Väsy

Maanantaina oli iso väsy. Aiottu kuntopiiritys siirtyi illalle. Ihan helposti. Istuin kuitenkin illalla vielä töissä. Työstämäni tutkimus alkaa olla osaltani ihan pian valmis. Se onkin sitten jo kolmas valmis homma tälle syksylle. Luovuudesta viis, meikä painaa tätä ihan linjaduunina. Keväällä alkaa vähän opetustakin. Sekin olis hyvä saada suunniteltua valmiiksi ennen vuodenvaihdetta.

Illalla ulkoilin vaatimattomat 2,5 km ja päälle raastava jalkajumitus. Tiistaina aloitin aamun lepäilemällä ja morkkikseen väänsin 45 min kuntopiirin. Illalla ehkä pyörää kun on näin lämmintä nyt. Hidas eteneminen juoksun kanssa syö. Aluksi syö se, ettei pääse lainkaan juoksemaan ja sitten syö, kun pitää edetä niin maltillisesti. Kohta syö se, kun ei kulje. Myös noheva pelko jäytää koko ajan, että kestääkö jalkaa enää sitten kun pitäisi alkaa harjoittelemaan oikeasti. Parasta lienee suhtautua siihen niin, että sen näkee sitten. Iso-pomo innostui eilen bloggaamisesta. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa. Lisää töitä meille kaikille?

Voi piru. Nyt on kysymysmerkki Dublinin reissun perässä. S:n pohkeessa todettiin lauantailta repeämä ja saldona kuukauden tauko juoksusta. Dublinin maraton olisi siis ensi maanantaina. Illalla on palaverin paikka. Toisinto vuoden takaa? Heh. Ilouutinen kantautui Porvoon suunnalta, kun kerrottiin saadun jälkikasvua. Isosti onnea!

Dublinin keikka peruuntunee. Lomaa pidämme silti. Eilen oli lämmin keli, mutta vesisateen ja vastatuulen yhdistelmänä pyörälenkin lopussa tuli vilu. Polvi on hiljainen. Seuraava lenkki vasta huomenna. Toiveissa muuten on, että joulukuusta lähtien saisin kertoa jotain jo juoksutreeneistäkin. Tänään kävi mielessä, että pitäisikö - kunnon niin salliessa - lähteä ulkomaille harjoittelemaan vielä kerran. Ajatus ei onneksi viipynyt mielessä kovin kauaa,, vaan heräsin ennen kuin kuola alkoi valua. Ruuan jälkeen vain iskee välillä rankka väsy. Varsinkin tänään, kun sain kunnian syödä rahtusen liikaa. Myönsin kunnian ihan itse. Päivänpolttavana asiana totean, että autot koulun parkkipaikalla näyttävät väsyneiltä. Harmaa taivas antaa odottaa. Onneksi sain Underworldin takaisin. Sillä selviän taas läpi tämänkin päivän.

Elämästä tulee pikku hiljaa helppoa, sillä tätäkin on jo myynnissä. Ehkä juuri siksi laskeudun tänään altaaseen. Pelottavaa, mutta Saavalaiselle vain tiedoksi, että pieneen aikaan SE-iskua ei tule. Ei ainakaan tänään.

Muuta

Viikonloppuna tapahtui kolme asiaa. Ässän yllätyssynttärit jossain Karkkilan pohjoispuolella (lue=keskellä ei mitään), ehkä parhain todistamani keikka - Underworldin toimesta - ja polvi kesti juoksua viiden kilsan verran. Hyvä näin. Keskimmäisen innostamana voisikin listata parhaat keikat, joita olen omakohtaisesti todistanut. Näistä Underworldin näkemistä odottelin 12 vuotta ja Beastie Boysia 11. Siis lähinnä odottamalla, että tulevat Suomeen. Itse asiassa voisin nostaa Primuksen ja Underworldin samalle sijalle, mutta koska Primuksen parissa murtui pikkuvarvas ja kaksi kynttä jouduttiin irrottamaan sen jälkeen, on tuo keikka vielä hieman edellä. Niin kuin kokemuksena.

1. Primus, Tavastia 1995
2. Underworld, Stockholm Diskotek 2006
3. Beastie Boys, Ruisrock 1998
4. Slayer, Sauna Open Air 2005
5. Massive Attack, Ruisrock 1999
6. Flogging Molly, Ruisrock 2005 ja 2006
7. Danko Jones, Ruisrock 2006 & Rammstein, Ruisrock 2005
8. Luke Slater, DBTL/Myllytunneli 1998
9. Money Mark, Ruisrock 1998
10. Suicidal Tendencies, Oulunkylä 1993

Bubbling under: Tool 2006, The Hives 2005, Helge Kontio Populär 2002 (?), Don Johnson Big Band 2006 (yli aiemmat kevyesti), Kotiteollisuus 1999 jne.

Ei sairaus

Tämä on lähinnä sairasta. Puhun, ajattelen, näen unia vain ja ainoastaan polvesta. Hoen koko työmatkan (kävellen), että "jalka on pian kunnossa, juoksen taas kohta". Puistattaa ja korpeaa samalla kertaa. Todella! Eilen muuten tuli YleTeemalta elokuva, joka olisi ollut ajankohtainen silloin kun rap iski itseeni vuonna 87. Suhteellisen surkea Rappin' -niminen raina, jossa muuten ICE-T vetäisee ekoja roolejaan ja laajempia esiintymisiään mc:nä. Tai samapa tuo. Sen häiskän aikaansaannokset ovat olleet huttua sitten O.G:n, ja pitää uuttaa levyä myydä nakuna. Mutta hiemanko on campihkö leffa.

Into töihin vaihtelee totaalisen puuron ja luovuuden kukkasten väliä. Aika tasaiseen jokainen päivä. Parhaita ovat ne hetket, jolloin voi keskittyä tutkimaan ja pähkimään. Sellaiset hetket ovat olleet varsin vähissä kesäloman jälkeen, mutta kuka niitä muistelee. Nyt on nyt. Nyt on päällä vain muutama (5) tutkimus tai vastaava projekti, niin senhän hanskaa hyvin. Vaikka ihan vain päättämällä. Tänään kokeilen pyöräilyn sujuvuutta ja käyn kävelemässä pidemmän lenkin. Kunhan tästä ekaks kävelen himaan.

Näin on. Pyöritin kovemman tunnin, mutta kävely jäi aiottua lyhyemmäksi ja rauhallisemmaksi. Vasta illalla äkkäsin, että T. Toivonen on julkaissut soolonsa. Pitäiskö hakea se heti huomenna haltuun...? Polvi on selvästi parempaan päin. Nyt kysytään malttia. Hitto. Taas. Polvi taipui oireettomaksi eilen illalla. Mutta juoksuaskeleet otan vasta ensi viikolla. Nyt jatkuu pyöräily ja jalkaa vahvistavat treenit. Samaan aikaan ulkona syksyn pienen pieni viima kutsuu minua juoksemaan. Olen pahan pauloissa, mutta kieltäydyn helposti, jos palkkiona on juoksuharjoitusten aloittaminen ja pienen ajan päästä laadukas määräkoulu. Silti tuo syksyinen sade kutsuu minua luokseen. Taipumaan vasten tuulta ja tuiverrusta. Minä ja maailman voimat.
Keskiviikko venähti töissä keskimääräistä pidempään. Taas. Käväisin kuitenkin pimeän illan koleudessa vetäisemässä kovan pyörän. Tunnin vedin. Laitetaan siihenkin, että taas. Läpät korvilla. Randomina viskoi Strapping Young Ladin Aftermathin kolmasti, joka on vallaton kipale pimeän illan koleudessa tapahtuvan pyörän saatteeksi. Vaikka siinä onkin synat. Sitten aamulla taivuin kuntopiiriin.

Keskiviikkona näin ohimennen T3:n, jolla oli myös leikattu plika vasemmasta polvesta. Viisi viikkoa leikkauksesta ja kuulemma pystyi jo tapailemaan juoksua. Jälkiviisaana voinen omalta kohdalta todeta, että olin leikkauksen jälkeen kuntoutuksen ehkä liian varovainen/hätäinen. Nyt kun tästä tokenen, niin teen asialle jotain, enkä vain puhu. Tänään kävimme siirtämässä raastoluolan juoksumaton toisaalle ennen virallista luolan avaamista. Aivan sattumalta kuulin radiomainoksesta, että Underworld on vihdoinkin tulossa esiintymään tännepäin. Hainkin lipun sinne välittömästi. Syksyn keikkoihin kuuluvat nyt siis Underworld ja Slayer. Että on hienoa. Ja vielä kun viikonloppuna todennäköisesti voin jatkaa jalan treenaamista, niin tästähän tulee ihan hyvä mieli.

Perjantaina istuin olosuhteen lattialla aloitettuani polven "jumppaamisen". Puolessa tunnissa se alkoi taas vertymään. Pikku hiljaa taas kuitenkin mennään. Tänään vähän jumppaa vielä illalla, huomenna parin kilsan kokeilu, illalla ehkä hieman pidempi ja sunnuntaina sitten puolikas tai maraton, jos jompaa kumpaa on tarjolla tässä lähellä. Heh. Ei vaan, nyt ei taaskaan ole kiirus. Eikä pääni kestäisi maratonia vielä, kehosta puhumattakaan. Mieli kirkas. Olen zen.

Polvi alkaa taipumaan aina vain paremmin. Pistoskohdassa on muikea mustelma. Iso sellainen. Sellainen, joka muuttaa väriä ja muotoa, kun sitä katsoo. Varmaa on, että ennen sen häviämistä en harkitse juoksemista. Tällä hetkellä tämä sisäsyrjän pistoskohta on ainoa asia, joka polvessa tuntuu kipeälle, joten tilanne alkaa olemaan hallussa. Se on myös ainoa asia, johon näytän keskittyvän. Taas. Onneksi nyt on taas tilaa jatkaa kuntoutusta. Polven sisäsyrjän värikartta laajenee. Nyt se on lähinnä tummanruskea/punainen. Eilen jatkoin kuntopiirityksiä ja tein liikkuvuutta. Maanantaina jäi kuntopiiri väliin, mutta onpahan illalla aika sille. Ohjelmassa siis kuntopiiri ja jalkajumppa jalkapohjasta pakaraan. Samoin tänään lisätään liikkuvuutta. Juoksemista harkitsen vasta kun tuo värikartta kaikkoaa ja kun jalkaa voi venyttää loppuun asti.

Kortisoni, bestikseni

Tuli tuplat. Nivelkapseliin ja toinen suoraan leikkausarvesta. Tykki olo polvessa. Sykkyrällään kortisonista. Olen Zen. Aamun kokeilussa polvi oli hiljaa, mutta se oli vain feikkiä. Olen yhä Zen. Olen. Illalla polvi ei ollut vaiti. Kipeämpi kuin leikkauksen jälkeen.

Keskiviikko on viimeinen pakotettu rauhallinen päivä. Polvi alkaa rauhoittumaan. Eilen nysväsin kuvajuttuja pitkälle yöhön. Se vie nopeasti mukanaan.

Kurren oven takana

Keskiviikkona kävin pyörällä jo aamusateessa. Illalla oli raasto.comin kokous. Torstaina kävin sitten illalla hieman pidemmällä pyörällä. Illan koitteessa. Puuduttavaa. Onneksi illan keikka Z:n kanssa tsekkaamaan Jet Lin laatutakomista tasasi puutuneisuutta. Perjantain aamunavaus oli luontevasti kuntopiiriä ja sitten siihen päälle animaalista researchaamista. Nyt sekin puuha tuntuu taas ihan ookoolta, kun tuntuu, että duunissa on piakkoin tapahtumassa muutoksia hieman akateemisempaan suuntaan. Olen viime viikkona taas kiihkoillut jokaisesta asiasta ja nyt otan rauhassa. Huomenna menen kuvaamaan tuohon takapihalle, kun pojat juoksevat sprinttikisaa. Mielenkiintoista. Ehkä käyn pyörittämässäkin jossain välissä. Maanantaina lääkärille. Sitä olen odottanut aivan puuduksissa. Mitä muuten elämä on?

Lauantaina kävin kovalla pyörällä. Otti aivan saamaristi pattiin runtata vastatuuleen. Huusin ärräpäitä. Kirosin Marvilinkin, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Iltapäivällä oli seuraamassa/kuvaamassa Lehtisen Joonaksen synttäribileitä a.k.a sprinttijuoksua. Kivanoloinen kilpa ainakin sivusta seuraten. Sunnuntaina tein aivan kevyttä pyöräilyä S:n seurana hänen pitkällä lenkillään. Huomenna piikkiä. Toivon saumattomasti, että se auttaisi tilannettani.

Taas on hilkulla

Torstaina vedin vain kaksi neljäsatasta 15 sijaan. 78 ja 74. Sitten polvi alkoi tuntumaan palautuksessa sen verran, että kävelin suoraan kotiin. Telakka kutsuu muutamaksi päiväksi. Oireilun syy on tuo maanantainen mailalla itsensä rankaisu. Olisinpa kopauttanut vaikka leukaani, enkä polveen. Ensi kerralla (vuonna 2020) olen huolellisempi. Nyt ei tee muuta kuin ottaa pattiin. Helvetin moisessa kierteessä olen. Pitäisköhän tajuta jo antaa olla? Ja pah!

Maanantai. Viikonloppuna oli huoltoreissu Joutsenossa. Oli raastavaa katsella poikain ottamuksia alla jo kuntoutunut, mutta yllättäen pettänyt ja vihoitteleva polvi. Tänään kokeilin polven toimivuutta kolmen juoksemattomuuden jälkeen: tilanne hyvin pitkälti viime joulukuinen. Alussa ei tunnu miltään, mutta 10-15 minuutin juoksun jälkeen alkaa kirraamaan. Varasin välittömästi lenkin jälkeen ajan lääkärille. Ilman piikkiä en sieltä palaa. V-käyrä lähti kovaan nousuun. Igen. Muuten viikonloppu oli jees. Mikaa en ole tosin nähnyt yhdenkään pitkän matkan kisan jälkeen noin huonossa vedossa. Tosin aika nopeasti hän kuitenkin palasi kirjoihin. Hell ja Toho pysyttelivät koko ajan tällä puolella.

Tiistai jatkuu urheilun merkeissä sinä tavallisena odotuksena, johon viime ja edellisenä keväänä olen harjaantunut oivallisesti. Töiden jälkeen vietän taas hetkiä John Woon kanssa. Keskiviikkona juoksemattomuuden tuoman synkkyyden rikkoi tietenkin Sari, mutta myös TuUl:n talousvaliokunnan kokous. Tänään torstaina varasin seuraavan ajan lääkärille, mikä kertoo polven tilasta riittävästi. Illalla alkaa taas kuntopiiritys. Näillä lähtee. Harmi vain, että pyöräily on nyt vähäistä. NYT!

Perjantaina reippailin heti kuntopiirillä. Huomenna on kokeiltava jalan tilaa. Sen jälkeen suuntaamme kohti Porvoota ja heti perään kohti Helsinkiä. Siirränkin jalan kokeilun tulevaisuuteen. Sama kipu on koko ajan läsnä. Taas sama kettumainen tilanne: lepo ei auta, ei ole opastettavissa mitään treeniä, jolla kivun pystyi "ohittamaan" ja käyrä on nousussa. Siltikään en aio lopettaa tähän.

Sunnuntaina lähdin kokeilemaan jalan kestoa uhmaten pyöräilemään. Memoon voin laittaa muistiin, että sateessa pyöräillessä tulee nopeammin vilu kuin juostessa. Polvi ei paljoa vikissyt, mutta eipä sillä nyt väliä. Maanantaina piiritin kuntoa tutulla tavalla rankan musiikin saattelemana. Ei tuntunut lainkaan pahalta se. Illalla pakastimen pakkosulatuksen jälkeen söimme huomattavasti jäätelöä. Se oli ajatuksena miellyttävä tapa viimeistellä kesä. Käytännössä kävi niin, ettei jäätelöä tee enää mieli. Ehkä huomenna jo sitten kuitenkin. Aivan sama. Tiistaina on vuorossa pyörää ja kuntopiiri, ja samalla havaitsin, että enää on vain 6 päivää lääkäriin.