä olisi heti opastettu, että ei se näin mene. Kai. Nooh, tässä on ollut todellisuudessa paaaljon isommista asioista kyse. Suurin piirtein tuon jälkeen mopo karkasi käsistä, ja sitten onkin vain vastailtu puhelimeen sellaisten ihmisten kanssa, joiden päivärytmiä ei ollut tarkoitus alkaa rytmittää uudelleen. Myrsky vesilasissa, nukkuvan dinosauruksen herättäminen tms. tapahtui niin nopeasti, ettei edes tajua. Todella. Ehkä meidän on tässä kuviteltu asettautuvan poikkiteloin järjestelmän kanssa, mutta edelleen toistaen tarkoitus on ollut vain ja ainoastaan auttaa kavereita yhdessä asiassa. Kentän kiertämisessä 25 kertaa.

Täytyy vain ihmetellä, kuinka tunteella - minunkin taholta - asioihin voi suhtautua. Arvovaltakysymys, ties mitä. Ei kykene ymmärtämään. Niin ovat pm-kisat pyhä asia. Se on ainakin varmaa. Niin joo, aamulla kevyt pyöräily. Eka piikityksen jälkeen. Polvi on hiljaa. Maailma ei.

Illalla lisää pyöräilyä. Polvi jatkoi hiljaiseloaan. Enää muutama päivä (2) ja todellinen juoksukokeilu alkaa.

Perjantai. Juhannusaatto. Eilen olin seuraamassa Juhannustriathlonia Kakskerrassa. Sari pääsi kevyesti maaliin ja vain vartin Mikan perässä... Polvessa tuntuu hyvältä eli ei miltään. tuntuu jopa siltä, että polvi voisi alkaa pikku hiljaa taipumaan.

Kiva juhannus tuli vietettyä. Aattona Maskuun uimaan ja grillaamaan sekä katsomaan ulkoilmateatterissa (kannettava ja dvd) leffaa. Nörttiä. Sitten kävimme Kustavissa jäätelöllä. Lauantaina lähdimme yöpymään Somerniemelle. Ravintoa tuli nautittua kotvasesti ja tutustuin uuteen uimapaikkaankin jossain Kiikalan lähellä. Härjenvatsaan. Polven tila on parhain sitten 16.12.2005. Nyt se taipuu jo kivutta, pääsen kyykkyyn kivutta ja ehkä pystyisin jo venyttämään kantapää-pakaraan -liikettäkin. Jumalavite! Vielä 1,5 viikkoa rauhallisemmin ja sitten pienet kokeilut. Nyt on taas uskoa pelissä. Vielä kaksi viikkoa töitä. Keskiviikkona kutsuu Pori. Se onkin mukavaa vaihtelua ainaisen Helsingissä ramppaamisen sijaan.

Jonkin verran tahmeaa liikehdintää oli tämänaamuinen suoritus kohti kustannuspaikkaa. Ei ollut hirveästi kimmoketta pitää kiirusta töihin. Onneksi parin viikon päästä alkaa loma.

Kurre the king

On se Kurre kuningas. Selvitti ensimmäisen magneettikuvan jälkeen miksi tilanne on nyt tämä kuin on. Ja piikkiä perään. Hoito-ohjeeksi varovaista venytystä, jäätä ja jalkapalloa sohvalta. Ja kahden viikon päästä selviää sitten missä mennään. Kuulemma nyt oli korkea aika piikittää, sillä operoitu kohta oli jäykistymässä/jumiutumassa jatkuneen tulehduksen johdosta. Vanhat proffat herättävät luottamusta. Kunhan eivät hajamielistele.

Kävin Kurre-päivän aamuna myös juoksemassa 100-150m:n pätkiä rauhallista jolkotusta. Polvi ei tykännyt niin kauheasti, muttei se aivan pahankaan ollut. Kunnossa ei tosin ollut. Jos ei parin viikon päästä toimi, niin sitten uusi piikki.

Tiukkaa tahtia

Varasin ajan Kurrelle, just for a second opinion. Eilisessä raasto.com'n kokouksessa minut varmistettiin monella äänellä, että niin kannattaa tehdä. Ei siihen sitten ollut vastaansanomista. Seuraava polven kopelointi on ensi viikolla. Sitä ennen joudun Itä-Suomeen istumaan. Puuh. Onneksi nyt on tulipalot sammuteltu ja tasainen, suunniteltuun (!) ajankäyttöön perustuva työrupeama edessä. Tässä alkaa vähän köhiä jo. Koko kevät on ollut diabolista ryynäämistä ja researchaamista, ja kun kanava purkaa paineita on ollut jo 8,5 kuukautta jumissa niin kyllä sitä lomaa jo odottaakin. Piru sentään, Japani näytti ottavan Australialta nokkiinsa ihan reilusti, jos tähän väliin tällaisen kommentin sallii jäävän. Seuraava treeni ehkä aamulla ennen junan lähtöä.

Kyllä. Ehdin ennen junaan nousemista tykittämään aamuauringossa tunnin pyörää. Loppupäivä sujui muuten aivan oudoissa merkeissä Helsingissä. En olekaan ennen kuullut globalisaation ja ergonomian mahtuvan niin nohevasti samaan lauseeseen. Nyt kuulin. Seminaarisemantiikkaa parhaimmillaan. En jaksanut edes nyökkiä samanmielisen hyväksynnän merkiksi. En ollut mistään samaa mieltä. Olin aivan väärässä paikassa. Aivan väärässä. Keskiviikkona kuvasin koko päivän ja illan EDE-päivää tai enemmän vain ihmisiä siellä. Ehdin onneksi pyörälle ennen iltaohjelman alkua. Kova tuuli kävi vastaan. Tänään polvi oli aamulla herkkänä. Jätänkin tänään kaiken urheilun muun paitsi penkki sellaisen ohjelmasta. Odotan innolla ensi keskiviikon Kurren tapaamiselta.

Viikonloppu vierähti Jukolaa seuratessa. Mut oli päästetty tapahtumavalokuvaajaksi, joten mun varassa kisojen onnistuminen ei ollut... ü Niin tai näin, niin tuo tapahtuma värisytti. Salossa jos jossain oli viikonlopun aikana aito urheilujuhla. Hieman jopa kateelliseksi vetää suunnistajien touhu - yhteisöllisyys ja seurahenki. Niitä en ole noin aitoina todistanut varmaan koskaan. Vaikka Urkkaliitossakin ja ainakin Big Bossissa on ollut hetkensä 90-luvulla, ei se ollut tuollaista lähimainkaan. Suunnistusporukka on omaa sakkiansa, joka ei vikise? Tilaisuus olisi ollut lähimain yhtä onnistunut kaatosateessakin, uskon. Tosin on kestävyysjuoksussakin vastaavaa henkeä, että keli ei este ole, mutta tuo yhteinen missio jää kyllä meillä selvästi altavastaajan asemaan. Karhu-viesti taitaa olla nykyään ainoita sellaisia yhteisiä ponnistuksia. Ja sielläkin on 5-6 kisajoukkuetta. Nooh, ei nykyään juoksijoita paljon enempää olekaan. Mä taidan olla jo vanha kun kiinnitän näihin huomiota.

Valokuvia tuli otettua jonkin verran. Saas nähdä, onko niistä enää iloa järjestäjille. Tulipahan treenattua kuvaamista, jollei muuta. Polvi heräsi henkiin tarpomisen seurauksena. Ehkä siksi näinkin taas amputointiunta. Hyvin alkaa tämäkin viikko. Ja sitten oli taas Hesa-päivä, ja oikeille töille oli aikaa vain vähän kuluvalla viikolla. Huomenna on myös odottamani Kurre-päivä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että torstaina juoksisin (vaikka sitä salaa toivonkin), mutta toivottavasti polven tilaan ja juoksujen tulevaisuuteen tulisi selvyyttä nykyistä enemmän.

Turhautuminen jatkuu, muttei se niin pahaa ole. Kuukausi vielä taukoa juoksusta. Tosin Nizzassa muutaman hetkenä ilmeni, että kuukausi voi olla toiveajattelua. Ihan sama. Nyt on näin.

Nizza oli hyvä nähdä. Workshop pelitti ihan reilusti. Hyviä sessioita ja kohtalaisen hyvää kommentointia pitkin päiviä. Jatkoksi oli mahdollisuus nauttia Nizzasta S:n kera muutama tunti, yhteensä kaksi vuorokautta. Lauantaina vuokrattiin skootteri ja ajateltiin pitkin rannikkoa Monacoon ja eksytimme itsemme sinne(kin). Käveltyä tuli riittävästi.

Tänään palaan pyöräilyn äärelle, huomenna ehkä altaaseen pitkästä aikaa. Maanantaina petrasin raivolla ja raastolla Kauselan lenkin (22 km) parasta pyöräaikaa vajaalla neljällä minuutilla. Kivaa oli kun reidet suorastaan huusivat armoa, mutten sitä juurikaan tarjonnut. Marvil ei ole kyllä mikään pikakiituri, enkä minäkään mikään Cippolini ole, mutta nyt ainakin osa mummoista pysyy jo takana... Nyt varsinkin kun on ehdat Bilteman slicksit alla...

Tiistaina kuritin lisää salilla. Parasta tämänpäiväisessä keikassa oli se, että kykenin polvispesiaalin jälkeen vesijuoksemaan jo kymmenen minuuttia ilman polven kipeytymistä. Pienestä iloja, pienestä! Mutta sitten... Tämä tutkimuksen tekeminen ja erityisesti aineiston keruu on välillä varsin huvittavaa. Erityisesti tutkijan näkökulmasta. Kun kyselyyn vastaa, ei tarvitse sen jäljestä enää karhuja odotella, eikö? Näin se menee ainakin teoriassa, A vaikuttaa B:hen?. Tosin tällä kertaa oman ongelmansa mukaan tuo myös toimeksiantajan tilastointi, jossa sama henkilö voi olla mukana kahdella listalla. Silloin pitäisi kuitenkin muistella "jopa" viimeisen 6-10 kuukauden aikana tapahtuneita juttuja, että onko hakenut lisää jotain vai ei. Niin ja jos lähes "näppärän" vastineen kirjoittamiseen kaikkine hienoine sanankäänteineen menee lähes yhtä paljon aikaa kuin kyselyyn vastaamiseen, so why even bother? Ihan sama. Teen vain työtä käskettyä, ja kun teflon viskoo sonnat sivummalle, niin ei se paljoa helistä. Mutta ilman muuta noin aistikkaalla käytöksellä selviää pitkälle. PITKÄLLE! Tosin kyllä minuakin tästä ylimielistelystä vielä rankaistaan, mutta hei ... tämä on jonkun työtä... Ja kyllä se tosi kettumaiselta tuntuukin vastaanottaa jopa KOLME (3) meiliä samalta lähettäjältä. Pitää vain kestää, sillä paljoa tämän rankemmaksi elämä ei enää muutu. Blaah, se siitä. Anteeksi vain jos vahingoitin herkkiä mieliänne lähettämällä teille SÄHKÖPOSTIA.

Tänään lepoa. Jalat todella tohjona eilisestä rankaisusta. Polvi hiljaa. Kestää jo vähän venytystä. Näin tänään kadulla vanhan tutunkin vuosien takaa. Saman, jonka kanssa seiniä maalailtiin silloin joskus. Raasto.com'n palaveri/saunailta lähestyy. Tiukat suunnitelmat tulevaisuudelle. Ja kesä on voimissaan. Enää puuttuu vain kuuma asvaltti tossujen alta. Tai oikeastaan ne terveet jalat niistä tossuista...

Torstai alkoi tunnin kevyellä pyörällä, jotta saisin paikkoja hieman auki. Pystyn melkein jo menemään kyykkyyn ilman, että polvi vihoittelee. Tauko jatkuu. Pre.

Kevät numeroina

Maaliskuu 120 km
Huhtikuu 1 km
Toukokuu 4 km

Lisää taukoa

Kuusi viikkoa tuli lisätaukoa. Sitä ennen ei saa kokeilla lainkaan juoksua. Helppo homma. Pyöräilyä, vesijuoksua ja stepperiä sen sijaan saa tehdä sopivasti. Polvessa tuntuu leikkauksen oireet olevan tipotiessään, mutta tuttu polvilumpion oire jatkuu. Vituttaa niin paljon, ettei veri ees kierrä. Jos ei lähde tuntemuksen pois, niin sitten höylätään ja porataan polvilumpiota, niin ei se enää ole nykyisensä. Mistä helvetistä tämä tuli?

2,5 kuukautta pidin taukoa ja eiku toisella lenkillä jo vain tuntuu polvi. Voi perkele! Perkele! Perkele! Melkein tekisi mieli olla alkamatta. Perkele!

Mutta rauha palasi taas. Illalla laukussa oli taas salivehkeet ja stepperi odotti Peltolantiellä. Tavoitteena oli sytyttää se palamaan piiiiitkällä tahkoamisella. En tosin tee tänään normaalia pidempää steppaamista. Vesijuoksuun on otettava myös lisää tuntumaa, mutta vasta 1,5 viikon päästä, kun palaan Nizzasta. Lisätaukoa tarjolla vielä 41 päivää...

Aamulla tunnin pyörä tuulessa ja tuiskussa. Kiva meininki. Polvi on hiljaa. 40 päivää. Illalla on Kortteliajot, joita voisi mennä katsomaan. Ehkä jätän kameran kotiin.

Torstai alkoi pirunmoisella niskakivulla. Tiistaina niskan vasen puoli oli jumissa, tänään raastaa oikea puoli. Lämmitin sen aamulla ja sitten hyppäsin pyörän selkään. Piipahdin Riossa ja Kaarinassa. 1,5 h ja 40 km. Hidasta... mutta enää 39 päivää. En ehtinyt aikomuksistani huolimatta tsekkaamaan Turun yliopiston promootiokulkuetta. Työt painoivat. Näin Arvosen Tuomasta lounaalla, kun hän piipahtaa silloin tällöin Turussa. Hyvin näyttää kulkevan. Investoin kuvausvehkeisiin myös. Hankin Canonin 28-135mm objektiivin kuvanvakaajalla. Ja salaman. Säästöt menivät sinne, joten toivottavasti Nizzassa saa konferenssista paljon sapuskaa.... hah. 38 päivää ja salille mars.

Piisaa

Eilen vetäisin lähemmäs kolme tuntia fillarilla. Tuuli ei armoa jaellut, mutten sitä kyllä anellutkaan. Pulssi ei käväissyt montaa kertaa alle 160:n. Olin ihan puhki. Sen huomasi seuraavana päivänä polvessakin, mutta se vain on polven elämää. Epävarmaa sellaista. Kävin maanantaina mittaamassa sunnuntain lenkin, 70 km. Aika hidasta vääntöä, mutta mulla on siihen syyni.

40 minuuttia stepperiä on mun kovin harjoitus. Ehkä koskaan. Siihen yhdistyi vielä vastaava aika iskelmäradiota, ja tuo eilinen 40 minuuttia olikin maanpäällisen helvetin replica. Jälkeenpäin ajatellen se oli ihan jees treeni. Stepperin putket olivat liekeissä. Nyt olen minä. Kävin aamulla S:n kanssa mummohölkkäämässä (6-7.00min/km) parissa pätkässä yhteensä 12 minuuttia. Tilinpäätöksessä viivan alle jää merkintä, että polvi on ihan saatanan paska kapine. Ihan perseestä koko roska. Polvilumpion syrjä oli neljän minuutin ja neljänkymmenen sekunnin perästä tunnerikas, josta sitten eteni tuttuun paskuuteen. Nyt on hiton hilpeää. Nyt kyllä lähtee tossut ja juoksukledjut kellariin. Kaivan ne sieltä sitten kun muistelen joskus kymmenen vuoden päästä juoksemista. Jos muistelen. Sen verta paljon ketuttaa nyt. Vielä on aikaa, mutta toivo on jo hiipumassa. Joka tapauksessa 27.3.1989-27.10.2005 tarjosi paljon ja siitä olen tyytyväinen.

Ei vaiskaan. Emmä näin helpolla luovuta. Suoraan sanoen vituttaa ja ankarasti, mutta ei se mitään - projekti jatkuu. Maanantaina lekurille. Menee vielä hetki ennen kuin vaihdan tossut uuteen kameraan. Tosiasiassa olisi todella mielenkiintoista saada selville, että mikä siellä vielä voi olla. Kulumapinnat olivat ok, plikat ovat Mehiläisen roskissa, ja lihasjumikin taitaa olla jo 7 kk:n levon jälkeen hiipunut, ja polvea "tukevia" lihaksia on treenattu. Mikä perkele siellä voi olla? That'll the quest... Aaarrrgggh!!!!

Sittenpä vietin pitkästä aikaa hetkisen Samun ja Ompun sekä jalkapallon äärellä. Aamulla tupakansavussa istuminen kosti itsensä ja kurkku on varsin siilinen. Bongasin ennen tätä riittävän valokuvaajan, Daniel Månssonin. Filmilleen on kaapannut myös itsensä Arto Saaren. Että kun on hienoa. Tänään palaan salille nysväämään.

Olipa herkkua olla liikkeellä knaftilla hapella. Illanistuminen tupakansavussa likvitoi tehokkaasti hengityskanavien käyttöä. Salilla heiluminen ei tosin paljon aerobista kapasiteettia rasita. Ei tosiaan. Hainkin tänään astmalääkelisäystä, jotta selviää taas pinnalle. Perjantaita viedään, mutta jotenkin on ote kadoksissa. Tällä hetkellä on taas liikaa keskeneräisiä hommia, ja niiden ansioista kärähtää joskus liian helposti. Se on nyt tietenkin ihan se ja sen sama. Illalla Hell täyttää 30 v.

Sitten taas seuraavana päivänä Jussi juhli 30 v:tä ja Lordi voitti Euroviisut. Omassa tilassa ei muutosta. Pikku masis päällä. Käväisin kokeilemassa juoksua 4*2min ' 1min. + 8 yhteen putkeen. No news what so ever....

Kevät pörisee

Tukholma takana, Helsinki ja Nizza to go. Olipa reissu. Ehdin sentään käymään kävelylenkeillä myöhään illalla ja aikaisin aamulla, muuten päivät olivat fully booked. "Salilla" ehdin käymään perjantaina, mutta samat treenit olisin voinut tehdä hotellihuoneessa. Onneksi olin varannut tuon kuminauhan matkalle mukaan. Sali on täys floppi, siellä oli muutama käsipaino ja kuntopyörä, jossa ei ollut vastusta. Tilaakin oli vain niille, ja ihmiset olivatkin sitten liikaa siellä samassa tilassa. Nyt pidemmälle pyörälenkille. Harmi kun maastoja ei tule telkusta. Todella.

Ensimmäinen duunipäivä eilen. Ei saanut kunnon otetta mistään. Virkamatkamääräyshakemuksia täyttelin. Loppuviikoksi Tukholmaan, maanantaina Helsinkiin ja kuun lopussa Nizzaan. Nizzaan otan jo ehkä tossutkin mukaan. Samalla eilinen oli pidemmän ajanjakson kulminaatiopiste. Pääsin pyörällä töihin! Sen kunniaksi menin myös Kauselan lenkin illalla. Viime vuonna tuohon meni ekalla kerralla 55 min. Nyt kului 53 min. vaikken polkenut täysiä. Olenhan kovassa iskussa... Vastatuuli ja orastava maitohappo jaloissa.... Hiki ja pulssinnousu.... Jumalavite, mikä fiilis pienestä fillarilenkistä voi tulla!

Tänään duunipäivä alkoi valokuvaamisella. Siksi pitääkin älähtää sinne ajoissa, että ehtii niitä töitäkin... Voittaja-fiilis. Ykkös-meininki.

Nopeasti ne fiilarit muuttuvat. Kun pyöräilin töihin RAUHASSA alkoi polveen tuntua samalla tavoin kuin tammikuussa. Ryssinkö mä nyt tämänkin. Helvetti. Helvetti!

Hah. Hiemanko olen hermona tästä. Illalla pyöräily sujui taas suht noirmaalisti ja sitä riittikin. Salilla huomasin kamojen olevan kotona ja käväisin hakemassa ne. Alkuverryttely sujui kiireellä. Kuntoutukseen tuli nyt muutama lisä: stepperi ja painotanko. Stepperiä ryin alussa 10 minuuttia. Huh. Sitä jos vetäisi kuusi tuntia niin kuolisi. Erinäisissä liikkeistä polvi ei ollut moksiskaan, mutta viiden minuutin vesijuoksun jälkeen homma oli selvä. Illalla polvea kolotti. Itse asiassa kipeily tuntuu siinä polven sisäsyrjän sisäänmenoaukossa, joten lienee normaalia. Sen kohdan "nypykkä" lienee hinkkaava polvea käytettäessä. Ihan sama. Kymppi-fiilis!!!

Ja Marvil kulkee. Pyöräilijöille ja muillekin nykyiset harjoitukseni tuntunevat lasten leikiltä, mutta niillä on hyvä tarkoitus. Eilen pyöritin 1.20 tasaista. Mäissä pulssi käväisi jo 170:ssä. Että mikä fiilis... Muutaman tunnin päästä nokka kohti Tukholmaa. Otin kameran mukaan niin voin kompensoida sitä, etten pääse vielä lenkille. Tosin otin mä lenkkikamatkin mukaan, mutta niitä aion käyttää sillä salilla minkä sitten löydänkään...