skip to main |
skip to sidebar
Suht lunkia alkuviikkoa taustalla. Töissä on puskenut ehkä liian pitkiä päivä. Eilen vetelin 10x200m aiotun 20:n toiston sijaan. Väsytti. Juoksin nuo tosin myötätuuleen, joten aika nössöä. Toisaalta eilen ei edes tuullut. Eilettäin piipahdin Tohon kanssa ulkoilureitillä. Illalla polvi oli väsynyt. Torstaina aamulenkki vaihtui fillarin renkaan paikkaamiseen. Oli pakko. S lainasi vanhaa pyöräänsä mulle, mutta se on aivan viimeinen vehje. Nyt vähän kismittää kun tänään olin ajatellut vetäistä pari kympin lenkkiä. Korvaan ne sitten yhdellä parikymppisellä. Näin on!
Tänään piipahdan ehkä Yli yön juoksussa Kupittaalla. Aamulla ei kyllä ollut mikään ässäfiilis, mutta eipä sitä optimia aina ole tarjolla. Sunnuntaina sitten pääkaupunkiin.
Perjantain yöjuoksu oli huipaisaa kolmannelle kierrokselle asti. Jo alkuverryttelyssä kurkussa piipahtanut lounas jarrutti menoa. Ilman tätäkin perspektiiviä jalat olisivat estäneet lopun vauhdin kiristämisestä. Kauan kesti maaliintulo, mutta olin kolmas. Jole voitti kevyellä loikalla.
Lauantaina vain pieni hilppasu ja lopun päivää muuttoa. Iltapäivällä valtava hieno kokemus pesiksen parissa. Osuin kaikki ne osumat, joita olisi peruskoulussa tarvinnut osua ja heitin kaikki ne heitot takakentältä kotipesään, joita silloin ennen muinoin kaivattiin. Hyvä, että edes joskus. Mutta... älyttömän hauskaa oli.
Pääkaupunkijuoksu kutsui sunnuntaina. Nukuin yön lattialla kun Helsingin sukulainen piipahti yökylässä. Selkä oli entistä tujummassa jumissa sen jälkeen, mutta se ei ollut suurin defekti meikässä eilen. Jalkani olivat aivan koomassa alkuverryttelyssä, itse hölkästä ja sen jälkeen. Juoksin 10,55 km hädin tuskin just 3.30-vauhtia, mutta voitin sattumalta koko kisan. Olisin ollut kyllä ilman sitäkin tyytyväinen ja yllättynyt Hellsingin tarjoamista juoksumahdollisuuksista ja koko tapahtumasta. En juossut muuten kuin kahdesti harhaan.
Jalat ovat nokkelan väsyneet. Keskiviikkona piti rykiä muutamia reippaahkoja tonneja, mutta sain päivällä rokotuksia, ja toiveena oli, etten rykisi. Huomiseen sitten. Tänään vielä kevyttä. Jalat eivät varmaan ole siitä pahoillaan. Voi voi mikä flashback. Kyllä muuten väsyttää taas. Illalla pitäis vähän sitten rykiä. Teen nämä varmaan Karikolla.
Kyllä. Vetelin eilen 3.15-vauhtia Karikon rundia. Ja vauhti sen kuin paranee. Jätin vedot kuitenkin neljään, kun tuo vauhti ei kerran pysynyt kurissa. Uskon, että olen huomenna aivan puhti pois Ruisriikillä, mutta olipahan sekoa. Elämä on aina vain parempaa. Jalat muuten painoivat aivan pirusti. Kerroin siitä Brunille useaan otteeseen.
Ruissalo liikkui suht hyvin. 33.08. Pääsin maaliin ennen sitä valtavaa sumaa, joka joutui ODOTTAMAAN maaliin pääsyä. Enpä ole ennen moista päässyt todistamaan. Olin kisassa toinen rapiat kymmenen sekuntia Hell'n perässä.
ECross oli huisin hauska kokemus. Ei kulku puolen välin metsäpätkän jälkeen ihan hirmuista ollut, mutta reittinä kisa on hieno. Suosittelen. Sinnittelin kahdeksanneksi ajalla 63.47, joka tarkoittaa jopa päälle 3.30-vauhtia. Negative split silti. Juoksin muuten puuta päin ja siinä rytäkässä pudotin myös sormuksen, jonka etsimiseen kului pieni tovi. Silti siis negative split. Mutta sitten muita mukavia yllätyksiä. Taas jaksaa. Nyt muutama päivä lunkimmin ja sitten Ruissaloon. Jos siellä sitten vaikka alle 3.30-vauhtia...
En sitten liikahtanut Maskun Katajan kierrokselle. Ei ollut lähelläkään. Naisten MM-maratonin seuraaminen ynnä univelka tekivät selvän siitä. Sen sijaan kävin illalla juoksemassa kiihtyvää reipasta ulkoilureitillä. Lapsenuskoisesti kuvittelin, että se olisi ollut jotenkin helppoa. Ei ollut. Jalat painoivat kuin sanat. Ihan vain siitäkin syystä vetelin käsijarrulla. 38.20 ulkoilureitillä. Sitten seurasikin vain kuntopiiriä ja kevyttä. Tiistaina suuntasin Karikolle. Tähän henkeen kierroksen vetoja. Tasaista takomista. Tasaiseen tahtiin ne sujuivatkin kilsavauhdin ollessa 3.36-3.12. Torstaina piipahdin Ruissalossa vetelemässä minuutin vauhtileikittelyä. Osa meni leikitellen, osa ei.
Sitten varmistin lisää keikkoja syksylle.
9.9 ECross
15.9 Ruisriikki
23.9 Pääkaupunkijuoksu
29.9 Lidingöloppet
30.9 Muutto
1.10-6.10 Washington
8.10 Bryssel
9.10 Helsinki
Ja sitten marraskuusta USAan kahdeksi vuodeksi. Tiukka settiä. Ei taida Lidingöloppetin jälkeen tossu pahemmin nousta...
Kesäkuu 376 km
Heinäkuu 439 km
Elokuu 391 km
Tänään aamulla vetelin vain kevyttä ja illalla on tohtorin vetämä kuntopiiri. Josko huomenna sitten sai jo koneesta irti edes reipasta?
Tiistaina käväisin ulkoilureitillä. Kiihtyvää kymppiä selvästi aiottua reippaammin ja helpommin. Ei ikävää. Keskiviikkona koko koulu piipahti Ellivuoressa. Aikainen lähtö ajoi valkoisen koiran lenkille jo hyvissä ajoin ennen kuutta. Asennetta kato. Sitten iltapäivällä muiden aloittaessa polttopallon lähdin lenkille. Varsin kevyelle sellaiselle. Siihen päälle savusaunaa, järveä ja sapuskaa. Eivät olleet ikäviä nekään. Torstaina jatkuivat taas treenit. Suuntasin Ruissaloon leikittelemään vauhdilla. 2/2 vedin kympin verran. Kokonaisaika alle 3.40-vauhtia, joten en ollut pettynyt siihenkään. Tänään perjantaina sitten kevyttä, taas savusaunaa ja yöllä MM-maraton. Holmén ottaa muuten pronssia!
Ei ottanut, mutta esitti kyllä sisukkaan suorituksen. Perjantain lenkillä sain kuulla, että sunnuntaina juostaan Härkätien lenkki. Sinne sitten mukaan. Viime vuonna se oli eka kova polvioperaation jälkeen.Härkätie, 7,5 km. 25.20 eli 3.22/km. En ole tyytyväinen muuta kuin siihen, että pystyin juoksemaan. Kesän ratakisat jäivät hyvin keskinkertaiselle tasolle (1500m: 4.11, 3000m: 9.06 ja 5000m: 15.42), eikä maantiekään nyt kulje. Se oli tällainen kesä tällä kertaa. Jaaha. Nyt oli niin kiireinen viikko töissä, että jäi tämä päivittämättä. Elokuun viimeinen viikko sujui kelvollisesti ottaen huomioon työtahdin ja Osakan vaatimukset. Maanantaina keventelin, mutta kuitenkin kuntopiirissä tuli vähän irroteltua. Tiistaina juoksin Tohon kanssa reipasta Karikolla. Vajaa 9 km kolmea puolta. Viimeinen kierros ei tuntunut niin reippaalta. Torstaina palasin Karikolle. Vedin 2x3xkierroksen siten, että kaksi ekaa kierrosta reipasta ja viimeinen kovaa. Kulki suht helposti nuo kovat. 3.12-vauhtia. Tänään perjantaina juoksin kevyttä 20 km, jossa osan matkaa Tohon kanssa. Kiva oli pulista. Polvi pyytää lisää venyttelyä. Huomenna on SM-duatlonin toimitsijatehtäviä, yöllä maratonkatsomo ja sitten freshinä Maskuun sunnuntaina klo 11.00. Taidan juosta lyhyemmän matkan, jos jaksan edes sitä.
Viikonloppu meni nopeasti. Väitöstilaisuus ja koko päivä oli mitä onnistunein. Pääsin siellä välissä vähän lenkillekin. Lauantaina piti reipasta, muttei pystynyt. Sunnuntaina juoksi ekan pitkän pieneen aikaan, 28km ja siihen päälle muutaman tunnin melontareissu Aurajoella. Ihan rendoa.
Maanantaina kykenin kahteen kilometriin. Jalat ovat aivan uuvuksissa. Lirputtelin vedessä Maskussa hieman aikaa. Ehkä se palautti. Tiistaina aamulla tunti pyörää ja iltapäivällä Tohon kanssa kevyttä. Keskiviikkona avasin pelin kevyellä ja jatkoin iltapäivällä neljä kertaa Karikolla. Sen jälkeen uuvahdin taas. Oli sen verran kuumakin. Huomenissa aamulla kohti J-kylää, jossa on taloustieteilijöiden futiksen SM-turnaus. Toivottavasti paikat pysyvät ehjinä. Väsymyksestä viis...
Selvisin J-kylästä ehjin nahoin. Paikat, selkä ja pakarat, ovat vain väsyneet. Kyynerpäässä äijämäinen palohaava ja vatsassa nappiksen ruhjeita. Olen kyllä huono pelaamaan, mutta yritinpähän kuitenkin. Nyt TAAS pari päivää rauhassa. Sitten alan paneutumaan harjoittelemaan syksyä ja ensi kautta varten. Syksyksi perustaa, jotta kestää sitten kehittyä. Kovat puheet näet.
Viikonloppuna alkoikin sitten flunssa. Keskiviikko menossa. Aamulla kävin vähän ulkoilemassa, mutta vielä ei kykene treenaamaan. Rauhassa nyt vain. Kullalla onkin sitten väitöstilaisuus perjantaina. Se taitaa jännittää minua häntä enemmän.
Tsekkasin sitten molemmat. Aamulla muutaman tunnin unien jälkeen Brunin ja Pasman kanssa kevyt 20km. Eturessut ovat kuin tuhon jäljiltä. Eilinen Lohihölkkä oli tiukkaa settiä jalkapalloilun väsyttämille ressuille. Juoksin sen ylämäkiä lukuun ottamatta helppona. 3.30-vauhdilla. Lämmin keli oli, mutta onneksi Vehmaalla pääsin raikkaaseen vilvoitteluun. S oli triathlonkisassa toinen. Iltapäivällä vietin aikaa Vantaan Korsossa, Millencollin yllätti, Lapko myös ja NIN teki tehtävänsä...Elikäs yritin taas juosta kisaa ilman nukkumista ja ravintoa. Koska opin mitään?
Maantaina kevyttä. Aamulla ja illalla. Tiistaina jäi tonni vetämättä. Meidän piti lähteä melomaan, vaan eipä menty. Ei keli pahemmin houkutellut moiseen. Sokeria. Huomenna yritän aloittaa taas harjoittelun. Tai sitten en. Tänään juoksu tuntui vain ja ainoastaan epämiellyttävältä. Ei kiva.
Sain hieronta-ajan keskiviikkoillaksi. Siis tälle päivälle. En kuitenkaan malttanut alkuperäisestä ja päivitetystä suunnitelmasta viettää passiivista lepoa vaan piipahdin radalle kokeilemaan josko tonnit sittenkin kulkisivat. Eivät kulkeneet. Eka 3.07 ja sitten kun kiristin vauhtia niin aikaa kului jo 3.11. Heh. Vedin siinä sitten kiukuspäissäni kaks neljäsatasta (69 ja 67) ja sit pari kakssatasta (32 ja 31). En täysiä, mutta edes vähän yrittäen. Tää oli nyt tässä. Nyt hierojalle ja sitten taas paluu koneen harjaannuttamiseen. Kyllä! Rage Against The Machine kuuluukin sille listalle, joka lähtee mukaan USA:aan. Menin katsomaan Famin trailereita tän päivän juoksujen jälkeen ja kadun nyt nynnyä meininkiäni ja harmittelen vielä viimeisen kerran ääneen, että olen näin vanha.
Torstaina kevyttä ja siihen yhteyteen 1,5h futista, joka ei ollut niin kevyttä. Perjantaiaamuna lonkankoukistajissa, reisissä ja alaselässä tuntui noinkin vähäinen pallottelu. Tosin nurmi oli suht liukas, joten se lisäsi jännitystiloja. Näppärää touhua se oli. Viikon päästä onkin sitten taloustieteilijöiden SM-turnaus... Tänään vähän synttäreitä, huomenna hölkkä ja sunnuntaina Ankkarock. Lunkisti loppuloma...! Siinä välissä vähän UMF:a, jos ehtii. Siellä olisi Pan Sonic seuraavan kerran sitten kesän 2000. Kid606 näkyy myös olevan kehissä. Aivan naapurissa, mutta pirun myöhään tosin.