Joulukuu 56 km
Tammikuu 15 km
Helmikuu 21 km
2/28/2006
Helmikuun kulumaa
Kiitos, yksi vasen polvi. Juu. Juu, laitetaan heti paikalleen, kiitos paljon. Äh, nyt nyppii taas. Ei polvi ole reilassa vielä. Jonesin konsultioon, mars! Keskiviikkona juoksin aamulla 3*500m'300m (kävelyä) + 1500m. Vauhdit olivat 5.00 ja 4.00. Illalla kävin vielä viimeistelemässä jalan nykytilaan kevyellä vitosella. Tai ei se enää ollut kevyttä. Kun happikonetta ei käytä, niin se kyllä huomaa. Nyt vain pitää saada joku roti tähän, että mitä pitää tehdä, jotta polvi paranee, niin teen sen. Kohta lumikin sulaa. Haluaa jo takaisin.
Perjantaina juoksin aamulla vitosen kevyttä. Polvi ei varsinaisesti enää sattunut, mutta ei se kunnossa ole. Lauantaina sillä ei kestänyt kuin tehdä kuntopiiriä ja kävellä. Sunnuntaina kykenin taipumaan hiihtolenkille. Vedin tunnin ja mäet kovaa. Mitä mäiksi Impivaarassa voi nyt sanoa, mutta silti. Ja sitten innostuin talviolympialaisista. Olisinpa nuori poika vielä, niin tekisin monia asioita eri tavoin kun tähän asti olen tehnyt. Vaan en ole. Kunnioitus niille, jotka osaavat elää. Viime viikolla juoksua tuli muuten 15 km. Se ei paljoa ole.
Tänään tuli piikkiä. Toistamiseen tuohon polvilumpion nurkille. Ehdittiin vaihtaa Jonesin kanssa kuulumisiakin. Nyt ei korvailla muutamaan päivään. Hhhmmm... koska tulee seuraava curling-matsi? Itse asiassa nyt tuntuu, että oli hyvä, etten lähtenyt pidemmälle vesilenkille, sillä se olisi ollut kyllä riittävä niitti polvelle. Mutta näin mennään nyt.
Viikonloppu vilahti taas. Kävimme eilen pikaisesti Nousiaisissa seuraamassa nuorten SM-hiihtoja. Aika jässiköitä nuo 22-vuotiaat. Osalle mäki ei näytä olevan mikään este vauhdinpidolle. Polvi antaa odottaa yhä. Hiljaista on. Korvaavissakin on vielä muutaman hetken paussi. Hiljaiseloa siis. Polvi ei vieläkään salli portaita ja ajan töihin autolla. Että kun olen ylpeä kaveri. Nääh, turha tässä on kaikesta piiskata. Taitaa muuten olla niin, että heti kun aloin setvimään näitä harjoittelujuttuja täällä sivuilla, vammat ovat seuranneet toisiaan. Korrelaatiota? Syy-seuraus-suhde? Mitä hittoa? Well, life's a bitch and then you die. Ei se niin vaikeaa ole.
Ei tuosta polvesta ota selvää. Harkitsen nyt (jälleen kerran) juoksukamojen pakkaamista laatikkoon ja laatikon hävittämistä kellarin syövereihin. Mikä pahinta kerta kerran jälkeen se ratkaisu kuulostaa paremmalta. Yritän vielä olla tekemättä näin. Tai no... Piipahdin Hell'n takapenkillä Tampereella tänään. Siellä oli Jukkakin pitkästä livenä. Mutta oli siellä kisojakin. Uusia kasvoja kärjessä. Se lienee positiivisinta antia. Nähtiinhän siellä ennätysparannuksiakin. Niin kivaa oli, ettei polveenkaan tunnu nyt lainkaan. Perseestä se silti on, jos sen nyt kerron.
Kävin tsekkaamassa varmuuden vuoksi kuolinpäiväni, vaikkei siihen nyt sen suurempaa tarvetta nykyisen terveydentilani valossa olekaan. Näillä näkymin kuolen vasta maanantaina 8. kesäkuuta 2054 eli elän 81-vuotiaaksi. On tässä matkaa vielä jäljellä, joten ei muuta kuin menoks.
Perjantaina juoksin aamulla vitosen kevyttä. Polvi ei varsinaisesti enää sattunut, mutta ei se kunnossa ole. Lauantaina sillä ei kestänyt kuin tehdä kuntopiiriä ja kävellä. Sunnuntaina kykenin taipumaan hiihtolenkille. Vedin tunnin ja mäet kovaa. Mitä mäiksi Impivaarassa voi nyt sanoa, mutta silti. Ja sitten innostuin talviolympialaisista. Olisinpa nuori poika vielä, niin tekisin monia asioita eri tavoin kun tähän asti olen tehnyt. Vaan en ole. Kunnioitus niille, jotka osaavat elää. Viime viikolla juoksua tuli muuten 15 km. Se ei paljoa ole.
Tänään tuli piikkiä. Toistamiseen tuohon polvilumpion nurkille. Ehdittiin vaihtaa Jonesin kanssa kuulumisiakin. Nyt ei korvailla muutamaan päivään. Hhhmmm... koska tulee seuraava curling-matsi? Itse asiassa nyt tuntuu, että oli hyvä, etten lähtenyt pidemmälle vesilenkille, sillä se olisi ollut kyllä riittävä niitti polvelle. Mutta näin mennään nyt.
Viikonloppu vilahti taas. Kävimme eilen pikaisesti Nousiaisissa seuraamassa nuorten SM-hiihtoja. Aika jässiköitä nuo 22-vuotiaat. Osalle mäki ei näytä olevan mikään este vauhdinpidolle. Polvi antaa odottaa yhä. Hiljaista on. Korvaavissakin on vielä muutaman hetken paussi. Hiljaiseloa siis. Polvi ei vieläkään salli portaita ja ajan töihin autolla. Että kun olen ylpeä kaveri. Nääh, turha tässä on kaikesta piiskata. Taitaa muuten olla niin, että heti kun aloin setvimään näitä harjoittelujuttuja täällä sivuilla, vammat ovat seuranneet toisiaan. Korrelaatiota? Syy-seuraus-suhde? Mitä hittoa? Well, life's a bitch and then you die. Ei se niin vaikeaa ole.
Ei tuosta polvesta ota selvää. Harkitsen nyt (jälleen kerran) juoksukamojen pakkaamista laatikkoon ja laatikon hävittämistä kellarin syövereihin. Mikä pahinta kerta kerran jälkeen se ratkaisu kuulostaa paremmalta. Yritän vielä olla tekemättä näin. Tai no... Piipahdin Hell'n takapenkillä Tampereella tänään. Siellä oli Jukkakin pitkästä livenä. Mutta oli siellä kisojakin. Uusia kasvoja kärjessä. Se lienee positiivisinta antia. Nähtiinhän siellä ennätysparannuksiakin. Niin kivaa oli, ettei polveenkaan tunnu nyt lainkaan. Perseestä se silti on, jos sen nyt kerron.
Kävin tsekkaamassa varmuuden vuoksi kuolinpäiväni, vaikkei siihen nyt sen suurempaa tarvetta nykyisen terveydentilani valossa olekaan. Näillä näkymin kuolen vasta maanantaina 8. kesäkuuta 2054 eli elän 81-vuotiaaksi. On tässä matkaa vielä jäljellä, joten ei muuta kuin menoks.
2/08/2006
Nyt alkaa tuntumaan lupaavalta
En tosin vielä ota juoksuaskelia muutamaan päivään. Kävelyä, kuntopiiriä ja hiihtoa ynnättynä uinnilla sekä kuntopyörä ja stepperi -yhdistelmällä. Geez. Nyt ihan aikuisten oikeasti alkaa taas pikku hiljaa ketuttamaan. Eilen jossain välissä jouduin ottamaan muutaman juoksahtavan askeleen ja eikö aamulla herätessä polvessa ollut tutunoloinen fiilis. Sick!
Lauantaina ja sunnuntaina kävin hiihtämässä. Lauantaina tutussa paikassa Impivaarassa ja sunnuntaina nuorten SM-hiihtoihin valmistautuvassa Nousiaisten Valpperissa. Molemmissa paikoissa oli kylmä. Sitten eilen kesken rauhallisen sunnuntaikävelyn puhelin soi. Luurin päässä oli Saavalainen. Tiesin tämän soiton tarkoittaneen vain yhtä asiaa. Vesijuoksun SE/ME oli siirtynyt hänen nimiinsä. Näin myös oli käynyt. Ennätys on nyt 6.02.31. Käyn tänään kokeilemassa pystynkö edes juoksemaan vesijuoksua polven vuoksi. Jos näin on niin sitten pitää ottaa töistä vapaata SE:n murskajaisiin. Viikonloppuisin ei hallin aukioloaika riitä. Tosin jos nyt pystyn kohta jo juoksemaan, niin what's the point...? Nääh, äänen lausutut uhot on kohdattava. Saava, revenge will be heard. Sooner or later. Ai niin, pomo myönsi vapaata, vaikken vielä tiedä edes sujuuko juoksu. Olen pulahtanut altaaseen liivit päällä edellisen kerran joskus keväällä 2005.
Jaa-a. Tulenkin torstaina töihin. En riskeeraa nyt heti alati paranevaa polvea. Eilen vetäisin kylmiltään tunnin vesijuoksua. Ihan mukavalta tuntui kokonaisuutena, mutta 45 minuutin jälkeen tuntui siltä, että polvi voisi hajota ihan helposti siinä vaiheessa kun 6.02.31 olisi takana. Ei se ole mielestäni sen arvoista tai ajankohtaista juuri nyt. Myöhemmin ehkä...
Tiistaina aamulla kävin kokeilemassa 4x500m'300m kävelypalautuksella juoksuvauhdin ollessa huikeat 5.00/km. Nyt lähden liikkeelle ihan palasista. Polvi ei tullut kipeäksi, mutta sellainen pienen pieni fiilis siellä on yhä. Kyllä se kohta sitten alkaa taas tuntumaan jos sikseen tulee. Mutta se tapahtuu juostessa muualla kuin vedessä. Valitsen siis helvetin ja taivaan väliltä jälkimmäisen nyt. Saa Saavakin nauttia. Sitä ennen voisi alkaa taas unelmoimaan, jos voisi vielä petrata suvun ennätyksiä. Ne ovat vielä toisen nimissä.
Lauantaina ja sunnuntaina kävin hiihtämässä. Lauantaina tutussa paikassa Impivaarassa ja sunnuntaina nuorten SM-hiihtoihin valmistautuvassa Nousiaisten Valpperissa. Molemmissa paikoissa oli kylmä. Sitten eilen kesken rauhallisen sunnuntaikävelyn puhelin soi. Luurin päässä oli Saavalainen. Tiesin tämän soiton tarkoittaneen vain yhtä asiaa. Vesijuoksun SE/ME oli siirtynyt hänen nimiinsä. Näin myös oli käynyt. Ennätys on nyt 6.02.31. Käyn tänään kokeilemassa pystynkö edes juoksemaan vesijuoksua polven vuoksi. Jos näin on niin sitten pitää ottaa töistä vapaata SE:n murskajaisiin. Viikonloppuisin ei hallin aukioloaika riitä. Tosin jos nyt pystyn kohta jo juoksemaan, niin what's the point...? Nääh, äänen lausutut uhot on kohdattava. Saava, revenge will be heard. Sooner or later. Ai niin, pomo myönsi vapaata, vaikken vielä tiedä edes sujuuko juoksu. Olen pulahtanut altaaseen liivit päällä edellisen kerran joskus keväällä 2005.
Jaa-a. Tulenkin torstaina töihin. En riskeeraa nyt heti alati paranevaa polvea. Eilen vetäisin kylmiltään tunnin vesijuoksua. Ihan mukavalta tuntui kokonaisuutena, mutta 45 minuutin jälkeen tuntui siltä, että polvi voisi hajota ihan helposti siinä vaiheessa kun 6.02.31 olisi takana. Ei se ole mielestäni sen arvoista tai ajankohtaista juuri nyt. Myöhemmin ehkä...
Tiistaina aamulla kävin kokeilemassa 4x500m'300m kävelypalautuksella juoksuvauhdin ollessa huikeat 5.00/km. Nyt lähden liikkeelle ihan palasista. Polvi ei tullut kipeäksi, mutta sellainen pienen pieni fiilis siellä on yhä. Kyllä se kohta sitten alkaa taas tuntumaan jos sikseen tulee. Mutta se tapahtuu juostessa muualla kuin vedessä. Valitsen siis helvetin ja taivaan väliltä jälkimmäisen nyt. Saa Saavakin nauttia. Sitä ennen voisi alkaa taas unelmoimaan, jos voisi vielä petrata suvun ennätyksiä. Ne ovat vielä toisen nimissä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
