Kevät tekee vahvasti tuloaan. Hyvä. Jalat ovat aivan väsyneet maanantain hieronnasta. Tiistaina ei sujunut paljoakaan, keskiviikkona jo vähän ja tänään torstaina ehkä enemmän. Aamulla tosin tossu oli raskas. En aloitakaan vielä tänään kovia treenejä. Sen sijaan menen Kupittaankadulle vetämään kakssatasia ihan vaan kostoksi. Lauantaina sitten enemmän ja jotain kivempaa. Bongasin, että leffavisan ranking on päivitetty. Kovat kilpakumppanit, Raudanpumppaajat ovat kärjessä ja kovan vahvistuksen joukkueeseensa hankkinut Top Secrete tulee perässä kovaa tahtia.
En muuten mennyt Kupittaankadulle. Perjantaina en jaksanut edes lenkille. Lauantaiaamulla olin jo klo 8.00 vetämässä reipasta. Siitä päivä jatkui TuUl:n strategiapäivän parissa. Seuravana aamuna vedimme taas pitkää. Että mikä keli. Nyt se on täällä.
Maanantaina oli aamulla kevyttä ja illalla kuntopiiriä. Sellainen tuntuma oli pakaroissa jo illalla, että loppuviikko on pelkkää sinnittelyä. Tiistaiaamuna juoksin pikkureipasta (aamulenkillä 3 km alle neljää) ja illalla oli vuorossa Jukin ja Z:n kanssa tonneja. Saas nähdä, miten takajalkojen yläosat taipuvat tonneihin päivän istuskelun jälkeen. Pakaroille kävi niin, että nauratti. Sopiva kipu näköjään tekee hyvää kun niin paljon nauratti. Tonnit sujuivat ihan ookoo, mutta vauhdin handlaaminen on pitkästä aikaa ulkona juostuna vähän niin ja näin. Tonnit 3.25-3.11 ja viimeinen 2.58. Aamulla en tehnyt reipasta vaan vääntäydyin eteenpäin varovaisin askelin. Tulin nimitetyksi asiantuntijaksi EU:n perheyritysten asioita käsittelevää työryhmään. Brysselin keikkaa pukkaan kohtapuoliin? Juoksusta sen verran, että kevyellä viikolla jalat olivat aivan sykkyrällä, mutta kun taas on alkanut takomaan - edes vähän - niin jalat alkavat toimia oikein. Slayer saapuu SM-viestien aikaan Ruissaloon. Nähtäväksi jää, miten laiskasti ukot vetävät viisunsa tällä kertaa. Ainakin vielä SM-viesteillä on enemmän painoa.
Piru. Tulin sitten kipeäksi torstaiaamulla. Tai oikeastaan ke illalla. Jää huominen testijuoksukin väliin. Jos vaikka kuvaamaan lähtisi. Sitä en ole pitkään aikaan ehtinyt tehdä. Juoksutauko kesken kovan viikon kismittää hieman kun ensi viikko on vähän hajanainen Baltimore-Washington -keikan vuoksi. Tosin pääsee sielläkin juoksemaan... Jos olen terve siihen mennessä.
Flunssa jatkui reippaana. Perjantaina oli vielä daiju normaalia sekaisempi, mutta lauantaina käsi oli jo niin vakaa, että rohkenin testijuoksun äärelle kuvaamaan. Surkeita kuvia tuli, mutta mun oli vilu. Sunnuntaina kävin aamulla kympin. Ääni on vielä ihan kadoksissa ja köhääkin on. Illalla tuli takatalvi. Sitä ehdin jo pelätäkin. Huomenna alkaa aiempaa vielä tiukempi duunijakso, mutta se kyllä katkeaa heti tiistaihin, kun loppuviikko ollaan uudella mantereella. Pera siellä jo onkin. Ja Andreina. Juki lähtee sinne loppuviikosta ja kollega torstaina. Monta meitä siellä siis loppuviikosta. Tavallaan ihan jännää. Toivottavasti olen huomenna jo paremmassa iskussa. En jaksa yskiä enää. Paljoa.
Tiistai. Vielä olen juoksemati. Ääni tekee paluuta, samoin kyky hengittää. Yskittää vielä. Illalla ehkä vähän tapailua. Joka tapauksessa seuraava lenkki lienee huomenissa Amsterdamin lentokentällä ja seuraava sit Baltimoressa torstaina. Silloin vois vetää vähän reipasta. Niin tai näin, niin ulkomaille mars.
3/21/2007
3/09/2007
Fiilikset olivat huipussaan. Perjantaina alkanut duuniprojekti hieman painaa kiireellisen aikataulunsa vuoksi, ja siksi, etten ole viikonlopun vuoksi vielä tehnyt asialle mitään. Mutta... ei paljon paina sittenkään. Lauantaina piipahdin klo 00.00 alkaen katsomassa Giant Robotia. Ei ollut paha kokemus se tälläkään kertaa. Toivosen omaa, GB:n tuotantoa kovasti muistuttavaa tuotantoa upotettiin kivasti biisien sekään. Sitten aamulla auringonpaisteessa sekä lumen ja jään alta paljastuvalla pitävällä alustalla juostu pitkä Jolen, Brunin ja Mikan kanssa ei ollut heikko kokemus sekään. Tätä meininkiä, kevään alkuaskelia juosten aistittuna, en ole muutamaan otteeseen päässyt kokemaan. Nyt revin siitä kaikki irti. t. nimin. jalat hajalle ja heti.
Juma mikä keli. Maanantaina kävin jo päivällä hierojalla, ja illalla kiirehdini kuntopiiriin. Sen jälkeen vetelen kevyttä pari päivää. Ettei muuten kurkku olisi vähän karhealla päällä. Ehkä on, ehkä ei. Ei nyt jaksais sairastaa. Pitää päättää pysyä terveenä. En jaksanut sairasta, mutten myös juosta. Venyin jopa viiden kilsan lenkin eli en mitään. Seura oli kuitenkin parasta. Sarin pohje pelittää taas. Hieronta hämmästytti vasenta polvea. Keskiviikkona iski aamulla kovin väsy, joten kevyen viikon keskivälissä vedellään aika kevyesti. Huomenna tosin jatkan taas harjoittelua. Nyt istun palaverissa ja kirjoitan tätä. Kohta väsyttää.
Pysyn kuitenkin hereillä.

Key words:
harjoittelu,
juoksu
3/05/2007
Hallikymppi
Viime vuonna tähän aikaan oli eri ääni. Olin vuosi sitten turhautunut kuin eilisen päivän julkkis. Turha sitä on enempää muistella. Nyt on nyt ja huominen on tulollaan. Eilinen painaa vähän, viikonloppu enemmän. Vauhdin ylläpitäminen oli omatahtoista, jota pidän edistysaskeleena. Vasen pakara ällistelee vauhtia, mutta ällistelkööt. Sitä on tarjolla vielä enemmän ja kovempaa. Tänään kevyttä tarjolla.
Kovin vaikea on määritellä yllättävyyttä sen suhteen, että itse Junior Vasquez on tulossa Suomeen ja soittaa kaiken lisäksi Turussa. Tuntuu vähän aprillipilalta. House ei välttämättä lähde ihan täyttä, mutta sen verran iso nimi on kyseessä, että lienee paikallaan heltyä. New Yorkista saa kuulla silloin tällöin ilouutisia Juniorin edesottamuksista. Turku vs. New York - siitähän tässä on kyse.
Lauantai. Pori. Karhuhalli. 10000m. 33.32. Tyytyväinen. Tämä on nykyään asioiden tola. Olen tyytyväinen 3.20-vauhdilla juostuun kymppiin. Tyytyväisyys juontaa pitkälti siitä, että kykenen juoksemaan. Kunto on nousussa, eikä sekään hirveästi mieltä rasita.

juoksu,
kisat
3/01/2007
2/28/2007
Vähän triathlonia, hidasta uintia
Jep. Uinti oli kamala kokemus. Meinasin jäädä sille tielle vaikka matkaa oli tarjolla vain 500m. Näennäisen rytmin hajottua räpiköin lähinnä paikallaan keskittyen pinnalla pysymiseen ja hengittämiseen. Jäin kärjelle 2.45 ja kullallekin minuutin. Hiihto sujui tasaisesti ja juoksu kiihtyvästi. Tuloksista ei ole tietoa, mutta kiva kokemushan tuo oli. Illalla juoksin tv kympin Raastoluolassa. Sen jälkeen maistoin suklaata.
Sunnuntaina läksimme normaalia aikaisemmin pitkälle. Juoksin 32km ja siihen tykö sitten S:n kanssa Alastarolla 1.40h hiihtoa. Illalla väsytti seurata pyykinpesukoneen tasaista työskentelyä. Ehken seuraa sitä pidempään, vaan keskityn muuhun. Vielä täytyy ääneen todeta, että Limppareiden perjantainen keikka oli itselleni jollakin tavalla pysähdyttävä hetki. En osaa kuvailla tarkemmin asiaa.
Maanantaina oli oletetun nahat. Vaivoin jaksoin kuntopiiriin. Paremmin jaksoin sieltä pois. Tiistaina piipahdimme Helsingissä Halosen kanssa samoissa kemuissa. Tänään on keskiviikko. Viimeinen helmikuun päivä. Ehkä viikonlopun keekoilut painavat yhä tai sitten olen liittymässä sairasklubille. Niin tai näin ohjelmassa on hallia ja lauantaina - jos en kipeydy - Porin hallikymppi. Lähdin ottamaan 15 minuutin nokoset. Kokoushuoneen pöydälle.
Illan harjoitus kulki ihan hyvin suhteessa virkeystilaan. Juoksin sub 3.20:tä 1/2/1/2/1 kahden ja puolen palautuksella.

2/22/2007
Lisää luolaa
Mennä viikon takareisiongelma on jäänyt taakse. Eilen rullailin Jukan kanssa muutaman kakkosen sekä kolmosen ja yhden tonninkin vielä. Kaikki tämä rajoitin päällä 3.15-3.17 -vauhtia. Maanantaina nupitin Kirkkonummella, mutta selvisin siitä vain uudella peukalon peläytyksellä sekä oikean takareiden kirraamisella. Olen kuin Litti, pian täysin palasina. Tänään piipahdan hierojalla ja huomenna jatkuu taas.
Torstaina raastoluolassa suoritettu rajoitettu kymppi maistui makealta. Saas nähdä miten huominen testi kulkee. Jos on niljakas keli, niin ei kulje lainkaan, mutta tuleepahan tehtyä.
Ja niljakas keli oli. Plussaa ja pientä pöpperöä tossun alla. Juoksin "ponnistamatta" 35.30. En voi sitä hirveästi harmitella. Pitävällä alustalla olisi kulkenut juoksun tavoin. Oikea takareisi väsyi liukastelussa. Sunnuntaina lipsuttelin 31 km Jolen ja Z:n kanssa. Vammakierteen jälkeen parhain viikko näyttää kokonaisuudessaan tältä:
MA: 5 + 11 ~4.00
TI: 5 + 14 & 1/2/3/2'3min. ~3.13-3.17
KE: 10 + hieroja
TO: 5 + 5 & TV 10 ~3.45
PE: 10
LA: TV 10 ~3.33 + 12
SU: 31
YHT. 136km
Maanantaina väsytti ja illalla ketutti. Lähinnä ylimääräinen liukkaus. Tänään, tiistaina oli puolestaan varsin pitävä keli, joka selittyy pitkälti reippaalla pakkasella. Melkoista tasapainoilua siis. Illalla Jukin ja Z:n seurassa muutama tonni. Hallissa.
Tiistain tonnit kulkivat ja eivät kulkeneet. Onneksi kulkemattomuus, lähes totaalinen sellainen, sijoittui jo toiseen vetoon, niin selvisin kunnialla loppuun. Lopuksi veteli kakssatasia a' 32 sek. Keskiviikkona reposteli iisin kympin runsaassa pakkasessa. Sama lämpötila jatkui torstaiaamulla. Ihan sama kun tuli kuitenkin ulkoiltua. Tänään Raastoluolaan ja leffavisaan. Tiukka ilta.
Kymppi kiihtyi kivasti ja leffavisassa sijoituimme toiseksi. Edellä K. Salmisen vahvistama joukkue. Ketäs me hankimme ensi kerralla tueksi? Perjantaina kevyttä ja yöllä Limonadi Elohopean viimeinen keikka. Siitä keikasta ei voikun kiittää kavereita. Harmillista kun ei voinut jäädä fiilistelemään keikan jälkeen Päiväriin ja piti siirtyä nopeasti nukkumaan kun lauantaiaamulla eli ihan justiinsa on talvitriathlon. Sinne siis. Illalla luolaan.

2/11/2007
Työt vähän haittaavat
Illalla kuntopiiriä. Kuntopiirissä terveeseen polveen kävi vähän. Vähän liiankin kanssa epäilen.
Tiistaiaamulla polvea kolotti. Lopussa samalla tavoin kuin vasenta vammamagneettiakin. Piru sentään. Illalla luukutimme hallissa Z:n ja Jukin kanssa tonneja ja viissatasia. Kulki keposesti. Vasta loppuverryttelyssä tervettä polvea kolotti. Keskiviikon pääharjoitus oli sattuneesta syystä venyttely ja lepo. Jätin myös torstain aamujolkotuksen väliin. Illalla nautiskelin taas Raastoluolassa kiihtyvää kymppiä siten, että keskivauhdiksi tuli just 3.30. Tiellä ollaan yhä, mutta haparoivin askelin. Mukamas. Huomenna olisin ollut käytettävissä pankkiviesteissä pitkästä aikaa, mutta saatavilla lienee kovempiakin kolleja.
Perjantaiaamu ei käynyt polveen. Iltapäivä kuluu abstraktien arvostelulla. Tiukkaa puuhaa sekin. Illalla hallissa pankkiviestit todennäköisesti objektin takaa. Riippuen siitä ehdinkö lataamaan salaman akut. Tiukkaa puuhaa sekin. Ilman asennetta tosin.
Kamera jäi kotiin, mutta lauantaina piipahdin Raastoluolassa. Sunnuntaina liukastelin pitkää Z:n ja Jukin kanssa. 45 sekunnin juoksun jälkeen nupitin siten, että vasen peukalo on nyt ihmeissään ja osaksi puolitehoinen. Viikkoon yli satanen. Maanantaina taas kuntopiiriä. Vähän vaikeammin kun peukalo ei ollut kehissä vielä. Tiistaina oli pakkasta. Illalla hallissa Juki ja Virran kanssa kilsoja ja kakkosia. Viimeiseksi jääneessä vedossa vasen takaressu kramppasi kunnolla. Toivottavasti perjantain keikka ei vesity nyt...!
Keskiviikkona kävin vain saunassa ja poreilemassa. Torstai näyttäytyy juoksun suhteen yhtä harmaana kuin keskiviikko. Huomenna lienen kameran takana, en radalla. Eipä hätää kun tämä ongelma hoituu edellisiä nopeammin kuntoon.
Perjantai oli sivusta seuraamista. Kamat oli kassissa ja kassikin mukana, mutta kuskasin sen takaisin autoon kun varovaisuus selätti juostako vai ei -jaakobin painin. Lauantaina jalka oli jo hiljaa, mutta annoin sen olla rauhassa. Sunnuntaina kävimme hiihtämässä Parmaharjulla. Huomenna jatkuu juoksut. Välillä pitää piipahtaa Kirkkonummellakin, joten jää kuntopiiri väliin.

1/28/2007
Raastoluolaa
Aamulla olisi muutenkin tullut kiire, kun nokka oli kohti Poria ja sitten illalla kuntopiiriä. Toivon suuresti, etten kipeydy tämän suuremmin. Tiistai jäi urheilun osalta olemattomaksi. Elämästä nautin silti.
Keskiviikkona puskin 15-20 sentin lumessa ja tuulessa kympin. Ekan "flunssan" jälkeen. Tiukkaa teki, muttei hätää. Tänään raastoluolaan tonneille. Hatebreed seuranani. Illalla täytyy käydä tsekkaamassa Samun vetämä leffavisa Bristolissa. Pänttäsin yhtä visakirjaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Lähes tuloksetta. Tiedän kyllä missä leffoissa Mr. Brown esiintyy ja ketkä sitä näyttelevät. Sormet vähän jo syyhyää kisan kanssa. Palkintona on tosin vain olutta, joten se menee ohi. Ei voitto, vaan menestys...
Olimme kolmansia kovassa sakissa ja hyvin tuotetussa kisassa. Yhteensä 18 joukkuetta mukana. Keuhkot ovat tupakinsavussa istumisesta varsin raa'an oloiset. Kuukauden päästä uusiksi. Vedin ennen leffavisaa Raastoluolassa 6x1000m (3.30-3.08) puolentoista minuutin palautuksella. Aika lunkisti meni, mutta niin oli tarkoituskin.
Perjaintaina ehdin aamu- ja iltapäivälenkeille. Sen jälkeen juhlin JV:n varpajaisia tuossa naapuristossa. Ilta jatkui taas ravintolan sisustaan, jossa tupakansavu vei viimeisetkin äänenjänteet. Muutaman tunnin levon jälkeen tsemppasin Jukin kanssa reipahkoa kymppiä. Pirun raskasta oli molemmilla. Paluumatkalla tosin oli vastatuuli, mutta silti. Ei ollut mitenkään mieltä ylentävää. Ei sen aina tarvitse sitä tosin ollakaan. Viimeiset 2 km keskivauhtia kovempaa.
Sunnuntaina kauniissa pakkassäässä 31 km. Viikkoon vajaa sata, mutta sellaista se on kun sairastaa.

1/22/2007
Matkalla
Lontoo takana. Juoksin perjantaina aikataulukämmin vuoksi lenkin, vaikka lennon myöhästymisen johdosta oli jättää sen tekemättä. Ihan jees. Perjantaiaamulla ennen aamukahdeksaa vetelin Hyde Parkin tuntumassa 10x200m ja sunnuntaina samoissa maisemissa pitkän. Aamulla senkin. Sillä reissulla jaoin lyhyen matkaa ketun kanssa. Kettu lähestyi viistosti ja lönkötti pintakaasulla muutama kymmenen metriä rinnallani ja siirtyi siitä sitten taas oravien perää. Hassu hetki keskellä suurkaupungin vilinää. Tai siis hieman ennen sitä. Hirmuisesti tuntuvat lontoolaiset harrastavan hölkkää ja erityisesti mahdollisimman vähin vaatekerroin. Nyt on kevyt viikko. Kolme kovaa alla.
Maanantaina taas tujua kunnonpiiristystä, joka tosiasiassa sujui ihan lunkisti. Olin vain väsynyt matkustamisesta. Tiistaina pidin lepopäivän. Aamulla koululla oli abipäivä ja bongasin siellä Brunin ja Jolen. Nuoret kollit. Huomenna verryttelyä, hierojalle ja vettä polkemaan.
Menin kai vettä polkemaan. Kevyttä juoksua sen sijaan. Torstaina töissä uuvahti sen verran pidempää, että jäi viikon toinen kova tekemättä. Suunnittelin perjantaiaamuna tekeväni vähän mäkivetoja, mutta mitä vielä. Kevyttä vedin silloinkin. Tänään, tunnin päästä, on testi. Vedän vielä vitosen ja ensi kerralla sitten jo vähän pidempään. Missasin keskiviikkona muuten Napalm Deathin keikankin. Muistin sen kyllä vielä kaksi viikkoa sitten, mutten enää tällä viikolla. Tänään on Japani-ilta. Testi ei muuten kulkenut just pätkääkään. Vain vitosen aikana jalat vetivät ihan tönköiksi.
Sunnuntaina mentiin Z:n kanssa pienessä tuiverruksessa kolmekymppinen. Illalla havaitsin harmikseni vilustuneeni hieman, ja jätin seuraavan aamulenkin väliin.

1/10/2007
Vuosi vaihtui hyvissä merkeissä
Jo ennen vuodenvaihdetta juoksussa oli taas tuntumaa. Vauhdit ovat kuitenkin vielä muualla. Palasten kokoamista on tämän vuoden alku. Tiistaina nokka kohti ulkoilureitin raastokierrosta. Nilkkimäisesti kulki, oli vähän liukastakin. Kone on vielä puolivaloilla liikkeellä silti. Eilen pulahdin altaaseen vajaaksi tunniksi. On sekin puuhaa... Torstaina pientä verryttelyä aamulla ja illalla Jukin kanssa VL:ää. Kympin verran tällä kertaa. Kaks kovaa ja kaks reipasta. Lauantaiaamuna vedin Jukan kanssa pulssirajoitteista reipasta. Kymppi kulki nyt jo lähes kaks minuuttia kovempaa kuin pari viikkoa sitten. Pää kylmänä. Torstai kuitenkin osoitti, ettei kunto niin hirmuinen ole. Sunnuntaina pitkää Tohon, Z, Jukin ja Jolen kanssa. Ulkoilureitillä tammikuussa. Tämä on ilmastonmuutosta jos joku.
Vuoden 2007 eka viikko tasan satanen, kuudella päivällä. Kolme kovempaa harjoitusta ja yksi vesijuoksupäivä. Polvi on kunnossa, mutta tutina on edelleen takapuolessa. Ihan vain varmuudeksi.
Maanantaina palasi kuvioihin kuntopiiri. Tuntui taas nohevalta tehdä heilutusta. Alle vetelin kakssatasia. Jos vaikka sais koneen pikku hiljaa heräämään kuukausien, ehkä vuosien horroksesta. Tiistaina ei ainakaan ollut herännyt. Vedin Jukan kanssa ulkoilureitillä aika tiukassa kelissä - pitävää tosin oli - kympin siten, että eka 5km lunkin kovaa ja toinen kovaa. Yllätyin positiivisesti jälkimmäisen kulusta. En jäänyt Jukille kuin 15 sek. mutta uskon edelleen hänen himmailleen. Tänään keskiviikkona vain aamulla vähän lenkkiä, 6 km. Vesijuoksu jää väliin illalla. Huomenna sitten pikavisiitti Lontooseen. Onneksi tällä kertaa kassiin voi pakata juoksukamatkin.

Subscribe to:
Posts (Atom)